Vähän ajatuksia treenistä
Kuvat päivän vakavamielisestä koulutuuppausvartista.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
Kuvat päivän vakavamielisestä koulutuuppausvartista.
Muutama postaus sitten, viimeisimpään kisaraporttiin, sain kysymyksen, joka oli kyllä ehkä vähän ivalliseen sävyyn kirjoitettu, että kannattaisiko jo ymmärtää, että Science of Motion ei toimi kouluradoilla. Ajatukset heräsivät.
Viime vuosien aikana valmennuksiin on pistetty enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin hevosteluni historiassa. Olemme Torstenin kanssa käyneet monen eri ammattilaisen ja ei ammattilaisen treenattavana, joista jokaisen työskentelytavat ja tehtävät ovat olleet toisiinsa verrattuna eri ajattelumaailmoista - kuitenkin niin, että jokaisen valmentajan tavoite on ollut rento, tahdikas ja hyvin itsensä kantava ratsu, ja mahdollisimman vähäeleisesti ratsastava ratsastaja. Eikö se ole meidän kaikkien tavoite?
Viime kesänä saatettiin treenata useampien valmentajien silmien alla jopa kolmesti viikossa. Rahanmenoa ei voi estää - mutta ehkä me ollaan tällä kaudella otettu kuluja vähän takaisin, kun valmennuksessa ollaan tammikuusta lähtien käyty reilusti alle kymmenen kertaa.
Jotta työskentely olisi mahdollisimman käyttäjäystävällistä niin kuskille kuin hevosellekin, selviää ratsukolle paras työskentelymetodi vain käytännössä kokeilemalla. Jokaisella valmentajalla on aina ollut jotain uutta annettavaa, ja tiettyyn tulokseen ollaan päästy monelta eri polulta. Käytännössä voisi kuitenkin karkeasti lokeroida metodit kahteen; tavoitteseen pyritään vauhdin kautta, tai tavoitetta havitellaan ensin tasapainoa ja kantovoimaa hakien alkuun hitaammassa tempossa - ja tämä tyyli on sitten kai se "science of motion". Kumpikin metodi voi tuottaa kouluradoilla tuloksia - enkä lokeroi itseäni kumpaankaan kastiin. Jälkimmäiseksi mainittu kuitenkin sopii meille ehkä hitusen paremmin.
Muutaman vuoden aikana meitä on vakituisesti valmentanut mm Heidi Svanborg-Loddman, Ville Vaurio, Anders Suksdorf, Make Nyman, Laura Puronen sekä Mia Wollsten. Mian valmennuksissa käymme edelleen.
Helposti ajatellaan, että hitaammassa tahdissa ratsastettu hevonen olisi hidas ratsastajan avuille, erityisesti eteenpäin ajaville, mutta asia ei ole niin. Omassa treenissä hitaammat pätkät ovat ehdottomasti parasta ratsun herkistämistä, jonka avulla saan Torstenin pohkeen eteen ilman jatkuvaa pohkeilla rummutusta. Lihaksiston kannalta, kun hevonen joutuu astumaan jokaisen askeleen oikealla liikeradalla ilman vauhdin mahdollisesti tarjoamaa fuskaamista, syntyy toistojen kautta itsensä oikein kantava, pohkeen edessä oleva hevonen. Ilman takapään aktiivisuutta, ei hevonen voi keventyä ja nousta edestä, ilman lapojen kontrollia, sinulla ei ole suoraa hevosta. Ja vasta suora hevonen voi asettua ja taipua rehellisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Koska kukaan meistä ei tee salilla (allekirjoittanut ei tee siellä mitään) pelkästään lihasharjoittelua suurimmilla vastuksilla, ei se ole myöskään ratsastuksessakaan tarkoitus. Torsten saa aina jumpata sekä ennen että lihastreenin jälkeen vaihtelevassa muodossa sekä tempossa.
Muotoa on hyvä vaihdella treenin aikana mahdollisimman paljon. Luotiviivan alle en kuitenkaan koskaan pyri Torstenia, joka jo valmiiksi on ruumiinrakenteeltaan etupainoinen, ratsastamaan.
Sopivan valmentajan sekä valmennustyylin löytäminen ratsukolle on varmasti yksi haastavimmista etsinnöistä hevosenomistajan arjessa. Oikotietä onneen ei ole, mutta eikös kaikki tiet vie Roomaan - eikun tasapainoiseen ratsastukseen ;) Eikä pidä unohtaa, ettei yksi hyvä treenimetodi sulje pois toista hyvää !
Taas kirjoitat täyttä asiaa! :)
VastaaPoistaTänään viimeksi hehkutin kentällä sitä, kuinka Nipsu on saanut mut ajattelemaan eteen ja myötäämään kädellä, enkä enää ratsasta niin paljoa "taaksepäin" ja tämä kyllä toimii meillä.. Nalle jää helposti pohkeen taakse hitaammassa tempossa, joten ainakin alkuun on ratsastettava eteen ja sitten vasta ns. kerätä hevonen :) sanotaanko vaikka että jalasta käteen, jos tiedät mitä tässä yritän epätoivoisesti luoda sanoiksi :D tapoja on niin monia kuin hevosia ja ratsastajiakin!!
Torsten on taas hienona noissa kuvissa eikä näytä yhtään paksulta ;))
Joo, saman ajatusmaailman Mia on saanut iskostettua itseeni - että vaikka mennään kuinka hitaasti, tai vaikka peruuttaen, niin ajatus on aina eteen ! Mutta ymmärrän hyvin tuo selostuksen ;D
PoistaHaha, on se kyllä aika paksu... ;)
Kyllä. Juuri näin Jilla. Jokainen oppii tavallaan ja riippuu täysin päivästä, hevosesta, ratsastajasta, valmentajasta miten paketti toimii kunakin hetkenä. Päivän kunto ja fiilis ratkaisee aitojen sisäpuolella pillin vihellyksen jälkeen. Yksikään hevonen, saati ihminen, ei toimi samoilla säädöillä valmennuksista ja kisoista toisiin.
VastaaPoistaIhminen oppii eri tavoin. Kaikki tarvitsevat jonkin aistin avukseen. Itse opin ehkä parhaiten katsomalla ja hakemalla oikean tekemisen tuntuman flowta, toinen oppii puheen kautta. Kaikki valmentajathan eivät todellakaan osaa pukea sanottavaansa kaikkien ymmärrettävään muotoon.
Onnea matkaan, hyvin teillä menee.
Joo, päivät ei ole aina veljiä keskenään - mutta toisaalta, kun toistoja "oikeasta" on riittävästi ja ne ovat iskostuneet ratsukon molempien osapuolien selkärankaan, on kaikki tietysti helpompaa ja aika paljon saa tapahtua, ettei tilanteita saa korjattua - siis kaikkialla muualla kuin siellä valkoisten aitojen sisäpuolella ;)
PoistaMä luulen että opin itse myös parhaiten katsomalla. Ja oikein hyvillä mielikuvilla.
Putkinäkö ei ole paras ominaisuus hevoshommissa. Avarakatseisuus on.
VastaaPoistaNiin totta!
PoistaPiti oikein käydä lukemassa se kommentti kisapostauksesta, olipas hassu :O
VastaaPoistaolen ihan samaa mieltä Sallan kommentin kanssa!
Njoo, olihan se vähän hassu.
PoistaJostain syystä mulla oli mennyt ohi sun edellinen postaus - oikein paljon tsemppiä ja peukutuksia sinne suuntaan, toivotaan parasta !!
Viimeinen lause on niin totta! Jokaisen ratsastajan kannattaa minusta ennemmin kokeilla useampia valmentajia kuin sitkeösti jumittaa siinä yhdessä ja ainoassa "aina", koska vain sanamuodon erilainen valintakin voi herättää ratsastajassa uusia oivalluksia ja eri valmentajat näkevät hevosissakin eri asioita ja lähtevät niitä hieman eri metodein ja lähtökohdista työstämään. Enpä voi väittää, ettenkö jokaiselta käymältäni valmentajalta ole jotain oppinut ja näitä oppeja iloisesti sekamelskassa sovellan omaan ratsastukseeni. Päivät ei ole peräkkäin - tänään saatan tarvita jarrua, huomenna kaasua ja jollain toisella hevosella taas ihan jotain muita harjoituksia. Hyvä vaan kun on monta tapaa lähestyä ongelmia sen sijaan, että pitäisi hakata päätä seinään kehittymättä mihinkään.
