Päivä jona ponini sikaili

Taannoisen, peto on irti lauantain jälkeen, tuli maanantai, jolloin ponini viikko-ohjelmassa luki sauvakävelyn opettelua. Latinoverta virtaava, suomalainen Tottiinoni ei juuri hiihtelystä perusta ja meno latujen vieressä näyttää pitkälle samalta kuin erään venetsuelaisen MM-hiihtäjän, kunnia menee ja maine kasvaa ;)

Ei kovin mairittelevaa eikä aina niin turvallistakaan, ja vaikkei hiihdosta koskaan MM-mitalia havittelisi, olisi sitä näin suomalaisena hyvä taitaa, tai ehkä tässä tapauksessa, edes sietää.

Tottiino oli jo tarhassa silmät seljällään kun tallin pihassa kävelin sauvat kädessä - mainittakoot että tontin muista suomalaisista yksikään ei tästä edes korvaansa lotkauttanut - joten siinä vaiheessa oli hyvä todeta että satula nyt ainakin laitetaan reeniin, kun on niin kovin tuulinen päivä. Ratsastusareenaksi valikoitui kenttää pehmeämpi laidunpelto, ja sehän vasta viisas idea olikin, kun edellisellä kerralla siellä ollessa väännettiin volat kaakkoon. Se oli taas sellainen päivä jolloin ponini sikaili innostuessaan pitkistä kiitolaukkapätkistä, mutta ai että se oli hauskaa!

Tositoimia eli sauvakävelijään totuttamista päästiin toteuttamaan reilun kahden minuutin ajan, turvallisesti ainakin seitsemänkymmenen metrin päässä kohteesta. Hehtaarien laidunpelto kävi ponille ahtaaksi sen ajatellessa poistuvansa paikalta peruuttamalla ojaan, joten siedätys oli viisainta lopettaa siihen. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, lopputunti työskenneltiin ympyrällä puolen kierrosta ravissa ja loput käynnin tapaisessa tepsuttelussa, sieraimet punaisina ja häntä viuhuen. Kaikille ei talviurheilut sovi ;)

Erilaisten sääolosuhteiden (lue; pohjat) johdosta Tottiinoni ei ole päässyt juuri laukkailemaan muutamaan päivään joten uhmasimme menohaluja ja teimme vielä laukkaympyröitä turvallisesti eräässä päätynurkassa minne Torsten ratsastajan niin kirjaimellisesti kiikutti.

Joskus täytyy laskea rimaa jotta sen ylitse pääsee ja saavuttuamme turvallisesti talliin riisuin hikipetteriltä kamat ja päästin sen tyhjään tarhaan piehtaroimaan, kiva tapahtuma joka suoritetaan useita kertoja viikossa, päättyi Torstenin vetäessä mukkelismakkelis lumipesun jälkeisessä pukkilaukassa. Ehkäpä se oli ponillekin jo pieni wake up call, tahti rauhoittui ja asiat sujuivat taas hieman vähäisemmällä uhkumisella. Torsten the mökkihöperö kaipaisi elämäänsä ehkä pientä maneesijaksoa ja katsomoa täyteen sauvakävelijöitä.

Mutta hei, ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, ponini näyttää kuvissa sairaan mageelta, siis ainakin omistajan mielestä ;) Tällaisen voiman ja aktiivisuuden kun saisi kouluradoillekin, niin eteenpäinpyrkimyspisteet olisivat tapissa!

Ei ole helppoa omistaa näin kuohuvaa ja pirskahtelevaa ponia mutta eipä käy elämä tylsäksi. Lähdenkin tästä seuraavaksi katsomaan mitä ponilla on tänään tässä myrskytuulessa mielessä ;)