Elämä ei valitettavasti ole pelkkää juhlahetkeä ja lomailua, niin kivaa kuin se olisikin. Välillä täytyy jumpata, treenata ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Siinä missä mieli tarvitsee laidunhetkiä ja vapaita, kroppa vaatii jumppaa. Molemmat ovat aivan yhtä tärkeitä, vaikka toinen olisikin mukavampaa ;)
Torstenilla on hirvittävän hyvä työmotivaatio, varsinkin silloin kun työt tehdään leppoisasti ja sille helpoksi. Jos siltä pyytää muuttamaan jotain, se todennäköisesti tarjoaa ensimmäiseksi tutuksi ja turvalliseksi tullutta tapaa suoriutua tehtävästä. Hevonen ei ymmärrä, miksi asiat pitäisi tehdä toisin - se jää ratsastajan tehtäväksi, motivoida hevonen haluamaan muuttaa itseään.
Ratsastaja kyllä ymmärtää ja tiedostaa, miksi satulassa tulisi istua suorassa ja mitä käy jos niin ei tee, mutta silti istumme vähän vinossa ja mutkalla ja sinnepäin. On kuin kroppa pitäisi viimeisillä voimillaan kiinni vanhasta ja tutusta tavasta - ja jos saat muutoksen aikaiseksi, niin heti kolmen kierroksen jälkeen saat korjata kroppaa uudestaan, kun omaa elämäänsä elävä kroppa on hiipinyt takaisin vanhaan malliin.
Että yritä nyt sitten kertoa ponille, miksi sillä vasemmalla takajalalla pitäisi työntää enemmän, kun poni itsekin huomaa, että eipä se ratsastaja taaskaan istu keskellä.
Siis mitä sä sanoit? Liian pitkät ohjat? Ei todellakaan oo!
Torstenin lihakset alkaa pikkuhiljaa syntyä takaisin - kiitos ruuan, ei treenin, alkaa olemaan ruokintapostauksen aika! Eilen treenissä oli paljon hyviä pätkiä, kevyellä tuntumalla ja tasaisella hevosella - tietysti Torstenilla oli välissä omia mielipiteitä asioista... Onneksi päästiin lopettamaan huipulla tavalla, niin rentoon ja tasapainoiseen laukkaan että olisi tehnyt mieli heittää kannat kattoon! Sen sijaan jätettiin vain kenkä peltoon.
Söpistelykaverit <3
