Märkää

Mulla ei kyllä yleensä ole mitään teemaviikkoja elämässä, mutta jos sellaisia pitäisin, voisi kulunutta viikkoa kutsua märkäviikoksi. On hikoiltu ponin kanssa; hyppypäivänä oli sairaan kivaa mutta kouluvalmennuksessa ei niinkään ja hiki virtasi molemmilla. Tänään kastuttiin ihan sadevedestä läpimäriksi, mikäs sen mukavampaa kuin kokopaikkahousut jotka liimautuvat ihoon kiinni - onneksi kaupassa tuli käytyä ennen heppailua. Märkäpuku olisi ollut pop, tosin allekirjoittanut kieltäytyi moisesta aiemminkin tällä viikolla kun olimme muutaman tunnin ajan jetteilemässä merellä. Aallokko oli aika hurjaa ja vettä lensi kaaressa naamalle joka kerta kun ajoimme aallonharjalta toiselle, eli koko ajan. Viimeisen parikymmenen minuutin ajan sai miettiä omistaako enää ollenkaan sormia tai varpaita ja jo ajat sitten pois huuhtoutuneen huulikiillon tilalle sai sellaisen kivan sinisen sävyn huulille. Mut hei, pääasia että olin laittanut suihkauksen hiuslakkaa ennen lähtöä ;)

Aiemmin viikolla teimme hyppytreenissä, siis jos melkein maanpinnan alapuolella olevia esteitä voi siksi kutsua, laukassa kahdeksikkoa jonka lävistäjillä oli miniristikot. Torsten oli tosi hyvä, entisaikojen kiemurtelu ja "katsokaa miten kovaa voin mennä ennen ja jälkeen esteen jos pysytään pystyssä, Jilla kun aina koodaa" on käytännössä kuin muisto vain, vaikka esteiden nostaminen kulkeekin käsi kädessä ponin kierrosten nousun kanssa. Niin kauan ei haittaa kun vauhti ei pelota ratsastajaa ;)

Viikon paras kastuminen on kuitenkin vasta edessä, kun illalla saa pulahtaa Kämpin kuumaan kylpyyn - sitä ennen pitäisi miettiä, mitä tekee hiuksille kun ulkona sataa kissoja ja koiria vai tekeekö mitään, pilalle kun menevät kuitenkin. Olisiko lippis jo tyylipuhdasta kaupunkilaistenkin mielestä? ;) Joka tapauksessa, ihanaa viikonloppua sinulle!

P.s. Hienoa ratsastusta sai taas eilen ihailla Riosta, niin harmillisia rikkoja tuli briteille mutta ihan oikeassa järjestyksessä ne mitalit kuitenkin jaettiin - mutta hei, miksi enkkufiltin nimi ei ole saksanfiltti kun värit ovat kuitenkin heidän? :D

Joka viikko

Sadekeleillä sitten useammin

Täällä taas, viikon hiljaisuuden jälkeen. Vähän hävettää, mutta toisaalta, välillä sitä tarvitsee lomaa, blogistakin. Ja toisinaan kaikesta muusta, että voisi keskittyä siihen blogiin ;) Olette siellä ruudun toisella puolen olleet mielessä, kun olen kuunnellut korvanapeista iltaisin Tomppaa, siis Horse Porsche Shown takaa löytyvää miestä. Liki kahden tunnin haastattelu on ihan pian täällä blogissakin - ja niin paljon muitakin juttuja, mitä haluaisin kanssanne jakaa. Sadeilmoja odotellessa, silloin voi kai hyvällä omalla tunnolla istua läppäri sylissä illasta toiseen ;) Mikäli töiltä ja ponilta kerkeää. Koska erityisesti se poni osaa olla varsin vaativa hänen ajastaan. Eilen se oli niiiin vitsikkäällä tuulella, tuli laitumelta laiskasti vastaan, kiitti nameista ja laukkasi pois. Tuli taas vastaan, antoi kiinni ja rykäisi itsensä vielä kerran ilakoimaan kaverin kanssa. Ryppyjä rakkaudessa, onneksi ne sovitettiin tänään kun poni sai syödä vihreää aidan toisella puolen nauttien samalla harjauksesta.

