torstai 10. maaliskuuta 2016

Pimeitä tunteja

 
Täällä on treenailtu vuorokauden pimeinä tunteina. Perustyötä, ei mitään kummallista - mutta sehän vasta rankkaa onkin ja hiksu on tullut joka kerta. Suoristamista väistöillä ja notkeutta vastataivutuksilla. Laukassakin ollaan pohjien mukaan tehty ympyrän pienentämis- ja suurentamistyötä. Siinä väistöaskeleiden tasapaino yllätti, ei ollut lainkaan vaikeaa! Nopeat siirtymiset ja liikkeelle lähtöjen kevyt kuolaintuntuma on myös ollut tarkkailun alla.
 
Jokseenkin tylsähköt treenit ovat tuottaneet tulosta, sillä eilen pellolla Torsten oli tasan molemmilla ohjilla, takapää melkein turhankin aktiivisena ;) Muutama päivänä näkynyt väsymyskään ei kantanut pellolle saakka. Huumoria sen sijaan riitti, Torstenilla oli paikoitellen mielessä ihan omat kuviot. Hyvä niin, huumori pidentää toivottavasti myös treeni-ikää!
 
Torstenin tasapaino on kyllä hämmästyttänyt positiivisella tavalla. Mietittiin että kykeneekö pellolla tekemään enää treenejä, lumikerros on ohut ja liukas, mutta Torstenia se ei tuntunut häiritsevän lainkaan. Tämä treeni jäi kuitenkin todennäköisesti talven viimeiseksi peltokerraksi, ensi viikoksi luvatut lämpimät tuulet tuovat toivottavasti kevään tännekin :)
 

 

 
 Torsten on niiiiin poni <3
 

 
 
 
Öööööh quasimodoratsastaja..... Mutta Torsten venyy!
 
Pimeitä tunteja on tänään edessä ihan valoisaankin aikaan - kaikki pakkaus ja silitys on vielä edessä, kääks! Mitä kummaa voi pakata mukaan, kun puolet vaatteista on heppavaatteita, ja kun ne on niitä mun parhaita vaatteita... :D Toisaalta konservatiivinen Dubai olisi varmaan ihan tyytyväinen, jos kulkisin kokopeittävässä ratsastusasussa kaupungilla ;)
 
Ennen pakkauskriisiä on kuitenkin pakko suunnata rentouttavalle maastokävelylle. Torsten on sen eilisen treenin jälkeen enemmän kuin ansainnut!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kevät pistää liikkumaan

nimittäin hevostapahtumissa

 
Heppanaisilla on kevätviikonloput täynnä vientiä. Osa on saattanut jo aloittaa kilpailukauden, osa venyttää aloituksen niin pitkälle kuin kehtaa. (Allekirjoittanut!) Huhtikuussa ei kuitenkaan tarvitse ressata edes kilpailuista, sillä kolme ensimmäistä viikonloppua voi nauttia hevostapahtumista ilman kisajännitystä.
 
2-3.4. suunnataan manseen, kun Tampereen hevosmessut avaavat ovensa. Suomen suurimmassa hevosmessussa on valtava expo, miellyttävä areena ja rento ilmapiiri. Tänä vuonna (superedullisilla lippuhinnoilla, SRL jäsenille kahden päivän lippu 10€) mukana on mm. 18 kertaa suomen parhaaksi esteratsastajaksi valittu Christopher Wegeliuksen klinikka lauantaina ja kouluratsastaja sekä valmentaja Marko Björsin klinikka sunnuntaina. Lisäksi opiskellaan parempaa istuntaa kun AT Pilates neuvoo GP ratsastaja Maria Pyyköstä sekä blogikansalle tuttua Inter I-tason ratsastajaa, Terhi Lehtimäkeä. Suomenhevosihmisen lauantai-illan kruunaa Orikavalkadi - saattaa olla, että tänä viikonloppuna on vaan pakko antaa ponille vapaata ja viettää koko viikonloppu mansen maisemissa.
 
