sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kotiviikonloppu

ja ruokamarkkinoilla Mangs Gårdilla

























Viikonloppu kotona ilman mitään tekemistä. Perussiivoilua, pienen pieniä ulkohommia ja leffoja. Poimittiin viinirypäleet ja laitettiin viini kypsymään. Olisihan se aika hauskaa jos siitä tulisi juomakelpoista. Nähtäväksi jää! 
Tänään oman kylän ruokamarkkinoilla Mangs Gårdilla. Kylillä on ollut ruuhkaa koko viikonlopun ja autoja on ajanut ohi letkana. Ihanaa kun on onnistuneet markkinat, näihin tullaan ilmeisesti kauempaakin :) Muutama kuva siis markkinoilta. Alpakat olivat ihan parhaat! Olen aiemmin etsinyt työn takia tapahtumaan alpakoita ja niitä on täällä Uudellamaalla yllättävän vähän. Yritin puhua täällä kotona, että ne olis niiiin söpöjä ja helpompia kuin hevoset, mutta idealle ei lämmetty. Vielä. 

Vähän kuvia myös kukkivista kukista omasta puutarhasta. Niitä alkaakin olla koko ajan vähemmän. Kuluneen viikon pakkasyöt veivät esimerkiksi täynnä nuppuja olleet daaliat :( Ritarinkannukset ja ruusut jaksavat onneksi vielä kukkia!
Ponit ovat nauttineet koko viikonlopun vapaasta laitumella. Vähän huomaamattaan tekivät nimittäin kuusi päivää töitä putkeen. Melkein yhtä harvinaista kuin se, että ratsastin perjantaina molemmat ponit. Ekaa kertaa Midgårdissa :D Syysflunssa painaa päälle joten kyseessä tosin oli ennemminkin liikutus mutta kaikki ratsastus tuntuu auttavan kadonneeseen inspiraatioon ratsastaa. Kun elämässä on niin paljon kivempiakin juttuja... Olen siis tyytyväinen jos kolme kertaa viikossa kiipeän ponien selkään ja se aina ihan hauskaa, mutta paluu joka päiväiseen dressagenylpytykseen, ei enää ikinä kiitos. Ja ensi viikolla ollaan jännän äärellä, kun Clancy pääsee ammattilaisen ohjasajettavaksi, jee!

Viimeistään loppuviikosta siis kuulumisia Clancyn jutuista. Rentoutuneena uuteen viikkoon. Toivottavasti sielläkin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti