Oma pieni kupla

Wake up call ja haaveita

Olen elänyt omassa ratsastuskuplassani aika tiiviisti viimeiset kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että hitsi mulla on hieno hevonen alla, eli tietysti maailman hienoin Into, ja koska Into oli aavistuksen omanlaisensa ratsastaa eikä sillä juuri muut edes ratsastaneet, ajattelin ihan rehellisesti, että pakkohan mun on olla ihan hyvä ratsastaja, kun hevonen kulki niin hienosti, aina välillä. Torstenista taas jossain vaiheessa sen ratsunuran alkuvuosina kehkeytyi ehkä, no, hieman haastava ratsastettava ja taas mietin kun niistä (itse aiheutetuista) ongelmista selvittiin yli, että kyllä mä nyt ihan keskitason ratsastaja varmasti olen. Eikä tämä ole mitään vitsailua, vaan aivan aidosti olen pitänyt itseäni ratsastajana, ilman täti-liitettä vaikka niin joskus vitsailenkin.

Sitten tuli eilinen. Torsten leijaili edellisenä iltana valmentajan alla niin hienon näköisesti, ettei paremmin olisi perjantai-iltaa voinut viettää. Kaiken järjen mukaan lauantain tunnilla olisimme siis voineet tehdä ihan samoja juttuja mitä valmentaja teki ponin kanssa perjantaina - ravisulkuja ja muuta mukavaa. Asiahan ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Tunnilla keskityimme siihen, että saisin ponin selän liikkumaan ja että se pysyisi hieman lyhyempänä - ihan niin kuin se oli edellisenä iltanakin liikkunut. Puolessa välissä tuntia mun kymmenen vuotta kestänyt ratsastuskupla, se paikka missä olin kuvitellut olevani ratsastaja, puhkesi. Tajusin, että joku muu ratsastaa poniani paremmin enkä minä pääse lähellekään samaa flowta. Siinä vaiheessa kun olimme jo hyvän tovin jumpanneet selkään liikettä enkä ollut vieläkään saanut sitä kunnolla liikkumaan, valmentaja kuitenkin lohduttavasti sanoi, että onneksi sen ravi näyttää aina hyvältä. 

Täti tuuppaa, ohjat pyykkinaruina ja jalustinkin hukassa, äitini sanoi homman muistuttavan lähinnä apinaa kakalla.

Ilmeestä päätellen näinä hetkinä tunnilla pingispallot sinkoili päässä ja ratsastajakuplani hajosi.

Toisaalta sain tehtyä tunnilla parhaat iso ravi - pikkuravi siirtymiset, ja pienien askeleiden kohdalla valmentajakin naureskeli, että sille pystyisi opettamaan piaffin ravistakin, kun lyhenee niin oikeaoppisesti.

Kuvaaja on vihdoin oppinut, kuinka kuvat pelastetaan.

Vaikkei mulla itselläni ratsastajana olekaan muille mitään annettavaa, on pakko jakaa valmentajan tehtävä joka edesauttaa hyvää ja pehmeää tuntumaa ja irtonaisuutta käynnissä. (Käynnissä itsensä kasaaminen on ollut aina Torstenille hieman hankalaa, se menisi mielellään vain sitä isoa ja pitkää käyntiä mutta ei mitään kaasaavia tehtäviä) Etuosakäännökset vastataivutuksella paljastivat harvinaisen hyvin kumpi puoli vaatii työstöä, ja aika nopeasti Torsten pehmeni entisestään ja pyöristyi mukavasti edestä. Teimme ihan kokonaisia ympyröitä molempiin suuntiin vuorotellen.

En olisi kymmenen vuotta sitten Inton kanssa liidellessä uskonut, että 25 vuotiaana olisin kuitenkin ihan tavallinen tätiratsastaja, kaikista nuoruuden ratsastajahaaveista huolimatta. Onneksi Torsten, joka siis aikoinaan ostettiin kilpahevoseksi kouluradoille, ei ole pistänyt pahakseen tätiratsastajaansa. Hukkaanhan sen taidot menee, se on selvää, mutta aika onnelliselta se tänään töiden jälkeen näytti. Koska mitä tekee tätiratsastaja silloin kun kouluratsastus tuntuu liian rankalta? Käy vetämässä rauhallista tätilaukkaa maastossa ja sen jälkeen hyppää rauhallisessa tempossa maahankaivetun esteen yli kentällä kymmenen kertaa, taputtaa ratsuaan, vie sen laitumelle ja toteaa, miten mahtavaa on rakastua omaan hevoseensa joka päivä uudelleen. 

Tämän päivän hyvän mielen estehypyistä on myös video, mutta se todistaa lähinnä kaksi asiaa;

a) Torsten oli megahyvä ja niin rauhallinen

b) yritin kaikkeni sabotoidakseni Torstenin työrauhaa olemalla auttamatta myöhässä joka hypyssä, joten video ei ole julkaisukelpoinen ... :D

Harrastamisen pääasia pitäisi olla se, että kaikilla on kivaa.

Enkä oikeastaan voisi olla tyytyväisempi, omassa tätiratsastajan kuplassani missä on ihan ok olla vain ok-tason ratsastaja. Haaveita kun mahtuu tähänkin kuplaan.