Kevään ensimmäiset narsissit

ruokasalin uudella pöydällä














Superpähee kahvikalusto löytyi Lohjan antiikkifasaanista neljälläkympillä. Kiilloitusta vailla käyttövalmiit!


















Tehtiin edullinen torilöytö viime viikonloppuna, nyt mahtuu isompikin porukka kerralla ruokailuryhmän ympärille! Tuolit saivat uudet kankaat ylleen.

Pätkis ♥

Ihanien leikkonarsissien kaveriksi piti tänään kattaa oikein extraherkullinen aamupala. Sunnuntain hemmotteluhetki - ja tämän viikon jälkeen, varsin tarpeellinen sellainen. Eilisellä kukkien ostosreissulla - sitruunapuu ja palmu muuttivat meille asumaan leikkokukkien lisäksi - mietin, uskaltaisiko tallin edustalle istuttaa ruukkuun kevätkukkia, kuten narsisseja, mutta vielä taitaa olla liian aikaista. 

On täällä (valitettavasti) tullut mietittyä muitakin kuin narsisseja ja kevätistutuksia. Ristiriitaisia fiiliksiä oli loppuviikolla; onko näissä hevosissa mitään järkeä, kirjaimellisesti. Alkuviikko sujui niin hyvin. Ponit tarhasivat päivittäin yhdessä pellolla ja kävimme useampana päivänä maastossa, Peikko Tn lenkkiparina ja minä Torstenilla. On ollut ihan huippua harrastaa.

Kunnes tuli torstai - ponit pellolle ja itse simapullo mukana aitauksen laidalla katselemassa poikien leikkiä. Torsten sai pitää omat paikkansa ja Peikko väisti ja alistui niinkuin normaali nuori hevonen - jes, Torstenista on kasvanut pomo! Kunnes Peikolla meni hermo. Jotenkin se latominen ja pukittelu oli aivan päätöntä, ja juosten sai mennä väliin kun Peikko ajautui peruuttaen ja samalla potkien Torstenin vatsan alle. Siitä Torstenkin jo suuttui ja molemmat ponit tuntuivat säikähtävän, laukkasivat portille - ja eiköhän pikku pirulainen päättänyt aloittaa peruuttelun ja latomisen uudelleen. Tällä kertaa Torstenin jalka sitten osui pikkuponiin, vaikka se viimeiseen asti välttää satuttamasta toista. Osuma hokista tuli poskeen x2 ja tsiisus sitä veren määrää! Eläinlääkäri saatiin tallille alle tunnissa ja poni tsekattua läpi; suussa ei onneksi ollut mennyt hampaita rikki eikä haavoja tarvinnut tikata, pesua ja rasvausta vaan (ja naama on ponilla kuin puolikas jalkapallo turvotuksen takia). Kipulääkekuuri ja seurailua, muutaman päivän söi niin huonosti että pelkäsin jo että leukaluu on murtunut, mutta nyt syöminen on normalisoitunut ja valtakunnassa kaikki hyvin. Lukuunottamatta sitä faktaa, että Peikko on kaksi kertaa vetänyt langat tarhastaan mukanaan uhitellessaan Torstenille joka kerta kun Torsten kävelee sen tarhan ohi. En ole koskaan nähnyt sellaista käytöksen muutosta ja mietin, että hautookohan Peikko kostoa Torstenille - no eikai hevoset nyt ihan niin pitkälle voi ajatella mutta orikiljuminen ja etusten heiluttelu is back. Not cool.

Että tällaista ikävää tapaturmaa lukuunottamatta ihan hyvä viikko takana. Torstai-ilta ja koko perjantai kului kyllä valehtelematta miettiessä, mitä nyt tehdään ja kuinka kivaa olisi elämä ilman yhtään hevosta. Torsteniakin syytin, että miten aina sen kanssa on niin vaikeaa ja uhosin jo, että jos Peikko tähän menee, niin Torsten saa mennä samalla reissulla, koska se on niin hankala ja vaikea. Kunnes näin kuvat tappelusta; miten Torsten vaan pompottaa takapäätä paikoillaan varoittaakseen Peikkoa joka huoleti latoo kohti kovaa ja korkealta. Torsten on saanut hyvitystä ajatuksistani; se on saanut marhailla puutarhassa harjattavana ja avasin hästnetinkin, aika monta kivaa allround-hevosta on jo kiinnittänyt huomion... No, pieni kotikeskustelu on sitä ennen käytävä, ja ennenkaikkea, kysyttävä itseltä, onko tässä harrastuksessa kuitenkaan mitään järkeä. 

Tältä näyttää, kun poni jolla on liian suuri ego, jää "jumiin" aivan liian kiltin hevosen vatsan alle. Moni muu hevonen olisi tässä kohtaa potkinut niin että egoistista ei olisi jäänyt mitään muuta jäljelle kuin märkä läntti, mutta tämänhän minä tiesinkin, Torsten ei potki. Tässä kohtaa ei vielä veri lentänyt, mutta olisi voinut kuvitella, että ihan jo pelkkä säikähdys olisi riittänyt, tai ettei ainakaan heti minuutin päästä uudestaan tarvitsisi toisen vatsan alle pukitellen peruutella. Miten väärässä sitä voikaan olla. 

Torsten niiaa takapäällään ja yrittää sanoa toiselle, että ei potkita. Ja Peikko vähät välittää ja latoo menemään. 

Kuvittelin, että muutaman päivän kun pitää bloggeria kiinni, ehtii ajatukset vähän rauhoittua omassa päässäni - ja silti aika tiukkaa tekstiä lähtee vieläkin :D Täytynee varmaan tähän väliin kertoa, että ponien kanssa on tänään ollut mahtava päivä ja mitä muutakaan sitä osaisi tehdä, kuin harrastaa hevosten kanssa :D Torsten on saanut extraharjauksia ja puunauksia koska maasto taitaa olla tällä hetkellä ainoa paikka missä olisi hyvä tehdä töitä; meillä on kuitenkin ollut koko päivän ihania vieraita kylässä joten eipä paljon maastoilemaan olisi kerennyt. Peikkokin oli oikea enkeli pikkuisen heppahullun käsittelyssä, miten kauniisti se antoi harjata ja putsata kavioita, taluttaa ja puuhata - siitä tulee upea lastenponi, aivan varmasti. 

Että sellaista mukavaa ponielämää tänne, or not. Onneksi itse maalaiselämä on ihan parasta! Ei sitten ihan niin paljon ketuta ponien tyhmät jutut; siis silloin kun keskenään lyövät (tai potkivat) päänsä yhteen, kun saa edes asua paratiisissa. Vielä kun Peikkokin ymmärtäisi, että tällä tilalla asiat hoidetaan keskustelemalla, ei voimakeinoin. Huoh. Ja jos Torsten on vuosien varrella kasvattanut minulle pitkän pinnan, niin sen pinna hölmön poniinin kanssa tuntuu olevan rajaton, kymmenen pistettä sille siitä!
 Uusilla voimilla kohti parempaa viikkoa!