keskiviikko 14. elokuuta 2019

Peikolle

Pieni suuri Peikko, joka jätti jälkeensä valtavan surun ja tyhjyyden


Meillä on kotona hiljaista. Puutarhan joka kolkka huutaa Peikkoa. Tallissa kaikuu. Ihan tosi. Samana yönä kun menetimme Peikon, pääskyset muuttivat pois. Siellä on pelottavan hiljaista ja kolkkoa. 

Kaipaamme Peikkoa valtavasti. Olen katkera ja surullinen. Miksi juuri Peikko - siihen ei ollut kukaan varautunut. pikkuPeikon piti olla meidän luonamme vielä kevyesti kaksyt vuotta! Lenkkiseurana, hengailemassa, puutarhan kahvihetkissä ja kitkemistalkoissa, salissa ja keittiössä, lasten ratsuna ja jokaisen päivän ilona ja valona. Kaipaan niin Peikon pientä turpaa, valtavaa tunneälyä, hyvää huumoria, hirnuntaa ja höpötystä, sen ainutlaatuista katsetta. Itkulle ei tule loppua.

Peikko oli maailman paras.






Peikko oli sitä tietenkin myös viimeisenä yönään. Lähdimme klinikalle sunnuntai-iltana, sillä Peikko oli syönyt jo hetken aikaa huonosti ja oli väsynyt. Puutarhan vihreä ja kahvipöydän herkut kelpasivat. Maailman nirsoimpana ponina oletin, että vika on suussa. Että siellä on jotain, kun hengityskin vähän haisi. 

Viikin hevossairaalan pihalla Peikko asteli trailerista ulos, ravasi showravilla sisälle kuin olisimme olleet lenkillä ja tietenkin huuteli kuuluvat tervehdykset kaikille. Peikko hurmasi klinikan hoitajat ja ellän ja oli iloinen ja utelias oma itsensä, vaikka saikin kaksi kertaa rauhoitusta hammashoitoa varten. Ell totesi suoli- ja sydänäänien kuuntelussa, että kaikki vaikuttaa normaalilta, poni ei vaikuta sairaalta. 

Koko klinikkareissu olikin pelkkää naurua ja Peikon ihastelua, aina siihen asti kun verikokeiden tulokset tulivat. Ja ne piti ottaa uudestaan. Munuaisten kreatiiniarvo oli mennyt yli sallittujen rajojen eikä antanut mitään lukua. Silloin olimme jo siirtyneet ultraamaan sisäelimiä ja samaan aikaan ell löysi laajentuneen munuaisen. Musertavat uutiset saivat tajuamaan tilanteen vakavuuden. Kannattaako tehohoitoa aloittaa, se selviäisi kun verikokeiden uudet tulokset saapuivat. Kreatiinin pitäisi olla alle 400. Munuaissairaudet ovat aina vakavia ja ennusteet ovat huonoja. Tehohoito maksaa noin 500 euroa vuorokaudessa ja voi kestää pitkään.



Siirryimme klinikan pihalle odottelemaan ja Peikko sai nyhtää vihreää. Peikko oli niin älyttömän rohkea, täydellinen oma itsensä, Teemu oli upeasti tukenani ja jollain käsittämättömällä voimalla, hysteerisen murtumisen jälkeen, sain itseni kasattua ja keskustelimme Peikon kanssa, niinkuin hänen kanssaan aina keskusteltiin. Maailman paras Peikko, rakas pikkuPeikko, rohkea Peikko. Ja Peikko nyökytteli. Eikä sitä tuntunut häiritsevän, vaikka itkinkin. 

Pitkän odotuksen ja veren laimentamisen jälkeen saimme uudet verikokeiden tulokset. Tulos oli pahin mahdollinen. Olimme jo päättäneet, että alle 400 luvulla aloitamme tehohoidon. Jos ensimmäisessä kokeessa olisi vaikka sattunut joku virhe - vaikka ymmärsinkin, miten epätodennäköistä se olisi. 

Peikolla kreatiiniarvo oli järkyttävä 1400. Se oli sellainen tulos, yhdessä muiden verikokeiden tulosten kanssa, ettei mitään ollut tehtävissä. Miten hirveää on, kun mitään ei voi tehdä. Oma, upea, utelias, klinikan jokaista huonetta tutkiva Peikko, joka samaan aikaan hörisee omalle peilikuvalleen jonka näkee lasiovesta, on niin sairas, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Siirryimme vielä hetkeksi aikaa ulos lämpimään elokuun yöhön, syömään vihreää. Rapsuttelemaan Peikkoa viimeistä kertaa. Yrittäen ymmärtää, mitä juuri on tapahtumassa, minne olen poniani taluttamassa. 

Peikko käveli edelleen viimeiseen tilaan korvat hörössä, reippaasti, kolmesta rauhoituksesta huolimatta. Se oli todellinen Braveheart. Lopetus sujui rauhallisesti.
Haluan vielä kiittää koko Viikin hevossairaalan henkilökuntaa sinä sunnuntaiyönä. Meidän mahtavaa eläinlääkäriä sekä hoitajia parhaasta mahdollisesta hoidosta mitä Peikko ja me saatoimme saada. Niin hienotunteista, ammattimaista ja rehellistä.