Seuraavana lauantaina auton nokka kannattaa suunnata kohti Ypäjää, kun GP-tason kouluratsastaja sekä hevosten kouluttaja Warwick McLean avaa omia näkemyksiään hevosen valmistelusta kilpailutilanteisiin. Klinikan ratsastajalista on julkaistu, ja suomen huippuratsastajien sekä hevosten joukossa oli hienoa nähdä myös suomenhevosratsukoita. (Mekin ollaan monta vuotta sitten oltu Torstenin kanssa miehen valmennuksessa, ja tykkäsimme kovasti!) Liput lauantai-illan tapahtumaan maksaa 43,50€ ja lippuja voi ostaa lippupalvelusta.


Viime keväänä Ypäjällä nautittiin todellisesta suomalaisesta naisroolimallista, kun Kyra piti täysille katsomoille oripäivien yhteydessä kouluratsastusklinikan. Tänä vuonna on aviomiehen vuoro.
 
Ei mene edes viikkoa, kun taas saa ajella Ypäjälle katsomaan kansainvälisesti arvostetun kouluvalmentajan, Richard Whiten kouluratsastusklinikkaa 14-15.4. Klinikan annissa on luvassa istuntaan perehtymistä ja sen vaikutuksesta hevosen liikkumiseen. Liput voi ostaa suoraan maneesin ovelta, 40€/pv.
 
Ja hups, siinähän se huhtikuu sitten melkein menikin, sillä viimeinen viikonloppu vietetään vapputunnelmissa - ehkä sitä kisakautta kerkeää avata sitten toukokuussakin ;) Joka tapauksessa, naistenpäivän kunniaksi laitetaan Tampereen messuille kolme ranneketta arvottavaksi. Ranneke sisältää sisäänpääsyn molemmille päiville. Jätä nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään (jos joku ei missään nimessä halua laittaa spostiaan kaikkien nähtäväksi, voi minulle laittaa esimerkiksi blogin facebook-sivuilla privaviestillä osoitteen tai sitten omaan spostiini.) lauantaihin 12.3. mennessä. Julkaisen voittajan sunnuntaina 13.3, mutta mikäli voittajaa ei tavoiteta 14.3. mennessä, arvon tuotteen uudestaan. Nyt mennään vähän tiukalla aikataululla ;)

Oikein mukavaa Naistenpäivän iltaa sinulle!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viikko

Dressagetreenejä, hankilaukkoja maastossa, muuttokuormia (mäkin haluan työpaikan Tehtaankadulta!) ja huonekalushoppailua. Iltapäiväviiniä, viini-iltoja, yöpitsoja ja aikaisia työaamuja. Extemporevaateshoppailua, ja kerrankin kyseessä ei ole ratsastusvaatteet.


Eevan viime tunnilta


Torstenin kanssa tehtiin eilen lauantai-illan kunniaksi oikein kunnon treeni, reppana oli aivan kaikkensa antaneen näköisenä iltaheinillä sen jälkeen. Porkkanavenytyksiin ei puhtia enää riittänyt, Torstenista on tullut haka varastamaan porkkanat käsistä ilman venytyksiä. Tänään oli pakko keskittyä vain kunnon harjaukseen - kukaan ei uskoisi että se on klipattu loppusyksystä - niin jaksaa sitten alkuviikon taas pompottaa. Sopi jotenkin päivän teemaan tämä chillailu (siis aikaan työpäivän jälkeen..), kun on nautittu ja kärsitty kauneusjuttujen parissa ja syöty ihanaa sunnuntaidinneriä.

Vaikka Torsten tuntuu paikoitellen tosi kivalta, oli melkoisen silmiä avaavaa katsoa kaksi vuotta sitten otettuja treenikuvia - mihin ne kaikki muskelit ovat kadonneet?

Työn alla on Torsteninkin dinnereistä ruokintapostausta, tämä talvikausi kun on ollut tähän mennessä haastavin vuosi pitää lihaksistoa yllä työnteon vähäisyyden ja heinän alhaisen SRVn vuoksi – niinpä ensimmäistä kertaa Torsten on tiputtanut lihaksia ja kasvattanut niiden tilalle heinämahaa. Painoa on onneksi saatu sitten vuoden vaihteen pikkuisen jo pois, mutta lihasten rakentaminen onkin ollut aivan toinen juttu. Tietysti oikea lihasduuni on avain muskeleihin, mutta tyhjästä on paha nyhjästä jos ruokinnasta ei saa riittävästi rakennusaineita - ja mielellään ilman, että erikoisrehuja tarvitsee litra tolkulla syöttää, se kun on sitten kaikki pois heinästä mikä kuitenkin on hevoselle tärkein rehu. Soijarouhe on yleisesti hyvä tähän käyttötarkoitukseen, mutta sen epäeettisyyden takia olen yrittänyt etsiä korvaavaa tuotetta – ja löytyihän se, vieläpä yhteistyökumppaniltamme Nekax Horse Sportilta (tämä on kuitenkin normaalilla hinnalla ostettu, ei saatu rehu.) Kotiin kuljetettuna Torstenin ruokintaan lisättiinkin viime viikolla Krafftin Muskel-pellettiä, joka sisältää 370g/kg sulavaa raakavalkuaista. SRV tulee tässä tapauksessa pääosin perunasta, tosin tuotteessa on myös käytetty pieniä määriä soijaöljyä. Ihan vain vinkkinä, jos joku muu on tehokasta - ainakin pussin kyljen mukaan - massarehua vailla! Tarkempia juttuja sitten hieman myöhemmin, kun olen saanut ensimmäisen säkin syötettyä.

Ennen kesävaatteiden tuskallista sovittelua, laitetaan uudelleen arvotaan HorseWearin sininen filtti, sillä ensimmäinen osanottaja ei ole ottanut ajoissa yhteyttä. Niinpä arpaonni suosi;

Sinertävä mätsäisi hyvin valkoisen sohvan kanssa. ;) En tiedä kuinka paljon asiaan vaikuttaa se että värjöttelen parhaillaan kylmällä bussipysäkillä, mutta täytyy todeta että nuo filtit näyttävät erittäin houkuttelevalta! :D
 
Onneksi olkoon Anniina, laitatko pikaisesti sähköpostia minulle niin saan paketin postiin ennen lomaa - kuitenkin viimeistään ennen ensi sunnuntaita eli 13.3. mennessä.
 
Ihanaa viikonalkua teille jokaiselle :)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ulkoilmaratsastusta

Viime viikkoina treenimme ovat olleet hieman rajoittunutta. Yöt ovat kylmiä ja päivät lämpimiä (jälkimmäinen on tietysti ihan huippua!), joten maan pinta sulaa auringon sitä lämmittäessä ja jäätyy taas yöllä. Pellolla on raskas hankikanto joka ei tietenkään ponia kanna, joten koulutreeneissä ollaan jouduttu soveltamaan. 
 
 Muutama kuva tämän päivän viimaratsastuksesta pellolta. Hrr!
 
Eiliseksi olimme sopineet valmennuksen Eevan kanssa, mutta kovalla pohjalla todettiin että laukka jätetään pois tunnin annista ja ravissakin edetään maltillisesti. Sehän ei tietysti tarkoita, etteikö ratsastaja joutuisi töihin... Teimme alkuun jälleen käyntiväistöjä keskihalkaisijoita pitkin niin, ettei mukaan tullut turhia askeleita vaan takajalat astuivat oikeasti ristiin heti ensimmäisistä askeleista alkaen. Kevyessä ravissa työskenneltiin sitten hieman loivemmilla väistöillä, jonka jälkeen istuttiin alas ja ryhdyttiin tekemään Vaativa B:0 ohjelmasta avo-sulkukuviota. (Okei, kuvio on niin helppo että se voisi olla helppoa aata, kuulostaa vaan paremmalta kun kyse on vaativasta ;)) Avotaivutusta ravissa uraa pitkin kaksi kirjaimen väliä, puoliympyrä toiselle pitkälle sivulle jossa sulkua kaksi kirjaimenväliä. Helppoa ja tehokasta jumppaa. Myös loiva vastataivutus ravissa pitkillä sivuilla molempiin suuntiin sai sisätakajalan aktivoitumaan tehokkaasti.
 

Torstenilla on erityisesti käynnissä sellainen tapa, että ratsastettaessa pysähdykseen, se korjaa kyllä pohkeesta jalat oikein ja pysyy nätisti tuntumalla - kunnes lähdetään liikkeelle. Se tekee nopean korjausliikkeen ylös, joka tietysti vaikuttaa seuraaviinkin askeliin, mikä taas kouluradalla näkyy epätasaisuutena muodossa. Ihan pienellä asetuksella sisään tai ulos ennen liikkeelle lähtöä Torsten hiffasi kuitenkin melko nopeasti että kuolaintuntuma on ihan jees. Torstenin käynti on muutenkin haastava ratsastaa (=olen liian hidas ja jäykkä), se muuttuu helposti kovaksi ja sitkeäksi edestä ja hetken ei niin onnistuneen takaosakäännöstyön jälkeen Eeva otti ohjat käteen ja teki Torstenilla maastakäsin pidätteitä. Torsten myötäsi hyvin ja aivan kuin koko hevonen olisi läpiratsastettu, ilman siis sitä ratsastusta ;) Loppuun pieniä eteenratsastuksia pitkillä sivuilla ja tahdissa takaisin pienempään raviin, siihen oli hyvä lopettaa.


Päivän asukokonaisuuden kruunu, jesarilla korjatut saappaat :)
 
Olen tosi tyytyväinen kaikkiin tehtäviin mitä tunneilta aina saamme, niitä on hyvä harjoitella sitten itsenäisessäkin treenissäkin. (Ja jos valmennustauko uhkaa lähennellä useampaa kuukautta voin tulla tsekkaamaan täältä tehtäviä omiin treeneihin ;)) Tosin, edellisen viikon valmennuksessa totesin Eevalle, että on se kumma miten Torsten hikoilee aina vaan oikeasta takajalasta, muttei juuri koskaan tai ainakaan yhtä paljon vasemmasta reidestä. Paitsi tietysti sillä tunnilla... Seurailin viikon ajan hikoilua ja kyllä Torstenia vähän nauratti, kun jouduin eilen kertomaan, että kyllä taitaa poni päästä helpolla meidän itsenäisissä treeneissä, kun taas hikoilu ollut viikon ajan hieman toispuoleista ;) Että silleen me reenataan...

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ponyday

Mikä siinä onkin, että töissä saa aurinkoa ihastella vain ikkunan takaa, mutta samalla minuutilla kun työpäivä on ohi, lipuvat pilvet auringon eteen? Ja koska olen ollut töissä paljon, ei tällä viikolla ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta kaivaa kameraa esiin, sitten lopulta kun töistä on päässyt kotiin. Bloggaajaongelmia ;) Vaikka olisihan se mukavaa nauttia auringosta ihan muutenkin. Tulevaa aurinkolomaa on keretty kuitenkin suunnitella, viikon lomakalenteri on aika täynnä. Jos sinulla kuitenkin on must see-vinkkejä Dubaihin tai Abu Dhabiin, saa niitä mielellään jakaa.
 
