Talven ihmemaa

Tänä vuonna on saatu lunta koko viime talven edestä. Ottaen huomioon että vuotta on eletty kaksitoista päivää, lunta alkaa olla sen verran ettei tiedä mihin sitä enää auraisi eikä lumen tulolle näy vielä loppua: ehkä kohtuus olisi lumessakin hyvä! Vaikka oikeasti nautin kyllä. On niin kaunistakin - 2020 käytin kameraa vähemmän kuin koskaan, välillä oli kuukausienkin taukoja. Nyt, luonnon tarjoillessa taas ihan uusia maisemia, on kamerakin ulkoillut ahkerammin mukana. Vaunulenkillä, ja pihalla, aina niinä hetkinä kun vaunuissa nukutaan. Ei pitkiä pätkiä siis :D Tänään, kun ulkona on vallinnut lumikaaos, on Oliverkin saanut olla koko päivän sisällä. Hän kiittää. 

Lumikuvat eiliseltä talteen, sitä tulin tänne tänään tekemään. En nyt kuitenkaan osannut vielä kirjautua ulos ja lopettaa bloggerissa. Ehkä jopa vähän tekisi mieli kirjoitella joinain päivinä enemmänkin kuin muutama lause; instagram toimii kyllä sellaiseen loistavana alustana. Tänne vaan saa kaikkea vähän enemmän. Tekstiä ja kuvia. Tänään enemmän niitä kuvia. Aamupäivän lumikuvat ja iltapäivän auringonlaskukuvat. Upea persikka-taivas oli ilonamme lyhyellä vaunulenkillä. Kun pimeimmästä vuodenajasta on selvitty, tulee perässä nämä upeat auringonlaskut. Ja koko ajan hieman myöhemmin, hurraa! Vuoden vaihtumisen jälkeen ja oikeastaan ihan loppiaiseen asti on omat joulufiiikset aina katossa ja vähän haikeana popitinkin loppiaisiltana joulumusiikkia kuusta riisuessa. Haikeana siksi, että Oliverin ensimmäinen joulu oli ohi: onneksi se oli täydellinen <3 Loppiaisesta muutama päivä eteenpäin ja yhtäkkiä tunnelma muuttuukin. Koti ei enää tunnu riisutulta ja tyhjyys ei ole enää negatiivinen ajatus, enemmänkin ihana puhdas alku uudelle vuodelle. On valoisampaa, näkyy pilkahdus aurinkoa, ja ajatus kesästä ja puutarhan suunnittelusta houkuttelee. Luppoaikanamme ( :DDDDD ) olemmekin miehen kanssa katselleet YLE Areenasta naapurimaan Puutarhakautta. Oi ihana kesä! Sitä ennen kuitenkin, oi ihana talvi. Huomenna jatkuu kolaus. Jihuu :) 

Ihanaa loppuiltaa sinne <3

2020

 Vuonna 2020 on tapahtunut niin paljon, että se ansaitsee oman koosteen ja lopetuksen täällä blogin puolella. Historian kirjoihin jäävä vuosi on todella pistänyt maailman sekaisin. Tuskin kukaan olisi voinut kuvitella, miten erilaisissa merkeissä nyt juhlistamme tulevaa vuotta kuin vuosi takaperin. 

Meille vuoden kohokohta on ehdottomasti ollut rakkaan poikamme syntymä <3 Oliver syntyi 26.9., lauantai-iltapäivällä ja muutti maailmamme kertaheitolla. Pitkä, sektioon päätynyt synnytys oli pikkuiselle turhan rankka ja jouduimmekin jäämään sairaalaan pidemmäksi aikaa tulehdusepäilyn ja keltaisuuden takia. Kotiin päästyämme arki on lähtenyt liikkeelle pääasiassa hyvin. Oli jännittävä tunne, vaikka Oliver oli vasta muutaman viikon ikäinen, tuntui kun hän olisi aina ollut tässä meidän luonamme.

 Päivät kuluu torkkuessa, syödessä, leikkiessä ja hoitaessa hevosia :) Pikkuipanaa ei päiväunet juuri kiinnosta ja hevoshommiin onkin tullut ihan uudenlainen vaihde päälle mikäli pikkumies on apuna tallien siivouksessa. Lenkeillä onneksi uni maittaa ja usein Pikku-Peikko onkin seurana mukana. 

Pikku-Peikko taitaakin olla tehnyt kaikista eniten hommia tässä syksyn aikana, sillä hän on käynyt opiskelemassa ohjasajoa ammattilaisen kanssa ja kerran on laitettu kärrytkin perään kotipihalla. Pikkuvarsasta on kasvanut reipas eskarilainen!

Oma ratsastusharrastus meni jäihin alkukesästä, kun hevosen selkään kipuaminen alkoi valtavan mahan kanssa olla haastavaa. Vaikka raskausaika menikin hyvin, kärsin liitoskivuista ja tasapainottomuudesta, jonka takia jo kesällä melkein kaikki liikunta jäi pois arjesta. Onneksi siskostani kuoriutui supertehokas ratsastaja Torstenille ja kaksikko treenasi yhdessä koko raskausajan. Lisäksi koko ponilauma vietti keskikesällä puolitoista kuukautta yötäpäivää naapurilta vuokratulla viiden hehtaarin luxuslaitumella, joten niistä ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa. Kesä menikin lähinnä rauhallisella valmistautumisella tulevaan, kevyissä puutarhatöissä, suursiivotessa kotia sekä terassin rakentamisella. Minä lähinnä katsojan roolissa tuossa rakennusprojektissa. Tallin siivouksesta pidin piirun verran vajaa kolme viikkoa taukoa Oliverin syntymän kieppeillä ja sitä ja ennen ja sen jälkeen on hevosten hoitoon saatu tosi paljon apua. Pienen vauvan kanssa on muutakin tekemistä kuin harjailla poneja mutta silti, onneksi ponit ovat olemassa. Aamu- ja iltatallit tulevat toisinaan kuin tilauksesta tarjoamaan pientä happihyppelyä ja hieman kun ipana kasvaa, pääsee varmasti taas enemmän harrastamaan.

 Kaipuu Torstenin selkään kävi liian suureksi noin puolen vuoden tauon jälkeen, neljä viikkoa synnytyksestä. Olin onneni kukkuloilla ja hymy oli korvissa asti. Torsten oli täydellinen herrasmies ja Oliver nukkui kiltisti vaunuissa, joita oma äitini vahti kentän laidalla. Täydellistä elämää. Olen äärimmäisen kiitollinen ja nöyrä kaikesta, mitä minulla on.

Siinä missä hevoset ottivat pikkuisen heti omakseen - ja toisinaan kyseenalaistavat allekirjoittaneen äidin taitoja mikäli Oliver tekee äänenavauksia vaunuissa tallihommissa - kissat olivat aika pitkään sitä mieltä, että he pakkaavat kimpsunsa ja muuttavat pois. Onneksi kaikki Oliverin kivat lelut sentään viihdyttivät, kun koko talo oli keskellä yötä hereillä ensimmäisinä viikkoina, ja nyt kissatkin ovat jo ottaneet Oliverin omakseen. 

Vauvakuplassa eläminen on aina välillä saanut unohtamaan, mitä muualla maailmassa tapahtuu ja se on ollut toisinaan ihan hyvä. Toivon koko sydämestäni, että ensi vuonna pääsisimme pikkuhiljaa aloittamaan normaalimman elämän! Koronan vaikutukset ovat hirveät, ja niin paljon ihmisiä on menettänyt aivan liikaa - silti toivon ja uskon, että ihmiskunta on ehkä oppinutkin jotain tästä hirvittävästä vuodesta. Kunnioittamaan luontoa, vaalimaan perhettä, elämään enemmän hetkessä? Se selviää varmasti aikanaan. 

En tiedä, palaanko enää ensi vuonna tänne vai en. Halusin kuitenkin tulla summaamaan tämän eriskummallisen vuoden ja jakamaan teille ihanan onneni <3 sekä kiittämään teitä kaikkia, jotka olette täällä sitkeästi käyneet kurkkimassa tänä vuonna. Jutut jatkuu takuuvarmasti instagramin puolella. 

Oikein hyvää vuoden viimeistä iltaa - ollaan varovasti, yhdessä tai yksin - ja skoolataan paremmalle vuodelle 2021!

Pikku-Peikko saapui kotiin

Eilen meille muutti Peikon poika ♥️  

Kolme vuotiaan ponilapsen nimi on Pikku-Peikko ja hän on yhtä hurmaava persoona kuin isänsäkin. Olen aivan haltioissani, että vihdoin sain Peikon pojan meille kotiin. Itku on tullut ilosta, onnesta ja ikävästä. Ja siitä raastavasta ikävästä huolimatta, olen niin onnellinen että meillä asuu jälleen pieni pala Peikkoa - sen kanssa touhuaminen tuntuu vain niin oikealta! 

Pikku-Peikko on ehkä jopa isäänsäkin kovempi rasavilli, joten vaikka isot pojat ottivat ponin avosylin vastaan, ei niitä etenkään näin hokkiaikana uskaltanut samaan tarhaan laittaa. Siksipä meille muutti tuttavan Tahvo-poni, seitsemän vuotias painimista rakastava pikkuponi! 

Ja poneille menee yhdessä mahtavasti. Tänään on painittu koko päivä. Välillä syöty, otettu päikkärit ja taas jatkettu leikkiä. Ainoa jännitystä ilmaan aiheuttanut asia on ollut kaikkien (luonnollinen) halu pitää Pikku-Peikko omanaan. Isot pojat leimasivat ja ottivat Pikku-Peikon omakseen heti, kun se astui trailerista ulos. Eri rakennuksessa asuvat pikkuponit olivat kuitenkin yön aikana bondannut niin, että Tahvo ei meinaa millään päästää Pikku-Peikkoa ja isoja poikia haistelemaan toisiaan tarhan lankojen lomasta. Päivän mittaa Tahvo on kyllä itse tehnyt tuttavuutta erityisesti Clancyn kanssa, joka haluaisi toki myös olla varsatarhassa :D 

Vihdoin harrastamisessa on taas järkeä. Kiitos Peikon ♥️

Nyt se on selvää

Clancyssa ei ole löydy mitään vikaa

Viikko sitten treffattiin ellän kanssa meillä, puolivuosihoitojen merkeissä. Perus raspaukset ja rokotukset Torstenille, ja vähän extrahoitoja Clancylle. Torsten sai kehuja hienosta pepsodent-hymystään ja otti rokotuspiikinkin rauhoituksen alla kuin mallioppilas konsanaan. Totesimme, että ehkä sitten kaksvitosena sen voi antaa jo ilman rauhoitusta :D 

Clancya tutkittiin vähän yleisesti, kerrattiin oireita ja sitten laitettiin klipperi laulamaan. Oikeastaan ainoa mitä ei vielä oltu tehty, oli suoliston ja sisäelinten ultraaminen, joten siitä aloitettiin. Toki hevosen suolistoa ei näe mitenkään kokonaan, mutta hyvällä tuurilla ultraamalla saattaisi nähdä, jos joku ei olisi kunnossa. 

Kuten arvata saattaa, ultrasta katsottiin vain priimaa suolistoa ja sisäelimiä eikä merkkiäkään kasvaimista tai tulehduksista. 

Lopulta ell totesi, että hänen mielestä oireet viittavaat kaasuähkyihin ja olenkin osittain samaa mieltä. Luulen, että osa lievistä kohtauksista on jo opittu tapa = aina kun joku tuntuu ikävältä, reagoi Clancy samalla tavalla helpottaakseen oloaan. Toisaalta on myös mahdollista, että suolistossa on kapeampia kohtia, joista ruoka ei mene oikein läpi ja sellaiset voisivat aiheuttaa vatsanpuruja. 

Loppujen lopuksi, ainoa asia millä saattaisi saada varmuuden olisi leikkauspöytä ja siihen en lähtisi.

Mäski-valmisteen syöttämisen jälkeen kaikki vatsaongelmat ovat mielestäni hieman lieventyneet, tiedä sitten mistä se kertoo, ja Clancy on voinut hyvin. Rokotusloma sujui rauhallisesti ja nyt on palailtu pikkuhiljaa töiden pariin. Nekin on sujunut ihan kivasti. 

Ihan kivasti meni Torstenkin tänään laitumella ♥️ Me ollaan tässä kuussa oltu yhdessä kohta kolmetoista vuotta! Kaikesta on Torsteninkin kanssa matkan varrella selvitty... Ja nyt tunnetaan toisemme melkeinpä liian hyvin. Ei enää mitään salaperäisyyttä tässä suhteessa :P Ja hyvä niin. Torstenin luona olo on, kuin kotona olisi! 

Virtaa Clancylla piisaa edelleen :P

Ja oikeastaan sen takia uskon, ja erityisesti viimeisen parin viikon hyvän käytöksen perusteella, että Clancyllakin on vielä toivoa. Uhma helpottamassa? Toivotaan niin!