Ja ihan oikeaan paikkaan tuli tämä rento päivä, sillä Torsten on tehnyt tosi hienosti töitä koko viikon. On laukkailtu maastossa ja treenattu raviin ilmaa, jumpattu väistöillä ja suluilla (olen huomannut, että puolierot suluissa ovat todella pienentyneet, kun niitä on oikeasti treenattu. Kummallista ;D) ja laukkaan on saatu ihan uudenlaisia vaihteita, vanhojen emme tarvitse enää peräänantoa koska emme kilpaile-vaihteiden lisäksi. Vasen laukka ja ravi on jo todella kivaa, kiitos valmentajan joka sai minut tuntemaan itseni oikeaksi kouluratsastajaksi, kun vihdoin ymmärsin miten saan vasemman puolen hevosesta haltuun. Istunnalla, työntämällä vasemman lonkan hieman sisälle päin; niin pienen pieni korjaus, joka vaikuttaa niin suureen kokonaisuuteen. Mutta niinhän se on, että muutosta ei synny jos mitään ei koskaan muuta. Vielä kun tietäisi, mitä kaikkea muuta pitäisi muuttaa, se olisi huippua ;) Onnistumiset ja asioiden ymmärtäminen on ehdottomasti tämän lajin paras puoli - ja onnistumiseen ja hyvään fiilikseen tarvitaan ihan aina hyväntuulinen hevonen. Teknisesti omalla tasolla tehty hyvä suoritus mutta tyytymättömän oloinen hevonen ei jätä jälkeensä juuri mitään tunteita, mutta itseensä tyytyväinen hevonen, se antaa paljon.

Torstenin oma, hyväksi havaittu ja helppo moodi laukassa. (Huomatkaa pikkasen ärsyyntynyt ratsastaja)

Torstenin uusi, aika tosi makee moodi laukassa (vain vasemmassa kierroksessa ja huomatkaa että ratsastaja on sen verran sekaisin nyökystä että ohjat ja takapuoli, niitä ei enää tarvita)!

Jep, mulla on käytännössä kaikista ratsastuksista kuvia. Liikaa. Sori kuvatulva! Yritin kuitenkin karsia.

Perjantailomailun (tiedättekö sen, kun kolme naista lähtee viettämään päivää kesäkaupunkiin alennusten aikaan eikä osta auton takakonttia täyteen toinen toistaan makeimmista löydöistä? En minäkään), squashin peluun (toisella kerralla säästyin huomattavasti vähemmän kipeillä lihaksilla, voi tosin olla että liikuin vähemmän), ravintolailtojen, mansikkamargaritojen, hitokseen aikaisten työaamujen ja huvipuistoilun ohessa on myös keretty seurata olympialaisia ratsastuksen osalta. Elmon suorituksista ei voi olla kuin ylpeä, miten taitava nuori mies onkaan! Kyllä maailmalla majailevien suomalaisten ratsastuksesta saa muutenkin olla ylpeä, Terhi Stegarsin ratsastus on kuin balettia hevosen kanssa ja Anna-Juulia Kontion etenemisen helppous on suorastaan kutkuttavan nautinnollista katseltavaa. Vähättelemme mielestäni täysin turhaan suomalaisen huippuratsastuksen tasoa, pienestä maasta ponnistaa huipulle monta taitavaa osaajaa.

Fiskarsissa kaivettiin kamerakin esille, Tammisaaressa keskityttiin shoppailuun.

