keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Let's be friends?

Tulisko näistä kavereita part II


Historiaa pikakelauksella; Torstenilla on (lähes) aina ollut tarhakaveri. 11 vuotta sitten, kun poni tuli minulle, se löysi itselleen (todennäköisesti) elämänsä parhaan ystävän, maailman ihanimman Inton joka kertoi pikkuTorstenille mitä tehdään, milloin tehdään ja missä tehdään. Pojat olivat kuin paita ja peppu, talviaikaan ne tarhasivat yleensä kaksin, välillä oli kolmaskin kaveri samassa laumassa ja kesäisin ne laidunsivat yhdessä isommissa ruunalaumoissa. Inton menehdyttyä 2014 syksyllä, on Torsten jakanut tarhansa monen erilaisen kaverin kanssa. Mikäli osaan lukea Torstenia oikein, se on erittäin sosiaalinen ja ystävällinen kaveri, sen paikka on pomona eikä se oikein osaa olla pomon alaisena, tai ainakaan vielä ei ole tullut (sitten Inton) oikeasti hyvää johtajahevosta vastaan. Suurimman osan kanssa Torsten ei ole ryhtynyt sydänystäviksi, kuten esimerkiksi Inton jälkeen Tolbertin kanssa, mutta minä olen pitänyt tärkeänä, että hevosella on ystävä, vaikkei bestiksiä tarvitsekaan olla.

Viime kesänä Torsten jäi yksin ja on tarhannut siitä lähtien itsekseen, lukuunottamatta kotiin muuton jälkeistä kuukautta, jonka aikana kokeilimme tarhaystäväksi ihanaa Peikkoa. Ystävyys oli Torstenille suhteellisen kivuliasta, ainakin jos ottaa huomioon pikkuponin koon. Peikolta lähti pallit jotta meno (ja ponin elämä ylipäätänsä) hieman rauhottuisi ja helpottuisi. Sitä odotellessa ;)

Torsten on tänä mielestäni pitkänä yksinolon aikana todistanut ehdottomuuteni yhteistarhaukseen typeryydeksi - se ei ole viimeistä puolta vuotta vain möllöttänyt kuolemantylsistyneenä tarhassaan, vaan puuhailee ja seuraa ympäristöään täysin normaalina, kaikesta kiinnostuneena Torstenina. Toki Peikko ja Torsten pystyvät vierekkäisistä tarhoista leikkimään ja vaikka rapsuttelemaan (jos siis moiseen yhteisymmärrykseen kykenisivät) toisiaan, joten hevoskosketus on kuitenkin mahdollistutettu. On vain vältelty sitä päivää, kun Torstenilla menee hermot Peikkoon. Se mitä Peikko ei tunnu nuoruuden tyhmyydessään ymmärtävän, on onneksi Torstenilla kristallinkirkkaana ajatuksissa; isompi pystyy tekemään valtavan pahaa jälkeä, jos leikit menevät yli.

Joten, mikä olisikaan parempi hetki kokeilla, onko Peikon orihormoonit jo tasoittuneet, kuin päivä jolloin kevättalven aurinko on tehnyt poneista rauhallisen raukeita. Johan tätä on odotettukin! Ja tältä se sitten näytti;

Himorapsuttelija Torsten yrittää kovasti opettaa Peikkoa tallin tavoille. Peikko ei ymmärrä, se tykkää mieluummin vähän vaikka purra.

Pusuja pusuja tai huulessa kiinni, turpaleikit ovat Peikon mielestä parhaita.


Peikko sanoo, hanaa!

Torsten oli heti mukana riekkumassa.














Paljon oli hyvää tarhakokeilussa. Olen ehkä vähän arka, en uskalla jättää poneja ilman valvontaa, ainakaan nyt kun Torstenilla on hokit jaloissa - vaikka tänäänkään potkuja ei heitellyt Torsten, vaan pieni ja pippurinen pölvästi, tässä muutama tyylinäyte ei-niin-toivottavasta käytöksestä...




Noin muutenhan asiat sujuivat hyvin, Tlle kerroin illalla mitä ponit päivällä puuhasivat ja hän totesi että hyvinhän se meni, molemmat vielä hengissä. Se ei ehkä ole ainoa kriteeri kun haetaan ystäviä. Vähän jännittää, tuleeko näistä koskaan kavereita - onko kyseessä (aave)orihormoonit mitkä saavat Peikon napsimaan hampaillaan ja kuinka kauan Torsten jaksaa kärsivällisesti vain varoitella toista nostelemalla takajalkojaan ennenkuin fudasee. Peikko ei ehkä ole ennen kuullut hienovaraisesta vihjailusta, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

Silti, katsellessa sellaisia rauhallisia hetkiä, kun ponit nuolivat kilpaa savea sänkkäriltä (joukossa tyhmyys tiivistyy, ei ole Torstenin tarvinnut kaivaa savea esiin kertaakaan yksin ollessaan!) aivan rinta rinnan, niin onhan ystävyys jotain, mitä tulee vaalia ja toivoa, hevosillekin.