VastaaPoistaJuuri näin, mix and match, sillä se jokaiselle oma tyyli löytyy varmasti parhaiten :)
PoistaLuulin tietäväni tästä hevosjutusta jo kaiken ;) (hihii) mutta toi science of motion on uusi juttu :D Haluutko vähän kertoo et mitä sillä tarkotetaan?
VastaaPoistaMutta Torsti on kyllä tosi hieno :)!!
Mä en kyllä valitettavasti ole tarpeeksi perehtynyt kyseiseen tyylisuuntaukseen, että siitä voisin kirjoittaa juurikaan enempää. Tässä kuitenkin nettisivut, mistä löydät varmasti oikeaa tietoa suoraan tämän tyylilajin isältä; http://www.scienceofmotion.com/
PoistaTorsten kiittää :)
"Käytännössä voisi kuitenkin karkeasti lokeroida metodit kahteen; tavoitteseen pyritään vauhdin kautta, tai tavoitetta havitellaan ensin tasapainoa ja kantovoimaa hakien alkuun hitaammassa tempossa"
VastaaPoistaHienosti kiteytetty, Jilla! Molemmissa lähestymistavoissa on ongelmansa ja etunsa. Vauhti vie helposti etupainoiseksi ja tasapainottomaksi kohkaamiseksi. Hitaus ja tasapaino voivat vahingossa jäädä hissutteluksi, vaikka päämäärä on kaikkea muuta.
Näissä pohdinnoissa ollaan kyllä niin ratsastuksen ytimessä! Kiva kun kehittelit anonyymin vähän tylsän kuuloista heittoa hyödyllisen postauksen aiheeksi, respectiä sulle!
Niinpä, olipa asia mikä tahansa, on niissä useita puolia :) Täytyy yrittää löytää kultainen keskitie, ottaa parhaat jutut sieltä ja toinen tuolta, niin luulisi, että hyvä tulee ;)
PoistaKiitos taas tästä postauksesta, pisti ajattelemaan ja voin samaistua moneen kohtaan :-)
VastaaPoistaHienoja kuvia (taas!) ja kuten Emmi sanoi, ei ne liikakilotkaan Torstenista paista... ;-)
Kiitos Emma itsellesi kivasta kommentista, erityisesti Torsten kiittää ;)
PoistaTosi mielenkiintoinen ja hyvä teksti taas. Tykkään niin mielettömästi sun blogista! Tässä on niin kivasti tasapainotettu sellasta kevyempää ja sitten välillä on näitä postauksia mitkä saa omatkin aivonystyrät raksuttamaan. Unohtamatta näitä mahtavia kuvia. Ja täytyy sanoa vielä, että plussaa sun aktiivisille lukijoille jotka jaksavat usein jatkaa pientä keskustelua täällä kommenttien puolella :)
VastaaPoistaVoi kiitos mahtavasta kommentistasi! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että täällä on mahtavat lukijat, joita ilman blogi ei olisi puoliakaan siitä, mitä se nyt on :))
PoistaJuuri samaan asenteeseen olen itsekin törmännyt. Itsellä VAHVA torinhevonen jota monet valmentajat ovat ohjeistaneet ratsastamaan ylitempossa ja vahvalla kädellä, voi että kuinka allerginen olenkaan sellaisille ohjeille! Hevosellasi on kuvissa kiva avoin muoto :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ! Mä en ole vielä keksinyt, kenelle tuo ylitempo sopii, ja kova käsi, se nyt ei ainakaan sovi kenellekään. Onneksi minulla ei valmentajat ole ohjeistaneet tehtäviä siihen suuntaan ...