Peikolle olen ikuisesti kiitollinen. Peikko näytti minulle aivan uuden tavan elää ja olla. Peikko, joka oli koko tilamme sydän. Suuri ja rohkea. Upea, ainutlaatuinen Braveheart. Kiitos, kun tulit taloomme ja saimme pienen hetken elää kanssasi.


Kaipaamme sinua niin. Olet ajatuksissamme, puutarhassa, lenkeillä, näillä pelloilla, tallissa, kotona. Ilmassa. Olet sydämessämme ♥

29 kommenttia:

  1. Niin sanaton, kyyneleet valuen luen tuskaanne. Ihanasti olet Peikon elämää meille lukijoille välittänyt, kiitos. Hieno poni, on aika surra. 💔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Peikko oli meille äärimmäisen rakas <3

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu taas kerran. Peikolla oli varmasti paras mahdollinen koti teidän luona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi <3 Uskoisin, että Peikko rakasti kotiaan.

      Poista
  3. Otan osaa ♥
    Täällä blogissakin joskus kommentoinut että Peikko on kuvissa ollut söpöin poni ikinä, ja oikeesti tarkotin sitä! Hihkuin aina sen kuville "miten VOI olla noin SÖPÖ!" ja otin screenshotteja ja lähetin niitä perheenjäsenille jotka ei blogeja lue, "kattokaa miten SÖPÖ!!". Enkä edes ole mikään "poni-ihminen" tai "söpöilyihminen".

    Surullista että Peikon piti lähteä niin nuorena. Muistot pysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Peikko <3 on ilahduttanut niin monia! Minähän en ollut ollenkaan minishetlanninponi-ihminen ja olen aina arvostanut enemmän komeutta kuin söpöyttä, kunnes Peikko tuli taloon ja todisti ajatukseni täysin vääriksi.

      Poista
  4. Paljon voimia ja osanottoni :,( Haluaisin sanoa lohdutukseksi niin paljon, mutta olen sanaton. Peikko vaikutti mahtavalta persoonalta ja hänen elämänsä kanssanne oli kyllä parasta mitä hänelle elämässään sattui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta <3 Ei näihin tilanteisiin ole oikeita sanoja. Suru on suuri ja suru kulkee mukana, aaltoillen, ikävä ei lähde koskaan mutta helpottaa ajan kanssa. Olen onnellinen, että Peikko viihtyi meillä niin hyvin <3 ja opetti meille, minkälaista elämä on maailman upeimman ponin kanssa.

      Poista
  5. Kyyneleet silmissä luin tekstiä, voi Peikko. <3

    VastaaPoista
  6. Niin surullista.. Voimia teille! ❤️

    VastaaPoista
  7. Jaksamista teille kaikille💕. Näitä päätöksiä ja hetkiä elämässä tulee ja valitettavasti ne ovat aina yhtä vaikeita. Toivottavasti Peikko tulee uniisi sinua lohduttamaan.
    Halauksia
    Täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kamalia päätöksiä, päiviä ja viikkoja. Peikko on käynyt ja kahdesti unissa <3 Onneksi.

      Poista
  8. Itku tuli kun tätä luki, olen niin surullinen teidän puolesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, Noora. Ihan käsittämättömän surullinen. Peikko <3

      Poista
  9. Hurjasti voimia <3 ihan kamala juttu :(

    VastaaPoista
  10. Niin surullista! Peikko vaikutti huikealta tyypiltä. Onko mitään käsitystä, mikä tuollaisen tilan voi aiheuttaa? Lämpimät osanotot vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikko oli huikea <3
      Ei minkäänlaista tietoa. En tiedä olisiko lisätutkimuksillakaan saatu selville aiheuttajaa. Itse epäilen synnynnäistä munuaisvikaa.

      Poista
  11. Niin ihanasti kirjoitettu pienestä suuresta Peikosta ❤️ Suuret osanotot suruunne, maailma ei aina ole reilu.

    VastaaPoista
  12. Miten niin pieni voi jättää niin suuren aukon <3. Jotenkin sinulla on tapa kirjoittaa niin että hevosten persoona välittyy tänne ruudun toiselle puolelle. Ja suuria persooniahan teillä on! Peikko oli huipputyyppi ja ilolla seurasimme hänen edesottamuksiaan. Onneksi muistot säilyy!
    Lämpimin osanottoni suureen menetykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3 Peikko oli kyllä valtava persoona, aivan täydellinen pikkuponi <3

      Poista
  13. Pieni suuri Peikko. En meinaa pystyä lukemaan enkä kirjoittamaan. Kyyneleet valuu. Haleja. Rutista Rassea ja Bassea (vaikka ne inhoaisivat sitä), se voi auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikko <3 Suuria tunteita, aina hänen kanssaan! Kiitos. Rutistelen kissoja ja hevosia.

      Poista
  14. Se on aina niin järkyttävän raskasta ja surullista saatella eläinystäviä viimeiselle matkalleen. Mutta toisaalta on myös ajateltava, että se on välittämisen yksi tärkein muoto antaa ystävien mennä silloin, kun aika on koittanut. Lohdullista lienee ajatella, että Peikko kulkee silti matkassanne mukana. Ehkä voit kuulla pienten kavioiden kopseen puutarhassanne. ”Anna surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista