Innari pinnari

Alkeisratsukon päiväkirjasta



Torstenin esteura on kiitonousussa, tämä tarkoittaa sitä että me ylitetään jo puomeja ja useampia kuin kaksi peräkkäin :) Treeneissä ollaan ihan liekeissä, tai vähintäänkin savu(pöly)vana seuraa perässä kun vedetään kurvit suoriksi ja linjat mutkalle. Varsavuosina päästiin pinnaamaan yksi jos toinenkin ikäkauteen sopiva estetreeni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Siispä lapparit kouraan ja esteitä kentälle pystyttämään upottamaan, innarikuja syntyy hetkessä joten ei muuta kuin jumpalle.

In and out, eli näin ammattitermein innaritreeni on hyvää jumppaa takapuolelle, myös hevosen, siinä kaikki esteet laitetaan simppelisti yhteen putkeen niin ettei tarvitse edes miettiä monellako askeleella pitäisi päästä seuraavalle tehtävälle. Paitsi että yhden laukka-askeleen arviointi on yllättävän haastavaa; ylipäätänsä koko estehyppely vaatii naurettavan paljon kuntoa, niin fyysistä kuin henkistä, kun kaksi jo parhaat ponivuotensa ylittänyttä blondia fundeeraa joka kerta, että miten nää nyt piti mennä. Kun rutiini puuttuu voi olla että ensimmäisellä kierroksella Torsten joutui venymään äärirajoille allekirjoittaneen kuvitellessa ratsastavansa jättilaukkaisella estekilpurilla – no ihan sille se ei tuntunut (vieläkään) joten lyhennettiin välit ihan normilaukkaiselle hevoselle sopivaksi. Sujui jo paremmin, tuntui jopa helpolta! Pitää vain hevosen turvan ja omat polvet samaan suuntaan kohti estettä, niin poni kyllä handlaa loput ja kuski voi keskittyä katselemaan horisonttiin. Jos kuski kuitenkin jää tuijottamaan lähestyvää puomikasaa liian psykoottisesti, Torsten pinnaa välittömästi ja silloin ratsastaja voi päästä maistelemaan hiekkaa.

Estekaudelle 2017 tavoitteena on oppia sisäistämään käsky, laske kantapäät alas. 

Kaikesta adrenaliinista (omg miten me ikinä mahdutaan laukkamaan tuonne sekaan!) ja jännityksestä (omg omg omg pliis Torsten älä kiellä niin että tipahdan ainakaan kovasta vauhdista) ja jostain mikroskooppisen pienistä tyylivirheistä huolimatta, on meillä yleensä aivan sairaan hauskaa pompputreeneissä. Jostain kummallisesta syystä muutaman kymmenen minuutin treenin jälkeen tuntee olevansa ihanan elossa ja sitten on hyvä jatkaa viikko kuolemanvakavia koulutreenejä, koska eihän nyt ihan joka päivä voi näin kivaa olla. Jotain rotia pitää olla, alkeisratsukollakin.