PoistaTorstenilla tuo muoto on kyllä vaativa. Tuolla tavoin avoimena yleensä työskentelemme - se tuntuu olevan sille helpompi, kuin täysin luotiviivalla rakenteensa takia. Kuitenkin moottori pelittää, ja sehän on pääasia. Kuitenkin kisoissa avoimesta muodosta on sakotettu joka kerta, usein todella ronskistikin. Henk koht se vähän ärsyttää, että siitä pisteet tippuu, etenkin, kun niin moni tuomari ei tiputa pisteitä, jos hevonen menee luotiviivan alle.
Liian lyhyelle kaulalle en halua Torstenia ratsastaa, vaan mieluummin sitten aavistuksen pidemmälle ja sitä kautta luotiviivalle. Niitä onnistumisia ei välttämättä joka päivä täällä näekään ;)
Niin, siis onnistumisia tuon halutun muodon kanssa !
PoistaJa tuli tästä avoimesta muodosta mieleen. Itseäni (ja omaa valmentajaani) harmittaa nykyajan trendi, jossa suositaan luotiviivan alle tippuvaa muotoa. Klassisesti turpa pitäisi olla hiukkasen luotiviivan edessä - hevosen helppo kulkea ja hengittää. Mutta nykyään hieman luotiviivan edessä kulkevasta hevosesta sanotaan "ei peräänannossa".
PoistaJuuri näin! Veit sanat suustani :)
PoistaMinulle on iskostettu selkärankaan tuo eteeneteeneteen-ajattelu. Se toimii joillakin hevosilla sellaisenaankin - jos hevonen vaikkapa vastustaa aluksi kevyttäkin tuntumaa voimakkaasti, on usein ollut toimiva ratkaisu ravata eteeneteeneteen kunnes hevonen on itse tullut tuntumalle. Kovaa kättä en siis tähänkään missään nimessä yhdistä, vaan tarjoan kevyttä tuntumaa ja odotan että hevonen tyytyy siihen kunhan on valmis. Pohje on se joka pyytää kaulankin pyöreäksi.
VastaaPoistaTällä hetkellä alla on suomenhevonen, joka ei askelta pidennä vaan lähtee helposti juoksemaan. Sen kanssa ihan samanlainen "juoksuttaminen" ei samalla tavalla toimi (yhdessä valmennuksessa tehtiin sitäkin ja lopputuloksena TODELLA hyvin liikkuva hevonen, kotona en vain ole saanut samaa toistettua joten pidän suosiolla narut kädessä).
Hidas tempo on menevän hevosen kanssa kuitenkin kinkkinen: usein joko eteenpäinpyrkimys sammuu tai hevonen hermostuu. Kummassakin tapauksessa askel on lyhyt, jälkimmäisessä selkä painuu helposti notkolle ja kokonaisuus on muutenkin jännittynyt. Tämä läpsyttelee huuliaan hermostuessaan (riippumatta tuntuman vahvuudesta, voisi ehkä tavallaan verrata hännällä huiskimiseen), ja hidastaessa suu alkaa käymään heti. Lisäksi kevyen tuntuman pitäminen alitemmossa on todella vaikeaa: siinä missä normaalitemmossa riittää suunnilleen ohjan oma paino ja mitä enemmän myötään sitä pyöreämmän kaulankin saan, joudun paljon hidastaessa pitämään pakettia kasassa tosissani. Jos päästän, joko a) mennään kovaa tai b) alakaula pullahtaa tipsutellessa esille. (Kokoaminen tapahtuu silti tietenkin pohkeella.)
Läpsyttely ja jännittyminen kielivät luultavasti vain siitä, että kokoaminen on sille vaikeaa. Kuten se onkin, tämän pidempirunkoiseen hevoseen en ole itse törmännytkään. Välillä on pakko koota enemmänkin tehtäviä varten enkä tietenkään voi antaa sen koskaan juosta alta pois, mutta jatkuvassa alitemmossa treenaaminen olisi meille todella, todella vaikeaa. Pidän sitä itse niin riskialttiina puuhana, että jätän hipsutteluharjoitukset pääasiassa valmennuksiin. Pelkään, että onnistun vain kiusaamaan hevosta eikä se käytä itseään oikein. Toki mukavuusalueelta poistutaan aina välillä, se nyt on selvä. Meillä kantovoimaa haetaan kuitenkin hieman muilla tavoin - kokoavat liikkeet, puomit, kavaletit, mäkitreeni - ja varsinaiseen liikkumiseen haetaan ryhtiä (ja hitautta) sitä mukaa kuin sitä sinne helposti saa, hevosta hermostuttamatta.
Meillä siis näin. Ylitempoa yritän toki minäkin välttää ja kevyen käden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta lähtökohtaisesti ratkaisen ongelmat eteen. Äkkiseltään tulee mieleen kolme hevosta, joiden kanssa se ei toiminut. Yksi oli muutenkin julmetun vaikea tapaus, kaksi olivat enemmän "hitaan kautta"-tyyliä lähentelevän ratsastuskoulun hevosia eli ne olivat tietenkin tottuneempia siihen. Toisaalta taas ne vaativat huomattavan paljon vahvempaa tuntumaa pysyäkseen kasassa kuin mihin minä olin tämän putteni kanssa tottunut. (Toisaalta taas tuntihevonen on aina tuntihevonen.)
Mutta. Siinä missä alitemmossa ratsastettua hevosta täytyy joskus pyytää enemmän eteen, täytyy hetkellisen ylitemmon kautta kuosiin saatua hevostakin jarruttaa. Lopputulos on joka tapauksessa sama. Ennen kaikkea täytyy valita hevoselle sopivin tapa - ja se, jota osaa itse varmasti oikein soveltaa. Science of motion voisi toki oikein toteutettuna toimia tällekin, mutta koska minä en ilmiselvästi osaa, en ala itsekseni taitojeni rajoja ylittää. Teen asiat niin, että pystyn tekemään ne parhaalla mahdollisella tavalla.
Oho, ei muuten tässä pienessä kommenttikentässä näyttänyt noin pitkältä...
PoistaIso kiitos kommentistasi! On niin hyvä (edes joskus ;)) analysoida mitä tekee ja miksi, ja juuri tällaiset kommentit saavat sen itsessä aikaan.
PoistaKova käsi nyt ei perjaatteessa kuuluu mihinkään tyyliin mutta sitä voi esiintyä niissä kaikissa.
Tuo eteeneteen ajattelutapa on kyllä täälläkin hyvin tiedostettu, sillä Torstenin nuoruudessa oli hetki, jolloin eteenpäinpyrkimys katosi kokonaan. Että kyllä, siellä se on omassa selkärangassa, mutta nykyään onneksi jo niin automaattinen asia, ettei tarvitse kaikkea energiaa ja keskittymiskykyä käyttää pelkästään siihen. Ehkä meillä on nykyään eteen ylös- ajatusmaailmana, sillä ravi tarvitsisi enemmän pomppua ylös-alas suunnassa.
Lähes koko viime talvi meni pitkälle hipsutellessa, joten oli hankalaa saada kisamoodi alkukeväästä päälle, vaikka jokaisella ratsastuskerralla olin ratsastanut myös eteen. Kuitenkin niska on noussut niin paljon, että tällä tyylillä jatketaan - kuten sanoit, molemmissa tyyleissä on puolensa, ja toinen sopii toisille paremmin toiselle :))
Niin, ja P.s Tuo että valmennuksissa lähes poikkeuksetta onnistuu, oli tyyli kumpi vaan, on kyllä jännä asia. Kotona itsekseen kun ei välillä toimi kumpikaan ;)
Kiva että osasit kääntää hassun kommentin näin mielenkiintoiseksi pohdiskeluksi :)
VastaaPoistaKiitos Noora kommentista! :) Tästä syntyi kyllä todella mielenkiintoinen keskustelu tänne kommentteihin, ihan kiitos teidän lukijoiden :)
PoistaWord…..
VastaaPoista;)
PoistaSamoilla linjoilla - niin monta tapaa, kun on ratsukkoakin. Etsivä (sekä näkevä) löytää.
