Työntäyteistä arkea

Olemme eläneet ilman parasta Into ystäväämme pian kaksi viikkoa. Torsten on toisin sanoen laiduntanut kahden viikon ajan yksin. Se on ponin orivuosien jälkeen pisin aika yksin oleiluun. Joka ikinen päivä katson Torstenia, mietin, miksi toiset päättävät pitää hevosensa yksin. Toisaalta ymmärrän - kivan tarhakaverin löytäminen on vaikeampaa kuin uskoinkaan. Sellaisen, joka ei potkisi ja simputtaisi kaveriaan, vaan olisi sosiaalinen ja kiltti. Ja tietysti hevosten kemiatkin saisivat kohdata. (Tosin nyt ollaan siinä tilanteessa, että minulle kelpaisi kuka vaan toinen hevonen, joka ei vaan potkisi. Toivottavasti Torstenillekin.) Tähän mennessä olemme kokeilleet Torstenin kanssa muutamaa eri vaihtoehtoa, mutta vielä toimivaa ratkaisua ei ole löytynyt.

Ylipäätänsä oma arvo- ja ajatusmaailma hevostelua kohtaan on joutunut pohdinnan alle. Kun aiemmin hevoset saivat huoleti pitää useita vapareita putkeen, etenkin näin kesäisin, jolloin I & T nauttivat elämästää laitumella ilman huolen häivää, ei Torsten ole seissyt Inton poisnukkumisen jälkeen päivääkään. Harvinaisella vapaa-ajallani haluan olla tallilla, sillä alitajunta sanoo, että muu tekeminen on pois Torstenilta. On kamala ajatus, että hevosen elämässä ei olisi mitään muuta sisältöä, kuin tehdä töitä tai hengailla omistajan kanssa. Olemme töiden lomassa harrastaneet terapiaa istumalla poikien laitumella. Meille se on ollut aina tärkeä osa hevosten kanssa touhuamista, ihan joka tallilla ja kaikkina vuodenaikoina. Istua laitumen, tarhan tai vaikkapa maneesin reunalla, viettää picniciä ja katsella ja seurustella omien hevosystävien kanssa, useita kertoja viikossa. Olemme jatkaneet samalla linjalla. Yksinäisen hevosen katselu on henkisesti raskasta - ja kuitenkin uskon sen olevan hyvin terapeuttista, meille kaikille. 

Joten, kun Torstenin ainoa sisältö elämässä on käydä töissä, on siitä yritetty tehdä mahdollisimman mielekästä. Enimmäkseen olemme tuulettaneet ajatuksia maastossa, mutta muutaman kerran ollaan myös hypätty ja pikkuhiljaa koulukiemuratkin ovat palaamassa lukujärjestykseen. Tämä viikko alkoi dressagejumpalla, joka sujui oikein hyvin. Vastalaukat ja isot kahdeksikot erilaisilla taivutuksilla saivat ponia melko tasapuolisesti niin sisä- kuin ulkoavuille, joten tänään oli helppo aloittaa työskentely poikien laitumella, johon olimme kasanneet kaksi tuttua "kenttäestettä". Iso, avara tila toi kuitenkin ponille flashbackin hottisponnystä, joka vielä hetki sitten kulki lähinnä sladissa esteiden seassa, ja kuskille muistutuksen siitä, miten hienosti Torsten on kehittynyt hyppyjen kanssa - moista käytöstä kun ei ole nähty pitkään aikaan. Nopeasti tilanne nollaantui, saimme molemmat itseluottamusta takaisin ja pystyimme suorittamaan muutamat hyvät lähestymiset hyppyineen, johon olikin hyvä lopettaa. Hieno Torsten. 

Erilaisia ystäväyrityksiä.

Itsekin olen päässyt jälleen takaisin työrytmiin. Päivät kuluvat koululla opettamassa, ja Torstenin liikutuksen lisäksi iltoja vietetään toimistolla. Arki vyöryy päälle, halusimme tai emme. Ja kyllähän me haluamme. Ihanan, tutun ja turvallisen arjen, joka ei koskaan enää ole samanlaista, mutta joka veisi jälleen mukanaan. Kun vain Torsten saisi jakaa omansa yhdessä uuden ystävän kanssa, olisi arki jälleen iloitsemisen arvoista, muuallakin kuin töiden parissa.