Kun ei jaksa

ja mikään ei maistu - paitsi ruoka, tietenkin ;)

Tiedättekö, nyt ei maalailla sateenkaaria saatika katsella kiiltokuvia. Nyt ärsyttää, turhauttaa - ja ennen kaikkea väsyttää. Kun neljän tunnin työpäivän jälkeen tekisi mieli nukkua ainakin parikymmentä tuntia, ei balance ole kunnossa. Ja ei, työpäivän jälkeen ei lepoa ole ollut tiedossa - esimerkiksi maanantaina suuntasin tallille ratsastamaan ja sitten illaksi töihin, mistä puolestaan matka vei vanhempien sohvalle nukkumaan puolenyön aikaan.

Ja sitten kun lopulta pääsee nukkumaan, näkee sekavia unia. Sellaisia, mitkä alkaa huolestuneisuuden tunteella Inton ja Torstenin olinpaikaista, kunnes muistuu mieleen, että nehän on vain viety laitumelle. Huoli helpottaa vasta kun näkee oman rakkaan hevosen laukkaamassa laitumella ystävien kanssa. Koko kropan valtaa helpottunut, lämmin tunne, niin että herätessäkin on aivan puulla päähän lyöty kun unimaailma ja todellisuus eivät kohtaa. Valitettavasti - ja itkuhan siitä tulee.

Toistan itseäni, kun sanon, että kulunut syksy on ollut vaikea. Asioita, joita vain parhaille ystäville on kerrottu, ei tietenkään julkaista tänne blogiin. Jokaisella meistä kun on ne omat huolemme, ja niissä yksinään on varmasti ihan tarpeeksi murehdittavaa.

Aika harvoin sitä tulee mietittyä omaa jaksamista. Kun aina on sata rautaa tulessa - ja miten hienoa on, jos ja kun niistä kaikista selviydyt kunnialla. Tutuille todetaan, ettei tee edes tiukkaa, vaikka totuus olisikin toinen. Ehkä joskus pitäisi olla lempeämpi itseä ja muita kohtaan. Antaa aikaa ja tilaa. Olla lupautumatta tekemään asioita, vain siksi, että niin kuuluu jonkun normin mukaan tehdä. Tehdä sen sijaan asioita, jotka ovat itselle ja lähimmäisille tärkeitä. 

Omalla kohdallani sellainen asia on tietysti hevosharrastus, joka on tietenkin elämän suola ja sokeri. Saa olla hirmu onnellinen, että on mahdollisuus harrastaa tätä upeaa lajia - vaikkei se aina niin hohdokasta olekaan. Tänä talvena ei pohjien kunnossa ole ollut hurraamista. Kenttä on jäässä, pellot on jäässä - maastossa on niin liukasta, ettei edes hokit pure paksuun peilijäähän. Ei paljoa naurata. Kumpi on pahempi, antaa vapaata vai liikkua liukkailla pohjilla, jolloin hevonen ei liiku oikealla liikeradalla, jännittäessään jokaisella askeleella pohjan pitävyyttä? Mene ja tiedä.

Onnekseni Torsten on kaikesta huolimatta ollut miellyttävä ratsastaa, näinä kahtena viime päivänä kun selkään olen kiivennyt. Huomenna onkin taas vapaapäivän vuoro, kun edessä on 13 tunnin työpäivä - ja siihen päälle pitkästä aikaa laatuaikaa ihanan ystävän kanssa. Ja oikeastaan, kun perjantaina saa nukkua pitkään 15 päivän työputken jälkeen, ei loppuviikko näytä enää niin harmaalta. Oikeastaan, sehän näyttää ihan hyvältä. Kohtahan on jo kevät :)