keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Pelkkää hyvää








Pakko oli jakaa kanssanne muutama kesäkuva jotka löysin konetta siivotessa. Ihania kesämuistoja vanhempien pihalta. Melkein voi tuntea laventelien tuoksun! Kunnes menee ovesta ulos ja boom, -18 astetta menee luihin ja ytimiin asti ;D 

Oikeasti olin melkein sata varma, että saan jakaa tänne vihdoin kuvia keittiöstä uudet tasot yllään. Kun marraskuussa ryhdyttiin keittiötä uusimaan, ei tosiaan käynyt mielessä että vielä maaliskuussa olisi hommat kesken. Keittiön rungot ja kaapit on upeat ja kotimaista käsityötä (sellaisia yrityksiä ei enää montaa ollutkaan) ja valmistuivat nopeasti, mutta jossain piti säästää joten kivitasot otettiin virolaiselta yritykseltä. Eilen oltiin taas tyhjennetty keittiö valmiiksi tasoja varten kun satamasta soittivat, että hups, näissä kivissä onkin väärin hiottu reuna, lähtevät takaisin lahden toiselle puolelle. Ensi viikolla uusi yritys. Ehkä silloin tännekin sitten kuvia...

Sairaalasta on tämän viikon kuulunut pelkkää hyvää ja toipuminen on lähtenyt käyntiin. Kaikki hyvin siis! Viikonloppuna päästiin vauhtiin pihatöissäkin; huolettomana elo on kyllä mukavaa. Omenapuita leikatessa ajattelin, että this is it. Ollappa aina pihalla, on se vaan niin ihanaa!

Kesää odotellessa, lempeää maaliskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti