ja siitä miten miehet näkevät asiat täysin väärin eli ovat väärässä
Alkuviikon ratsastustuokiot ovat olleet varsin mukavia. Torsten kesälomaili oman muuton ajan mutta kuten yleensäkin, eivät vapaapäivät näkyneet tälläkään kertaa treenien tehtävissä. Siitä jatketaan mihin viimeksi jäätiin ja tällä viikolla onkin keskitytty vähän isompaan, laajempaan liikkeeseen. Loivat väistöt, sulut ja avot sekä siirtymiset askellajien sisällä ja boom, ihan selkeä ero askelluksessa. Ollaan oltu hirmu tyytyväisiä Torstenin kanssa ja täten pidetty treenit aika lyhkäisinä näiden onnistumisten johdosta. Palkaksi on syöty herkkuja.
T tuli tallille hengailemaan eilen ja kun karsina oli siivottu ja poni hierottu kumisualla läpi ja T opettanut Teelle kuinka usein nameja tulee hienoille poneille antaa (usein), oli aika siirtyä iltapäivän tylsimpään antiin, kouluratsastukseen. T ei ole aikaisemmin nähnyt meitä tositoimissa, joten aloitimme treenin nuttura kireällä ilman satulaa ajatellen, että kerrankin annamme itsestämme edustavan kuvan.
(Torsten on tänä kesänä ahdistellut ja vaatinut Teetä rapsuttamaan sitä haarojen välistä ja siihen päälle kuin kiitoksena piereskellyt taukoamatta. Kun tämän lisäksi T on lähinnä saanut siivota ihanan ponini karsinaa ja työnnellä kottikärryllistä sitä itseään hehtaarin laitumella ees ja taas, ei varmaan saa mukista jos joskus joudun luuttuamaan veneen kantta.)
Joka tapauksessa, hyvältä tuntui mutta ensimmäisen ravikierroksen jälkeen T totesi kysyvästi kentän laidalta, että miksi se laahaa jalkojaan ja potkii hiekkaa?
Olimme tietysti kovin loukkaantuneita Torstenin kanssa, (joka yritti selittää jotain ratsastajan painosta) etenkin kun ottaa huomioon koko viikon treenien teeman, mutta hammasta purren petrasimme loppua kohti ja taas oltiin tosi tyytyväisiä onnistumiseemme. Torsten jaksoi nostella jalkojaan ja meikäläinen pysyi yhdestä läheltä piti-tilanteesta huolimatta selässä.
Ero alkuravin ja loppuravin välillä ei kuitenkaan kuulemma ollut paljaalla silmällä huomattava. Hmp, jatkamme harjoituksia ja jatkossa T saa tulla tallille lähinnä niihin kakkahommiin ;P
Tai iltapäiväkävelylle. Kesän parasta antia ☀, ainakin sellaisen kaatosateessa tehdyn aamutallin jälkeen kuin tänään ;) Huomenna nautitaan jo toivottavasti helteestä. Trooppista loppuviikkoa!
Henkilökohtainen kärpästen lätkijä.
♥