Noin muuten olympialaisissa on kiinnostanut tietysti eniten kouluratsastus, tänään on kulutettu sohvaa tehokkaasti kun Yle Fem on tarjoillut ensimmäisen GP päivän ratoja - mieleen jäi espanjan miesratsastajan rautias läsipää joka sai huikean fiiliksen omaavasta esityksestään tasan 70 % - wau mikä hevonen, pilkettä silmäkulmassa! - Brassien oma ihraniskaori ja sen supernamu ratsastaja - ja hei, mikä jutttu tää on että pidetään mustia jalustimia koulukisoissa? :D Pitääkö nyt ostaa sellaiset? Hienoa ratsastusta näki ylipäätänsä paljon, vaikka mukana oli myös melko lyhyenä kulkevia ja tuntumaa vastustelevia hevosia useampi. Tietysti jännittävissä tilanteissa asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia ja kuten kouluratsastusta selostanut Jorma Kainulainen totesi, ketä nyt ei jännittäisi olympiasuorituksessaan; näiden virheiden vaan toivoisi näkyvän vielä rankemmalla kädellä pisteissä, vaikka täytyy myöntää että omaan silmään ne näkyivät jo nyt ehkä aiempaa enemmän pistetilastoissa - suunta on (ainoa) oikea jotta kouluratsastuksessa radalla olisi kaksi esiintyjää, yhden esiintyjän ja hevosen sijaan.

Että ei tänne mitään kummallista kuulunut. Ihanaa arkea, loistava poni ja kamala aikapula; näillä eväillä kohti viikonloppua, mukavaa loppuviikkoa myös sinulle <3

Takarit huutaa

Meillä on uusi satula. Jippii ja kannat kattoon! (Paitsi ehkä Torstenin mielestä, loppukesälle kun on turha odotella viikkorahoja.) Tavoillemme uskollisena olemme siis hölkkäilleet enimmäkseen ilman satulaa - se kun nyt vaan on parasta. Ollaan pidetty vähän breikkiä kaikesta liian vakavasta koulutreenistä, ja tehty koko viikko hommia ilman valmentajaa. Hommien taso on laskenut kuin lehmän häntä ;) Mutta aina ei voi treenata täysillä. Eilen vietimme yhteistä aikaa syöttelyn merkeissä, sillä ruoho tosissaan on vihreämpää aidan toisella puolen, ja koska allekirjoittaneella oli hirmuinen kiire pelaamaan squashia. Hyvä ruoka, parempi omatunto, omistajalla. Jos olisin tiennyt että kävelen kössin jälkeen koko päivän vähintäänkin epäilyttävästi, ei olisi ehkä ollut niin kiire ollenkaan. Seriously, takareidet vaan tärisi kun tänään kevyen ratsastuksen jälkeen tuli kitkettyä hetki kukkapenkkiä ja siitähän sitten syntyi aivan pakottava tarve saada korvapuustia. Onneksi pullaa löytyi pakkasesta - niin ymmärrän Torstenia, joka vaatii aina tilanteen tullen namia itselleen! 

Torsten sen sijaan tuskin ymmärtäisi tämän hetkistä oumaigaad en pysty kävelemään olotilaani, sillä toisin kuin minä, Torsten venyttelee ihan jokaisella ratsastuksella; avoja, sulkuja, siirtymisiä, you name it, kaikki jumppaa ja venyttää hevosta. En näe varsinaista hyötyä turpa maata viistäen tehdyillä loppuraveilla ja jos hevonen suorittaa hyvin vaikean tehtävän, niin siihenhän on just eikä melkein hyvä lopettaa treenit siltä erää. Turha hilloaminen on vaan niin turhaa - itsehän tajusin lopettaa squash-treenit heti kun molemmat kantapäät olivat rakkuloilla ja pallo lensi kymmenennen kerran yli peliseinien omasta mailasta. Vielä yksi onnistunut toisto on toisinaan aivan mahdoton tehtävä ja less is more, vähän kaikessa.

Tämän illan polttavin kysymys sen jälkeen kun pohdin miten saan vanhan ja raihnaisen selkäni suoristettua puutarhaleikkien jälkeen (en mitenkään oli lopputulos) on miten ikinä tulen pääsemään sänkyyn asti täältä nojatuolilta. Kyllä urheilu on vaan kivaa! Ja huomenna venytellään, se on saletti.