Tänään puolivahingossa jo auringonlaskun aikaan, työpäivän jälkeen, valoilmiö pilkahteli pilvien lomasta - enkä kyllä tiedä mikä vaikutti eniten Torstenin & Tolbertin iloon laitumella. Torstenin kolme vapaapäivää, lämmin ilma vai auringon säteet... Joka tapauksessa, pojat tiesivät miten ottaa ilo irti puhtaasta hangesta! Eikä sitä itsekään voi olla hymyilemättä katsellessa wannabevillihevosten (jotka tietysti säännöllisesti käyvät kerjäämässä namia taskuista) riekkumista, lumipesuja ja rapsuttelua. Tosin Torstenin lempipuuha eli rapsutus ei ole ollenkaan Tolbertin number one thing, joten Torsten sai aika kauan suostutella kaveriaan helliin hetkiin... :) Huomenna sitten palataan jumppatreenien pariin, koska jee, meillä on taas tiistaina valmennus. Ihanaa saada jotain rytmiä harrastukselle, siis näistä kolmesta vahinkovapaasta huolimatta. Torstenin ilmavaa ravia ja laukkaa katsellessa tulee mieleen näin kevään kynnksellä kutkuttava ajatus, että pitäisiköhän avata Kipa ;) Vaikka sehän on selvää, ettei niitä liikkeitä siellä kouluaitojen sisäpuolella koskaan esitelläkään.
 
 



 Karatekid!
 
Todistettavasti sitä painoa pystyy siirtämään takajaloille.


tasatahtia
 





truekenttäheppa!
 
...hyppäilee näkymättömienkin esteiden yli ;)
 





 Maja on poikien mielestä paras. Märkä sammal tuoksui kun molemmat pistelivät sitä poskeensa.
 
 
Kiitos vielä kaikille osallistujille Nekax Horse Sportin mahdollistaneeseen HW filttien arvontaan. Mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosinut, voi ihanan pehmoisia fleecevilttejä tilata suoraan Nekaxilta - iso kiitos myös yhteistyökumppanille, että saan näitä makeita palkintoja täältä lähetellä ympäri Suomea.
 
Ruskea HW viltti lähtee seuraavalle kommentoijalle;
 
Ruskea on aivan ihanan värinen ja näyttää työläisen harteilla niin kovin lämpimältä! <3
 
Sininen HW viltti lähtee seuraavalle kommentoijalle;
 
Siniharmaa :)
 
Onnea voittajille! Laitattehan minulle sähköpostilla (jilla.lappalainen@hotmail.com) yhteystietonne jotta saan paketit postiin. Mikäli arvonnan voittaja ei ole ilmoittautunut ensi viikon sunnuntaihin mennessä (6.3.16.), arvon kyseisen tuotteen seuraavalle onnekaalle.
 
Uudella puhdilla kohti alkavaa viikkoa, palataan taas!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Rambo blankets

for Daydreamers ...
 
 
and Hardworkers...
 
 
Kumman sinä valitsisit?
 
 
 
Nekax Horse Sport tarjoaa arvottavaksi kaksi Horse Wearin ihanaa filttiä, jotka sopivat niin päiväunille kuin tositreeneihin. Jätä kommenttisi nimimerkillä ja väritoiveella varustettuna 28.2.16. klo 12.00 mennessä, ja jompikumpi ihanista fleecevilteistä voi olla sinun! Käy tykkäämässä myös Nekaxin facebook-sivusta, niin saat kätevästi uusimmat tuoteinfot sekä tarjoukset omaan newsfeediisi :)
 
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAT LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!

tiistai 23. helmikuuta 2016

Välillä

välillä sataa
 
välillä sataa enemmän
 
välillä sujuu

ja välillä sujuu vähän paremmin!
 
Välillä vähän väsyttää eikä nappaa, ainakaan jos päivällä on saanut syödä lähinnä puisevia porkkanoita koska dietti. Now I know how Torsten feels, all the time ;)
 
Huomenna sitten ihan toisenlaisia photoja ja ajatuksia. Palataan!