Kaupallinen yhteistyö Helsinki Horse Shown kanssa
Helsinki Horse Show starttaa ensi keskiviikkona Jäähallilla. Upea, kansainvälisesti arvostettu tapahtuma, josta saamme nauttia tänä vuonna peräti viiden päivän ajan, tarkoittaa kolmelle ihmiselle ympäri vuoden töitä. Yksi heistä on 26 vuotias moniosaaja, kulttuurituottaja, Petra Sorsa. Nauravainen, ystävällinen, miellyttävä nainen joka härdellin keskellä pitää ohjat controllissa, tietää missä mennään.
Petra oli mukana muutaman viikon takaisissa HIHS Collectionin kuvauksissa. Amaranta, hevonen, ei pitänyt hetkeäkään taukoa poseeraamisessa :) Kuva s.s.
Shown alla ei juuri vapaita pidetä, viime vuonna näihin aikoihin ylitöitä kertyi 180 tuntia. Toimistolle tullaan aamulla ja lähdetään illalla, etkoilut jää meiltä väliin, Petra kertoo nauraen, julkkispartyjen väliin jättäminen ei selkeästi naista harmita. Aloitin Horse Showssa vuoden 2014 kesällä harjoittelijana, eli silloin kun show siirtyi Jäähallille. Harjoittelu muuttui työsuhteeksi ja tässä sitä edelleen ollaan. Joka vuosi oppii jotain uutta!
Ennen hyppäämistä Horse Shown kelkkaan, Petra on ehtinyt työskennellä raviurheilun huipputapahtuman, Kuninkuusravien parissa sekä pidemmässä työharjoittelussa Belgiassa. Oman hevosharrastuksen Petra aloitti jo neljä vuotiaana. Hevosurani alkoi ihan ratsastuskoulusta, mutta myöhemmin vaihdoin naapurin ravitalliin. Rakastin sitä! Ravipuolella ei ollut ns tallityttökulttuuria, sain paljon vastuuta ja hoitaa hevosia kuin omiani. Olin tallilla kaiken vapaa-aikani, ajoin ja ratsastin hevosia. Lukioon mentäessä harrastus oli pakko pistää jäihin. Olen niin satasella mukana, että epäilen että koulu olisi jäänyt kakkoseksi hevosille. Hevosissa on sellainen vaikutus, ne vaan vievät mukanaan ja aina löydän itseni hevosten parista. Töissä tai vapaa-ajalla.
Petra käy edelleen moikkaamassa ravihevosia, muttei harrasta säännöllisesti hevostelua. Helsingissä kun asuu, harrastaminen on todella kallista. Ja ehkä tunnit isoilla talleilla ei ole mun juttu. Vähän tylsää mennä vaan hallitusti aitojen sisällä. Vähän nauratti molempia, onhan se ihan totta.
Paitsi silloin kun katsoo Horse Showssa kouluratsastuksen Knock out-kisaa! Silloin menee kylmät väreet, se on yksi niistä harvoista ohjelmista johon otan aikaa jotta kerkeän katsoa esityksen alusta loppuun, paikalla istuen. Knock out on leikkimielinen kilpailu missä kilpailijat esittävät sekä yleisölle että tuomareille erilaisia vaativan tason kouluratsastusliikkeitä. Se pääsee jatkoon, kumpi suorittaa paremmin.
Itse tapahtuman aikana kovin moni showta pyörittävistä työntekijöistä ei ehdi varsinaisesti katsomaan ja nauttimaan esityksistä, mutta mitä toimistolla tapahtuu shown jälkeen?
Loppuvuosi kerätään ja kootaan palautteita, hoidetaan laskut, tavataan vielä yhteistyökumppaneita ja avainhenkilöitä ja kun kaikki tämä on valmista, jäädään hieman pidemmälle talvilomalle. Otetaan takaisin niitä pitkiä päiviä mitä syksy aina pitää sisällään. Oman talvilomani vietin viime vuonna, missäs muualla kuin ulkomailla ratsastuskilpailuissa, Petra kertoo. Palautteita tulee useita tuhansia ja niistä jokainen luetaan läpi. Esimerkiksi gallup joka toteutetaan itse tapahtumassa, sai viime vuonna seuraavanlaisia lukuja;
Horse Show on
"urheilullisesti korkeatasoinen", 94 % vastaajista samaa mieltä
"viihdyttävä", 94 % vastaajista samaa mieltä
"tunnelmaltaan hyvä", 96 % samaa mieltä
Jäähallin ruokailupuoli on saanut vuosittain palautetta ja ehdotuksia kuinka siitä saisi paremman, ja joka vuosi olemme tehneet muutoksia asiaa koskien. Tänäkin vuonna pitäisi olla entistä parempi kattaus tarjolla. Samoiten olemme saaneet palautetta, että kansallisten luokkien kellotukset ovat olleet aika hurjia, ja jotta sellaisella tykityksellä ei enää tarvitsisi luokkia pyörittää, pidensimme tapahtuman viisipäiväiseksi entisestä neljästä päivästä. Se on iso muutos ja vaikuttaa sekä luokkien miellyttävämpään kellotukseen, myös kaikkien meidän työntekijöiden päiviin!