Yhteiseloharjoitukset jatkuu taas jonain päivänä, valvovan silmän alla. Ja jos tästä ei mitään tule, niin onko se nyt vaan niin, että molemmille täytyy hankkia omat tyttöystävät... ;)

18 kommenttia:

  1. Kansa vaatii tyttöystäviä, molemmille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah niinpä tietenkin ja ponit myös 😂 Vaikka ihan oikeasti en kyllä yhtään tammaa talliin haluaisi, ruunat ovat niiiiin paljon helpompia, ei ehkä just nämä kaksi yksilöä mutta seuraavan hevosenhan täytyy jo olla supereasy kaikki käy-tyyppi, eikö niin 😅

      Poista
  2. Joo tyttöystäviä kehiin:D
    Ihanaa kun olet jaksanut nyt blogata useammin, blogisi on paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! On ollut ihanaa kun on ollut vähän enemmän aikaa, niin on kerennyt postaillakin useammin :)

      Poista
  3. Mun täytyy kysyä onko Torsten vihainen? Vaikea uskoa kun katsoo kuvia siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ei ainakaan muille hevosille. Eikä oikeastaan ihmisillekään, siis ole vihainen. Se vaan vaihtaa melko herkästi puolustuskannalle ja silloin voi näyttää vihaiselta. Kyllä sen kanssa saa olla aina silmät selässä ja tarkkana, ei tästä ikinä lastenponia tule. (Vaikka valvotusti ja jos on koko ajan itse vierellä seuraamassa, toimii hyvin kaikkien kanssa.) Torsten on ratsastaessa ihan kaikentasoisten käsiteltävissä ja tekee hienosti vaikkei ratsastaja osaisi antaa ihan selkeitä apuja. Hoitotilanteet on sitten eri, tai vaikka kun on tarhassa vapaana, sinne ei ole asiaa jos ei ymmärrä, että Torstenia täytyy väistää jos se näyttää siltä että tulee päälle tai potkaisee. Kuulostaa pahemmalta kuin on, meidän arki sujuu kotona ja on sujunut vieraillakin hyvin, ihan normaalin hevosen tavoin, mutta jos jotain sattuu eikä osaa lukea Torstenia, voi oikeasti saada kaviosta. Joskus on huonolla tuulella heti aamusta ja kääntää karsinassa vain takapuolta ovelle, silloin ei voi alkaa varsinaisesti komentamaan, vaan täytyy olla ovelampi ja hyvällä saada poni kääntymään, olla vähän niin ettei huomaisikaan että Torsten on herännyt väärällä jalalla. (Näiden kotona asumiskuukausien aikana ei ole kertaakaan tehnyt näin, tämä ei siis ole yleistä, mutta ”väärillä” tavoilla siitä voi tulla iso riesa.) On joskus tapahtunut niin, että tallinpitäjä on tällaisessa tilanteessa hakenut raipan johon Torsten on vastannut latomalla päin ihan huolella. Torstenilla on klinikalla ollessaan lukenut karsinan ovessa puree, potkii ja dont go in alone-laput ja nämä pitävät kaikki paikkansa, jos Torsten kokee itsensä uhatuksi.
      Summa summarum, ei se vihainen ole. Yleensä varsin hyvällä tuulella ja moodilla, kulkee pitkällä narulla ja toimii ”ajatuksella” kaikissa arkisissa toimenpiteissä, on siis oikeasti ihan unelmahevonen. Paitsi jos on huonolla tuulella tai tehdään jotain, mikä viittaa esim piikkeihin. Sillä on natsikuri kotona, se on vain pakko olla, mutta sanotaanko näin että kauhulla ajattelen sitä päivää, kun minulle käy jotain äkillisesti enkä
      saa kotiin luontoihmisiä tekemään tallia. Että yritä nyt tämä kaikki selittää vieraalle ihmiselle : vaatii kuria mutta pitää tietää, milloin kovempi ote ei auta vaan pahentaa tilannetta. Jos pelleilee esimerkiksi kavioiden putsauksessa (kerran täällä kotona), on se sellainen asia missä eräänä aamuna sai kyllä avata vähän ääntä, Torsten todellakin tietää nämä tilanteet jotka täytyy mennä ajatuksella - normaalisti nostaa jalat valmiiksi ylös aina kun menee jalan luokse, mutta sinä aamuna heilutteli etusiaan tosi vitsikkäänä, no lopetti kun tarpeeksi nosti ääntä. Ja tottakai pyritään tekemään kaikesta tekemisestä arkirutiinien kaltaista, helppoa ja sujuvaa, mutta tämä on tietysti esimerkiksi elän hoitojen kanssa hankalaa. Tietysti jos Torstenin mielestä väärällä tavalla tekee asiat, voi arkijutuistakin tulla vaikeita.
      No mutta, tulipa pitkä ja epäselvä sepustus, toivottavasti sait selvää :D

      Poista
    2. Onko sinulla jossain tarkempaa postausta Torstenin historiasta tai siitä, mistä aika-ajoin kumpuava epäluottamus ihmisiä kohtaan tai muu hankala käytös tulee?

