torstai 29. toukokuuta 2014

Pelkkää juhlaa

tehdä töitä hienojen poikien kanssa!



Hyvän valmentajan tuomat neuvot ja opit ovat must have-juttu jokaiselle ratsukolle. Maanantaimaaston ja synttärijuhlien jälkeisenä tiistaina oli vuorossa dressagea - viimeinen päivä päättää tulevan viikonlopun aluekisoihin osallistumisesta. Mä kun aina osaan tehdä päätökset ajoissa :))

Kaipasin treeniin vähän extraboostia. Oikeastaan sitä fiilistä, minkä sain Torsteniin keväällä Grantin valmennuksessa. Malttamattomana laitoin kurssin järjestäjälle viestiä, oliko kesän aikatauluista jo sovittu. Kyllä, näillä näkymin valmentaja vierailee Suomessa jälleen elokuun lopussa ;) 

Koska sitä ennenkin pitäisi saada homma pelittämään, kaivoin edellisen valmennuksen videot ja muistiinpanot esille. Kun on riittävän hyvä valmentaja, ei haittaa, vaikka ratsukon ja valkun välissä olisikin yksi valtameri. Torsten kulki sinä päivänä juuri niin hyvän tuntuisesti, kuin kevään valmennuksessa. Kevyesti ja kepeästi, koottuna, suorana ja isolla liikkeellä.

Ilmoitin meidät aluekisoihin mukaan. He B:2 luokkaan. Rata sisältää lisätyt käynnit ja laukkapysähdykset. Huhhuh ... 







Eilen treeni jatkui. Kävimme reippailla alkulaukoilla maastossa, minkä olen todennut oikein hyväksi alkuveryttelyksi meille molemmille. Sillä silloin kentällä voi heti aloittaa työskentelyn ! Oma istunta ei oikein toiminut niinkuin olisi pitänyt, jolloin ponikaan ei, tietenkään, ollut aivan niin hyvä kuin olisi voinut olla. Laukkatreeniin olen kuitenkin oikein tyytyväinen, ja erityisesti laukkapysähdyksiimme. Niitä me ollaan koko historiamme aikana treenattu kerran ... Kun vain pidän Torstenin tasan molemmilla ohjilla ja erityisesti pohkeiden välissä, ja pohkeet taaempana, pysähdykset onnistuivat melko hyvin. Ei niin hyvin, että niistä kouluradalla kummoisia saa, mutta ei täysin katastrofaalisestikaan ;) Ja hei, onhan tässä vielä muutama päivä aikaa reenata!




Into pääsi tiistaina tihkusateen saattelemana pellolle ohjasajoon. Herra toimi kivasti, mutta paino olisi saanut olla enemmän taka- kuin etupäällä. Pikkuhiljaa, pääasia että Into nauttii :) (Ja nauttihan se. Myös juostessaan ilman ohjastajaa talliin ;))








Loppua kohti takapään aktiivisuus parani ...





<3

Into juoksi talliin, apua, mitä tapahtuu, miksi mun Into juoksi talliin ????

No onko tämä nyt tarpeellista ... Riimu ja suitset ... Sähän olit ihan mun kannoilla ... 


Tänään onkin Torstenin synttärilahjan vuoro, kun Erika tulee hieromaan ponin. (Hmm, voitte vain kuvitella, mitä Torsten on mieltä tästä aineettomasta lahjastaan ;)) Ja Into pääsee klipperin käsittelyyn! Tervemenoa turilasturkki, tervetuloa toppaloimi ... ;) 

Ja hei, tervetuloa perjantai! Ihanaa viikonvaihdetta teille <3

4 kommenttia:

  1. Olisiko joskus mahdollista saada ohjasajosta ihan videokuvaa? Olisi kiva nähdä, millaisia tehtäviä puuhailette siinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miksipä ei! Inton kanssa teemme hyvin pitkälle peruduunia. Käynnissä vähän avoja ja väistöjä, rentoa, isoa käyntiä ympyrällä. Sitten alkuveryttelyraveja jonka jälkeen vähän kootumpaa ravia. Laukka samalla kaavalla. Ei siis mitään maata mullistavaa :) Torstenille haluaisin opettaa piaffin myös ohjasajossa, mutta saas nähdä, milloin se onnistuu!

      Poista
  2. Se on oikeesti ihan superhyvä kun saa valmennuksista videota, niin voi elää ja kokea sen uudestaan ja mahdollisesti saada ahaa-elämyksiä!! :)

    T liikkuu noissa kuvissa taas tosi kivasti, hienosäädöt kuntoon ja kisoihin ;) ja Into... Ihana Into joka näyttää joka kuvassa vaan niin upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri niin! Ahaa-elämykset on tän lajin parhaita puolia :)

      Kiitos, katsotaan miten hienosäädöt toimii kisapaikalla ;)

      Poista