Tammikuussa ollaan virkeinä loman jäljiltä täydessä työn touhussa, sillä helmikuussa aukeaa lipunmyynti ja sitä ennen kaikki näytökset pitää olla lyöty lukkoon, samoin tapahtuman ilme. Kevät menee pitkälle sponsoreiden sopimuksien ja amateur tourin kanssa. Land Rover, uusi pääsponsorimme, liittyi joukkoomme huhtikuussa. Kesä kierretään tapahtumissa, suunnitellaan, markkinoidaan ja lomaillaan. Syksy, no se menee sitten kiireisenä toimistolla.
Jos mietin tapahtumaa silloin, kun Askolan ratsastusseuran kanssa ajoimme bussilla maalta kaupunkiin katsomaan isoa hevostapahtumaa, en osannut odottaa että jotain näin isoa ja hienoa pyöritetään näin pienellä porukalla. Joskus se sitten työn touhussa unohtuu, että tässähän oikeasti tehdään World Cuppia, se on iso juttu. Minulla on niin paljon hyviä muistoja, että on vaikea sanoa yksittäistä, mutta ehkä yksi kohokohdista oli Romenin viime vuoden World Cupin voitto. Että taas se teki sen, ja se kenkä mikä hevoselta irtosi kesken voittoradan, lensi aika läheltä meidän lipunmyyjän päätä. Jotenkin ne sekaiset ja onnelliset fiilikset, kun kaikki laidalla alkaa voiton ratkettua itkemään, silloin sitä taas muisti, miten isoa juttua tässä tehdään.
Vastapainoksi oli pakko kysyä myös sellaisia hetkiä, jotka eivät ehkä pääse top kymppiin. No ei sellaisia muistella, mutta kyllähän se ensimmäinen vuosi, kun olin täällä töissä, jäi mieleen. Tallialue oli Stadikalla, niissä kaarevissa käytävissä, ja kun sunnuntai-iltana tapahtuman jälkeen tajusimme, ettei niitä pysty tyhjentämään koneellisesti, otettiin talikot käteen ja siivottiin toimiston porukan ja Ypäjäläisten kanssa yömyöhään asti. Karsinoita oli silloin rakennettu yli sata.
Mutta mitä Petra odottaa tältä vuodelta, entä missä hän näkee itsensä viiden vuoden kuluttua?
On mielenkiintoista nähdä viisipäiväinen show. Tänä vuonna meillä on ennätysmäärä maailman huippuratsastajia mukana - huippujen ratsastusta on aina ilo seurata. Luvassa varmasti tiukka kilpailu! Viiden vuoden päästä... Voisin kuvitella itseni Keski-Eurooppaan. Asua ja tehdä töitä, urheilutapahtumat - ja tietysti myös siis hevostapahtumat - kiinnostavat. Kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Petra on myös meidän yhteistyöbloggaajien yhteyshenkilö ja viime viikolla juttelimme vähän Meet & Greetistä - koska sinä olet tulossa hallille ja haluaisit ehkä käydä tervehtimässä bloggaajia? Yhteistyöbloggaajia ovat itseni lisäksi
Aada, Heidi, Katja, Daniela, Erika, Sophia sekä instagramista tuttu
tuhmaponi-tilin ylläpitäjä Mari. Ehdota sinulle hyvää hetkeä kommenteissa :) Kommentoimalla voit voittaa liput
Perjantain Kansainväliseen Päänäytökseen! Lippupaketti sisältää kaksi lippua. Liput arvotaan päivää ennen tapahtuman alkua, eli tiistaina 17.10.2017. Muista jättää sähköpostiosoitteesi mukaan, otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Voit osallistua myös lähettämättä viestiä blogin facebookissa tai instagramissa, jos et halua jättää sähköpostiasi näkyville.
Tsemppiä arvontaan - toivottavasti nähdään Jäähallilla! :)