      Poista
    3. Ei ole, ei ainakaan muistaakseni, lähinnä mainintoja siellä täällä. Ehkä jos sellainen kiinnostaa voisin yrittää kirjoittaa aiheesta postauksen. Luulen että se on monen asian summa, nuorena koettu huono kokemus piikityksessä - epäluottamus kaikkeen mikä ponia epäilyttää alkoi siitä - sitten pitkät ja raskaat elläntutkimukset, kun ronkittiin ja ronkittiin (koska tottakai kipeää hevosta tulee hoitaa mutta se ei edesauttanut ponin luottamusta ihmisiin) ja kolmanneksi, vähän samanlaisia ongelmia on ollut suvun muillakin hevosilla, kovapäisyyttä ja kuitenkin äärimmäistä herkkyttä, ainakin näin on olen kuullut.

      Poista
  4. Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta, ettei tarhauksen tai ylipäätään minkään hevosen hoitoon liittyvän asian suhteen pitäisi olla liian mustavalkoinen. Olen toki sitä mieltä, että hevoselle laumaeläimenä olisi lähtökohtaisesti paras ratkaisu yhteistarhaus - mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Aina tulisi mennä hevonen edellä. Esimerkiksi huonosti keskenään toimeentulevia ei ole hyvä laittaa samaan tarhaan. Edesmennyt hevoseni oli perusluonteeltaan hyvin alistuva. Liian kovakourainen käsittely oli vielä voimistanut piirrettä sen menneisyydessä. Piirre näkyi myös muiden hevosten kanssa siten, ettei se osannut pitää puoliaan. Siksi olin aina hyvin tarkka, ettei tarhakaveri ollut kiusaajatyyppiä. Pikkuhiljaa onneksi hevoseni sai rohkeutta lisää eikä suostunut noin vain pompottamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Onneksi hevosesi sai kuitenkin lisää rohkeutta - mitä itse olen nähnyt, se on aika iso työ saada hevoselle lisää itseluottamusta, etenkin jo vanhemmille hevosille jotka varovat itseään entistä enemmän, tietenkin, jos kroppa ei ole enää niin vetreä ja nopea kuin nuorena. Tosi paljon on tarhapareja ja laumoja joissa en omaa hevostani haluaisi pitää - ehkä se siksi, miten näki Inton ja Torstenin upean, lähes tasa-arvoisen suhteen ja miten hienovaraisia hevoset osaavat toisilleen olla, että korvan asennolla voi kertoa missä mennään eikä todella tarvinnut koskaan miettiä, että satuttaako jompikumpi toista. Torsten on varmasti näistä kaikista Inton kanssa vietetyistä vuosista oppinut saman hienovaraisuuden enkä toisaalta haluaisi pilata sitä siksi, että yksi Peikko ei ymmärrä tällaisia vihjeitä :D Mutta katsotaan nyt, voisin kuvitella että viimeistään laitumella ponit menisivät yhteen ja siitä voisi olla helppo jatkaa yhteiseen talvitarhaan. Toivottavasti ainakin! Koska onhan hevosillakin niin paljon parempi, kivan kaverin kanssa.

      Poista
  5. Yhteistarhaus on aina paras, mutta vain sopivan kaverin kanssa. Jos turvallisuus epäilyttää niin ihan kosketusetäisyyskin on melkein yhtä hyvä. Pääasia että hevonen saa kontaktia toisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ihan totta ja onneksi ponit harrastavatkin turpaleikkejä useita kertoja päivässä ja syövät heinät metrin päässä toisistaan (ilman mitään tappelua, aita vaan on välissä) ja usein syömisen jälkeen vaihtavat paikkaa ja menevät vierekkäin päiväunille. Että ei ne kärsi tästä tilanteesta omissa tarhoissaan, mutta toki parasta olisi olla yhdessä. Voi vaan olla, että joutuu odottamaan laitumeen asti - ja se on pitkä odotus tänä vuonna, kun ei mulla ole tarjota ainakaan alkukesästä laidunta :D

      Poista
  6. Eihän se helppo hevonen ole, ei todellakaan.
    Mikä sen historia olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, olen kyllä sanonut että kaikki hevoset tuntuvat helpommilta Torstenin jälkeen. Vähän tuolla ylhäällä kommenteissa kirjoitin historiasta ja ehkä siitä pitäisi kirjoittaa kokonainen postaus! :)

      Poista