VastaaPoistaItse olen Akun kanssa lähtenyt ajatuksesta, että hevosen pitää liikkua itse eteen. Kun eteenpäinpyrkimys on reilassa, voidaan lähteä hakemaan muita seikkoja kuten suoruutta, tempoa, tahtia, tasapainoa jne. Tämä on ainakin meillä toiminut. Kun hevonen liikkuu eteen, pystyy kaikkea muuta alkaa muokkaa ja säätelemään. Mulle tulee ekana mieleen saven muotoilu: savimöykky pyörii alustalla hurjaa vauhtia, ja siitä taitelija lopulta muotoilee kauniin ruukun tai minkä tahansa taideteoksen - jos alusta ei pyörisi, ei saven muotoilusta tulisi mitään.
Torsten näyttää upealta noissa kuvissa. Hirmuisesti tsemppii, aurinkoa ja lämpöä teille - tykkään sun asenteestas tosi paljon. :--)
Ensinnäkin, Torsten kiittää ;) Toisekseen, savityöskentelyyn vertauskuvana on ovela !
PoistaMä olen huomannut, että Torsten syttyy ja moottori toimii paremmin, kun ensin vähän "hipsuttelee". Ratsastan yleensä alkukävelyiden jälkeen hetken käynnissä, tsekaten kääntymisen, takapään väistätyksen, pitkän ja lyhyen askeleen. Vasta sitten otan kevyet ravit hieman matalammalla niskalla. Tietysti jos tuntuu jonain päivänä, että pohkeen edessä ei ole kiva liikkua, otetaan alkuun reippaat ravit eteen ja sivulle väistöjen avulla, sekä laukassa reippaasti eteen. Niitä päiviä on onneksi nykyään harvassa, ja se on mielestäni täysin hipsuttelun ansiota. Tuntuu, että Torsteninkin on helpompi liikkua tasapainoisesti, kun kerää ne takajalat alleen ja niskan ylös ;) Inton kanssahan ollaan jouduttu treenaamaan asioita täysin päin vastoin silloin aikanaan, sillä setä kyllä nousi ja nousi niin korkealle kuin kuski pyysi, mutta rentoutuminen alas - eteen eikä kuolaimen alle oli haastavaa ;)
Että on tässä lajissa haastetta ;)
No sanopa muuta! Sellaista hienosäätöä, tutkiskelua, kokeilua ja taktikoimista että! :--D
PoistaTuosta muodosta olen itsekin väitellyt muutamien puolituttujen koulutuomareiden kanssa, hevosen pitää kuulemma olla luotiviivalla ja on heidän mielestään ihan ok että hevonen kulkee myös hieman "pyöreämpänä" liikkeestä riippuen, esim. avot, sulut, muu kokoaminen jne.
VastaaPoistaTätä en itse niele niin kauan kuin SRL:n koulusäännöissä lukee seuraavaa:
"Hevonen kantaa päänsä vakaana, niskasta pehmeässä peräänannossa, kaula vapautuneesti kaartuneena, niska korkeimpana kohtana ja turpa jonkin verran luotiviivan etupuolella"
Kuinka monella kansallisia kisaavalla on niska korkeimpana kohtana? Vai oliko se kaulan keskiosa... hmmm... Omalla hevosella ongelmana juurikin tuo ylipyöreys ja etuosa, jota maan vetovoima hilaa puoleensa väistämättä. Kaulan kannattelu on täytynyt opettaa hevoselle ihan alusta alkaen uusiksi, ja voi sitä työsarkaa..
Hevoselle sopivin muoto on se, mikä toimii parhaiten kussakin liikkeessä. Jytkylle (ja kaikille muillekin) sopii useimmiten avoin muoto, silloin kaula tulee usein kannateltua paremmin ja jonkinlainen keveys on edes ylipäätään mahdollista. Hevosen tulee pystyä hengittää ja niellä ratsastuksesta huolimatta :)
Olen niin samaa mieltä kanssasi. Säännöt ja palkitut radat eivät todellakaan aina kohtaa. Se on niin jännä juttu. Vuoden Olympiaratsukko tuskin koskaan dippailee luotiviivan alle eli kuolaimen taakse, mutta pikkukisoissa ja suomen mittakaavalla vähän suuremmissakin arvostetaan jotain aivan muuta.
