sunnuntai 29. joulukuuta 2019

2019

Alkuun ajattelin, etten kirjoita, koosta tai mitenkään muutenkaan muistele kulunutta vuotta. Että se tekee liian kipeää. Tajusin kuitenkin aiemmin, että olen elänyt tänä vuonna elämäni onnellisimpia hevoshetkiä. Pakkohan niitä on muistella. 


Niinpä kokosin tähän omat suosikkikuvani tältä vuodelta, lähinnä puutarhasta ja rakkaista eläinystävistäni. Siellä ja niiden seurassa niitä rakkaita hetkiä on eletty ja tunnettu.
Ja onhan vuosi ollut aivan fantastinen, siihen saakka kunnes se muuttui paskimmaksi ikinä. Mutta ennen sitä. Ja niitä muistoja halusin tähän kanssanne jakaa ♡

Osa kuvista on otettu puhelimella. Ja todennäköisesti ainakin melkein kaikki näistä kuvista on nähty täällä aiemminkin tänä vuonna. Parhaita hetkiä pitää kuitenkin vaalia ja niistä voi kuvien antaa puhua puolestaan useamminkin kuin kerran. 

Joten tästä se lähtee. Lumisesta tammikuusta!































Minulla ei ole vuodesta mitään "yhteenvetoa" tai sanoja selostamaan tunteita. Hevosettomassa elämässä kotiin on saatu uusi keittiö ja terassin ovi sekä paljon piharemppaa. Työmaailmassa vaihdoin ihanan mutta hyvin kuormittavan opettajatyön määräaikaiseen somevastaavan työhön - se muuttui marraskuussa vakituiseksi pestiksi ja olen todella iloinen siitä. Muuten elämässä suru ja ikävä on pohjatonta mutta en voi kuin lämpimästi suositella ehkä muillekin samassa tilanteessa olevilla käymään rohkeasti läpi kulunutta vuotta. Sillä ennen valtavaa surua, oli valtavasti iloa. Ja surun lomassa, on ollut myös pilkahduksia ilosta - ja joka kuukausi, niitä on pikkuisen enemmän kuin edellisenä. 

Rauhaa, rakkautta ja poneja, niitä toivon seuraavalle vuosikymmenelle. 

2 kommenttia:

  1. Niin meielttömän ihania kuvia taas, olen sanonut ennenkin mutta olet sinä kyllä todella Visualisti! Kyyneleet tuli silmiin Peikko-kuvien kohdalla aina.
    t. Heidi

    VastaaPoista