sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oma pieni kupla

Wake up call ja haaveita


Olen elänyt omassa ratsastuskuplassani aika tiiviisti viimeiset kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että hitsi mulla on hieno hevonen alla, eli tietysti maailman hienoin Into, ja koska Into oli aavistuksen omanlaisensa ratsastaa eikä sillä juuri muut edes ratsastaneet, ajattelin ihan rehellisesti, että pakkohan mun on olla ihan hyvä ratsastaja, kun hevonen kulki niin hienosti, aina välillä. Torstenista taas jossain vaiheessa sen ratsunuran alkuvuosina kehkeytyi ehkä, no, hieman haastava ratsastettava ja taas mietin kun niistä (itse aiheutetuista) ongelmista selvittiin yli, että kyllä mä nyt ihan keskitason ratsastaja varmasti olen. Eikä tämä ole mitään vitsailua, vaan aivan aidosti olen pitänyt itseäni ratsastajana, ilman täti-liitettä vaikka niin joskus vitsailenkin.


Sitten tuli eilinen. Torsten leijaili edellisenä iltana valmentajan alla niin hienon näköisesti, ettei paremmin olisi perjantai-iltaa voinut viettää. Kaiken järjen mukaan lauantain tunnilla olisimme siis voineet tehdä ihan samoja juttuja mitä valmentaja teki ponin kanssa perjantaina - ravisulkuja ja muuta mukavaa. Asiahan ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Tunnilla keskityimme siihen, että saisin ponin selän liikkumaan ja että se pysyisi hieman lyhyempänä - ihan niin kuin se oli edellisenä iltanakin liikkunut. Puolessa välissä tuntia mun kymmenen vuotta kestänyt ratsastuskupla, se paikka missä olin kuvitellut olevani ratsastaja, puhkesi. Tajusin, että joku muu ratsastaa poniani paremmin enkä minä pääse lähellekään samaa flowta. Siinä vaiheessa kun olimme jo hyvän tovin jumpanneet selkään liikettä enkä ollut vieläkään saanut sitä kunnolla liikkumaan, valmentaja kuitenkin lohduttavasti sanoi, että onneksi sen ravi näyttää aina hyvältä. 

Täti tuuppaa, ohjat pyykkinaruina ja jalustinkin hukassa, äitini sanoi homman muistuttavan lähinnä apinaa kakalla.


Ilmeestä päätellen näinä hetkinä tunnilla pingispallot sinkoili päässä ja ratsastajakuplani hajosi.

Toisaalta sain tehtyä tunnilla parhaat iso ravi - pikkuravi siirtymiset, ja pienien askeleiden kohdalla valmentajakin naureskeli, että sille pystyisi opettamaan piaffin ravistakin, kun lyhenee niin oikeaoppisesti.




Kuvaaja on vihdoin oppinut, kuinka kuvat pelastetaan.





Vaikkei mulla itselläni ratsastajana olekaan muille mitään annettavaa, on pakko jakaa valmentajan tehtävä joka edesauttaa hyvää ja pehmeää tuntumaa ja irtonaisuutta käynnissä. (Käynnissä itsensä kasaaminen on ollut aina Torstenille hieman hankalaa, se menisi mielellään vain sitä isoa ja pitkää käyntiä mutta ei mitään kaasaavia tehtäviä) Etuosakäännökset vastataivutuksella paljastivat harvinaisen hyvin kumpi puoli vaatii työstöä, ja aika nopeasti Torsten pehmeni entisestään ja pyöristyi mukavasti edestä. Teimme ihan kokonaisia ympyröitä molempiin suuntiin vuorotellen.



En olisi kymmenen vuotta sitten Inton kanssa liidellessä uskonut, että 25 vuotiaana olisin kuitenkin ihan tavallinen tätiratsastaja, kaikista nuoruuden ratsastajahaaveista huolimatta. Onneksi Torsten, joka siis aikoinaan ostettiin kilpahevoseksi kouluradoille, ei ole pistänyt pahakseen tätiratsastajaansa. Hukkaanhan sen taidot menee, se on selvää, mutta aika onnelliselta se tänään töiden jälkeen näytti. Koska mitä tekee tätiratsastaja silloin kun kouluratsastus tuntuu liian rankalta? Käy vetämässä rauhallista tätilaukkaa maastossa ja sen jälkeen hyppää rauhallisessa tempossa maahankaivetun esteen yli kentällä kymmenen kertaa, taputtaa ratsuaan, vie sen laitumelle ja toteaa, miten mahtavaa on rakastua omaan hevoseensa joka päivä uudelleen. 





Tämän päivän hyvän mielen estehypyistä on myös video, mutta se todistaa lähinnä kaksi asiaa;
a) Torsten oli megahyvä ja niin rauhallinen
b) yritin kaikkeni sabotoidakseni Torstenin työrauhaa olemalla auttamatta myöhässä joka hypyssä, joten video ei ole julkaisukelpoinen ... :D



Harrastamisen pääasia pitäisi olla se, että kaikilla on kivaa.

Enkä oikeastaan voisi olla tyytyväisempi, omassa tätiratsastajan kuplassani missä on ihan ok olla vain ok-tason ratsastaja. Haaveita kun mahtuu tähänkin kuplaan.

22 kommenttia:

  1. Torsten on todella näyttävä hevonen.

    VastaaPoista
  2. Oot ihana:-) Terv.Täti~ratsastaja omassa kuplassaan suomenhevonsa kanssa <3

    VastaaPoista
  3. Kuplassa ollaan täälläkin, toivottavasti se ei puhkea =) Hienoilta te näytätte ja hauskaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh, mä olen toisaalta tyytyväinen että oma vääristynyt kuplani vihdoin puhkesi, sillä tässä tätikuplassa elämä on paljon helpompaa ;) Ihania harrastushetkiä teille! :)

      Poista
  4. Apina kakalla :D En vaan pääse tästä ilmaisusta nyt yli :D

    Mutta joo, tiedän ja voin samaistua. Luulin että osaan ratsastaa ja vähän opettaakin kunnes aloin oikeasti opiskella ratsastamista ja opettamista. Nyt yritän joka päivä olla avoin oppimaan lisää ja pysyä armollisena omaa osaamattomuuttani kohtaan. Mutta eikö ole ihanaakin että on kyvykäs hevonen - on hyvä tsäänssi päästä maistamaan mansikkaa jos onnistuu latomaan omat palikkansa oikeinpäin hetkeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulemma siinä vaiheessa kun yläpohkeet puristaa hevosta kuin viimeistä päivää että kyydissä pysyisi, eikä yläkropasta ole ollut apua enää pitkään aikaan, niin kyllä se silloin näyttää aika kamalalta 😅

      Joo, tuo armollisuus on varmaan ihan hyvä, sopivassa määrin. Välillä täytyy sitten piiskata itseään kohti parempaa osaamista mutta sitten tulee hetkiä kun on hyvä tietää että raja tuli vastaan ja pieni hengähdystauko (kirjaimellisesti koska läääh puuh ratsastus on rankkaa! :D) on ihan sallittua.

      Ja joo, Torstenin puolesta vähän harmittaa ettei sen omistaja olekaan ratsastaja mutta ehkä se selviää ;)

      Poista
  5. Tosi hienoja kuvia ja kiva postaus:)
    Torsten on todella ihana hevonen!❤

    VastaaPoista
  6. Hyvä teksti! Ja Torsten näyttää tosi hyvältä kuvissa, wau! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Valmentaja on tehnyt hyvää työtä ponin kanssa ;)

      Poista
  7. Voi Jilla - itkin, nauroin ja myötäelin kuin luin tekstin.

    Tällä wannabedressagerider-tädillä kupla puhkeaa tai vähintäänkin säröilee vähän väliä. Kun 20 vuoden tauon jälkeen aloitin ratsastuksen uudestaan syksyllä 2012 oli aika ravisuttavaa huomata, että vaikka pää ehkä tiesikin mitä pitäisi tehdä ja jopa miten (milloin hieman haastavampaa), niin kroppa ei toiminutkaan samoin kuin juniorina/nuorena ratsastajana. Nöyryyttä ehkä eniten olen saanut opetella, ja sen hyväksymistä että edistyminen tapahtuu (jos on tapahtuakseen) todella hitaasti...

    Tuorein kuplan puhkeaminen oli lauantaina kun olin jo toiveikkaasti ajatellut päässeeni hieman jyvälle siitä miten ihanaa vuokrahevostani tulee ratsastaa, kun on mennyt muutaman kerran niin kivasti... jäin sitten tuijottamaan kuolaimia tarkemmin... juu, oli toiset kuolaimet. Tuijotin niitä hetken kunnes oivallus tuli: että tässä todennäköisempi syy letkeämmälle menolle. Huokaus. Mutta kivalta se meno tuntuu!

