Poikkeustilaviikko

Viikon teemana poikkeustila? 

Sitä luulisi, että kolmenkympin pakkaset, yhden päivän hillitön lumimyrsky, pariin otteeseen jäätyneet vesiputket ja monta muuta muuttujaa riittäisi tekemään normaalisti leppoisasta viikosta vähintäänkin haasteellisen. Mutta ei, painajaismaisen siitä on tehnyt alkuviikolla sairastava Rasse ja koko viikon sairastanut Clancy. 

Muutama maisemakuva kotimatkalta; ja siellä koti näkyy jo!

Torsten tuli eilen kevyelle dressagejumpalle ja ai että oli taas ihanaa. Superponi. 

Kipeistä eläimistä Rasse pääsi helpolla, ainakin jos vertaa sairastoveri Clancyyn. Rasse oksenteli yhden illan ja oli vuorokauden ajan haluton ja väsynyt, sen jälkeen oma itsensä ja kissojen elämä hymyilee. Clancy reppana on mennyt melkeinpä vain huonompaan suuntaan. Maanantaina lähdin töistä aikaisemmin, kun heinäautomaattina toiminut äiti soitti tallilta, että taas sillä on kipukohtaus päällä. Mulla kesti päästä paikalle yli tunnin ja siinä ajassa kohtaus oli jo helpottanut ja hevonen odotti virkeänä tarhassa. Tiistai taisi olla ainoa päivä tällä viikolla, kun en huomannut kipukohtausta (ei toki tarkoita etteikö sellaista olisi ollut), mutta loppuviikon ajan niitä on tullut kerran päivässä ilman minkäänlaista säännöllisyyttä esimerkiksi syömisen tai juomisen suhteen. Jalat menee alta, toisinaan C piehtaroi ja välillä vain makoilee, nousee ylös ja makoilee taas hetken; voi olla että se vaihtaa makuupaikkaa viisi kertaa muutaman minuutin sisään tai sitten se makoilee kymmenen minuuttia samassa paikassa. Silmät on sumeat ja puoliummessa, koko hevonen on aivan poissa pelistä ja eikä se syö tai juo. Kävelytykseen ei suostu ja kun nousee ylös, venyttelee takajalkojaan. 

Perjantaina tällainen kipukohtaus kestikin hieman yli tunnin ja päivystävän ellän kanssa juttelimme, että kipulääkettä tähän hätään ja ensi viikolla soitto klinikalle. Lupasi tulla paikalle mikäli kipulääke ei auta mutta kyllähän se auttoi siinä hetkessä, tosin viikonloppuna on saanut kohtauksia myös kipulääkkeen vaikutuksen alaisena. Onneksi ne ovat sentään olleet hieman lyhyempiä.

Kun eläin sairastaa, kaikki on kurjaa ja omakaan pää ei ole kovin terävänä, kun ajatukset pyörivät vain eläimen voinnin luona. 

Mutta mikä tällaisen sitten aiheuttaa? Juttelin meillä käyneen päivystävän ellän kanssa joka ystävällisesti soitteli viime perjantaisen ähkykeikan jälkeen, että sekä tässä että syksyn samanlaisessa ähkykeississä pissaaminen olisi helpottanut hevosen oloa. Että olisiko vikaa siellä. Jotenkin olin ajatellut että näitä kohtauksia yhdistää vain tosi tosi herkkä suolisto ja että kyllä ne ähkyjä on, mutta nyt olen melko vakuuttunut että syynä todella on joku muu kuin ähkyt. (Tai lämpöhalvaus, niinkuin kesällä kävi muutamaan kertaan.) Kuulin myös eilen, että edellisessäkin kodissa olisi ollut tällaista kummallista makoilua. Että ehkä jos joku oikea vika löytyy, löytyisi myös selitys liikkumattomuudelle. Hopeareunus? Mikäli löydetään jotain - ja vielä jotain sellaista, minkä voi hoitaa. 

Ryhdyin syöttämään Clancylle alkuviikosta salmiakkia, jos vikana olisi esimerkiksi virtsakivet, jotka voivat aiheuttaa jopa ähkyn kaltaisia oireita. Salmiakki liuottaa virtsakiviä mutta kuulemma niiden liukenemiseen menee yhdestä kahteen kuukautta joten pitkät kuukaudet edessä. Clancy nimittäin inhoaa salmiakkia ja se on pakko laittaa ruiskulla suoraan suuhun. 

Mene ja tiedä, voisiko kyseessä olla niinkin helppo syy kuin virtsakivet, mutta huomenna täytyy soittaa klinikat läpi, että kenellä olisi ensimmäisenä vapaa aika Clancylle. Jospa ensi viikolla jo helpottaisi... Toivotaan.