keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Toistoja, toistoja, toistoja

Eilen pääsimmekin sitten hyppärille, kun ponin patit olivat kadonneet. Sai varmuuden vuoksi vielä Histeciä, ja ehkä vielä tänäänkin, mutta sitten sitä ei enää saa antaa, jos haluamme mennä rataharjoituksiin sunnuntaina. Ei silleen, että kukaan ikinä saisi kisapaikalla otettua mitään verikoetta siitä, but still ;) Toivotaan siis, ettei patit palaa! Kiitoksia kaikista vinkeistä, ihanaa lukea muidenkin kokemuksia, ja voihan sitä joskus olla niin sokea, että internetinkin ihmeellisestä maailmasta jää joku linkki huomaamatta.

Dodiin, otsikko kiteyttää hyppärimme olennaisimman osan. Tällä kertaa menin tunnille yksin, jotta saatiin täysi työskentelyrauha. Alkuun puomeja, ravissa ja laukassa. Ei oikein ottanut sujuakseen, kuumui ja kiemurteli jo puomeille. Laukkapuomeja emme ole koskaan menneet, muuta kuin yksittäistä, joten sitä jännitin ehkä vähän itsekin. Poni kun loikkasi jokaisen puomin kuin se olisi ollut isompikin este ;) Viimeisellä kerralla tuli kuitenkin jo hyvin! Sitten alettiin hyppäämään. Pieniä ristikoita ympäri kenttä, sekä kontrollipuomeja esteiden välissä. Oikeasti, T meni ihan hyvin. Paljon rauhallisemmin kuin viimeksi tunnilla. Tosi kivaa! Lopussa sitä olisi voinut sanoa jo rennoksikin :) Mun pitää vaan pitää pää kylmänä ja pohkeet lähellä, käsi alhaalla. Ensi viikolla taas uudestaan !


Poni oli ihan läpimärkä tunnin jälkeen, se sai pesun ja pääsi tarhaan vielä hengailemaan siksi aikaa, kun ratsastin Intolla. Se kyllä rakastaa tehdö töitä maneesissa. Oikeesti. On niin dressageheppa kuin vai voi olla sielä. Sitten siirryin kentälle, niin jotenkin on vähän levoton sielä? No, ihan hyvin se meni.

Molemmat pojat jäivät BOT-suojitettuna ja Into loimitettunakin talliin iltapuurolle :) Tänään äiti käy hoitamassa kengityksen ja minä pidän tallivapaata. Torstaina luvassa jtn kevyttä ja perjantaina Antin tunti.

4 kommenttia:

  1. Sun ponisi meni hyvinkin mallikkasti esteitä :-).
    Heljä

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Ehkä meistä tulee vielä esteratsukko ;)

    VastaaPoista
  3. Ponilla on siis tähänkin lajiin enemmän lahjoja kuin minulla! ;)

    VastaaPoista
  4. Mut hei,rohkenenko sanoa että on sullakin Jilla vahvuutesi. Olet aikamoinen romurallikuski ;)

    p.s se on heinixiä mitä Tee sai,ei histeciä. Käytännössä kuitenkin samaa tavaraa. Enkä kyllä muistanut sitä tänään antaa...

    VastaaPoista