PoistaTänä kesänä olen yksissä kisoissa ratsastanut kaksi rataa. Ensimmäinen, eli he b, meni aivan penkin alle, ja sainkin ihan aiheesta tuomarilta noottia löysyydestä yms. Jälkimmäisessä, he a luokassa pääsimmekin palkintojen jakoon, ja toki, olin jo paljon tiukempi Torstenille ja itselleni ja rata oli aivan muuta kuin ensimmäinen löntystelyrata, mutta jäimme pitkäksi aikaan juttelemaan tuomarin kanssa palkintojen jaon jälkeen siitä, miten vaikea hevonen Torsten on arvostella. Että peräänanto uupuu kun turpa on aavistuksen luotiviivan yläpuolella, mutta kaikki muu sujuu korrektisti, hevonen on tyytyväinen kaikin puolin ja moottori toimii. En usko, että olisimme pärjänneet jälkimmäisessä luokassa ilman, että tuomari olisi nähnyt meitä jo ensimmäisen radan aikana. Että on tämä sellainen laji, että oksat pois :)
Mua hiukan harmittaa, että monen mielestä Science of Motion = hidasta hipsuttelua. Kun se on niin paljon muutakin, ja erityisesti se EI ole pohkeen takana ja raskaana kädelle liikkumista, eikä missään nimessä lyhyellä kaulalla liikkumista. Esim. taannoin SOM-klinikalla esiintyneitä ratsukoita voisi mun mielestä parhaiten kuvailla sanoilla kevyt, harmoninen, tahdikas, korrekti, tasapainoinen jne. Hidas ja löysä, ei missään nimessä! Ja oma kokemus tästä "hipsuttelusta" on juuri se, että se nimenomaan herkistää hevosta erittäin pienille avuille ja vahvistaa hevosen omaa eteenpäinpyrkimystä. Näin on ainakin käynyt Willin kanssa. Meille tämä metodi sopii paremmin kuin nenä päähän.
VastaaPoistaTuo muotokysymys on kyllä todella harmillinen. Juuri pari päivää sitten olin seuraamassa seurakoulukisoja (luokkia K.N. Special ja He A:1), ja lähes kaikki hevoset kulkivat osan radasta tai jopa koko radan kuolaimen alla. En päässyt näkemään mitä kommenttikentissä luki, mutta se on varmaan niin normaalia, että koulutuomarit ovat tulleet sille jo sokeiksi. En ole teitä nähnyt livenä liikkeessä, mutta kuvissa olen ihastellut Torstenin kaulaa ja minusta upeaa muotoa (ainakin hevosen rakenne huomioiden, ei varmaan ole helpoimmasta päästä!), ja olenkin joskus miettinyt millaisia kommentteja te saatte koulutuomareilta. Jos me joskus päästään kouluradalle (tai edes kotona reenaamaan ratsain, sekin olis jo iso edistysaskel tän hetkiseen tilanteeseen!), olen sikäli onnellisemmassa asemassa, että Willi on jalostettu kouluradalle, ja rakenteensa puolesta sen on helppo kulkea ryhdikkäänä ja niska korkeimpana kohtana. Mutta jos mun pitäisi tehdä valinta hyvien pisteiden ja hevosen anatomian kannalta korrektin liikkumisen välillä, niin ei tarvitsis kovin kauaa miettiä. Otan ilolla vastaan vaikka miljoona "liian avoin muoto" kommenttia ennen kuin annan selkävaivaisen hevoseni taivuttaa kaularankaansa liian jyrkälle mutkalle.
Olen ihan samaa mieltä SOMista. Herkistämistä, kantovoimaa ja hevosen oman moottorin ja kantamisen tavoittelua !
PoistaValitettavan usein meillä lukee paperissa liian avoin muoto ja joskus jopa, ei peräänannossa. Jälkimmäinen on mielestäni jo täyttä sokeutta - mutta tuomareiden kritisoiminen netissähän on aina riskipeliä. Voisihan sitä mennä suoraan ksymään paikan päällä harmittavasta ja omasta mielestä väärästä kommentista. Kuitenkin, juurikin Torstenin hankalan rakenteen vuoksi - ei vaikean, mutta haastavan, en minäkään halua sitä kuolaimen alle ratsastaa, mikä olisi varmasti hevoselle todella tukalaa.
Tsemppiä teille ja kiitos kommentista! :)