    Sitä paitsi Jilla, sinulla on kyllä aikaa ehtiä kehittyä vaikka mille tasolle - eikö Lontoon olympialaisten vanhin ratsastaja ollut yli 70-vuotias?

    Nautinnolisia hetkiä Torstenin kanssa!

    Maarit L. :-)

    PS. Kuplia tulee ja menee, ystävät ja hevoset pysyvät! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kääk, se on ihan kamala fiilis kun tiedät mitä pitäisi tehdä muttet pysty sitä tekemään! Juuri viime tunnilla valmentaja pyysi minua nostamaan Torstenia hieman alapohkeella, suuntaamaan liikettä hieman ylöspäin sillä tavalla. Olisihan se neuvo varmasti toiminut, jos olisin sitä kyennyt noudattamaan... 😂 Että silleen. Ehkä pitäisi mennä pilatestunnille...

      Mutta toisaalta esimerkiksi juuri kuolaimet, jotka niin paljon ratsastettavuuteen vaikuttavat, ovat kyllä tehty vaihdeltaviksi kunnes se paras kuolain itselle ja hevoselle löytyy. Kaikki ei toimi samalla ja pääasia on että toimii, eikös :)

      Tätä tahtia rikottaisiin olympialaisia varten kaikki ennätykset, luulen että yli sadan ikävuoden jälkeen teoria voisi alkaa olemaan hallussa, käytännöntaidoista en menisi vielä silloinkaan takuuteen ;)

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle Maarit ja kiitos aina niin ajatuksia herättävistä hyvän mielen kommenteista! :)

      Poista
  8. Tuon voi täysin allekirjoittaa samaistuen ♥ Ihana Torsten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, Torsten lähettää sulle varmasti kaurapusuja kehusanoista! :)

      Poista
  9. Olen seurannut sun blogia anonyymina vuoden verran ja sinä aikana olen ostanut ekan humman, nuoren suomentamman. Ravitaustaisen ja vieläkin starttailevan. Saan jotenkin ihan älyttömästi hyvää mieltä ja innostuneisuutta kun vierailen täällä blogissasi! Pystyn samaistumaan teksteihin ja haaveilemaan, kunpa olisi joskus omat ja hepan taidot tuossa pisteessä kuin teidän. Ootte hyvä tiimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun tulit kommentoimaan - ja onnea suomenhevosliitosta! Aivan mahtia palautetta, vähän punastuttaa - mutta joo, Torstenin selässä viimeksi pari tuntia sitten sanoin, että hukkaan tämä mun kanssa menee. seuraavat harrastusvuodet tulee kulumaan siinä, että ratsastaja yrittää päästä ponin tasolle joka on kyllä omasta mielestäni tosi taitava :D Mutta kiitos, hienoa jos täältä saa innostuneisuutta, sitä meillä kyllä riittää :)

      Poista
  10. Jilla, sä et oo tätiä nähnykään! Ja sitä paitsi ratsastat hienosti ja Torsten on kehittynyt ihan nekstille levelille tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Välillä kuuluukin romahtaa pilvilinnosta tai kuplien puhjeta, kuuluu lajin ominaisuuksiin, mutta siitä nöyryyden tunteesta kun lähdetään ylöspäin, niin on tullut taas uusi kehitysharppaus. Ja sitäpaitti, sul on hieno heppa ja aivan ihana paita kans :) terveisin true Täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen samaa mieltä nextistä levelistä - mutta kyllä mä ihan tätiytynyt olen, siitä ei pääse mihinkään :D Mutta onneksi on ihana paita (Reunokselta :)), niin kuvissa on kaksi hienoa asiaa, poni tietysti toinen ;)

      (Ei tämä tätiys ole oikeasti yhtään hullumpaa. Aika rentoa oikeastaan! Tykkään, ei liikaa paineita :))

      Poista
  11. Hei Jilla ja kiitos ihanasta elämänmakuisesta blogistasi.

    Voisitko tehdä postauksen lempi varusteistasi, suosikki tuotteistasi ja jos vielä kertoisit hinnat ja hankinta paikat. Olen käsittänyt että sulla on suosikkeja ja olisi mielenkiintoista kuulla mitä sinä suosittelet. Sulla on kuitenkin jo toistakymmentä vuotta hevosen omistajuutta takana niin varmasti lemppari tuotteita on syntynyt.
    Kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Pistetään postausidea käytäntöön - vaikka ehkä pitäisi sanoa että yhteensä hevosen omistajuudesta on kokemusta se parikymmentä vuotta, niin ei kuulosta niin vanhalta ;)

      Poista