Joulu marraskuussa

Piparitalkoot

Olen joka joulu miettinyt, että kun kaikkea mitä haluaisi tehdä, ei ehdi. Olen perinteisesti laitellut jouluvaloja ensimmäiseksi adventiksi. Tänä vuonna päätin, että miksi kärsiä koko pimeä marraskuu ja kaivoin varastosta kynttelikköjä, valokransseja ja tekstiilejä esille jo pari viikkoa sitten. Ollaan popitettu Spotifysta Joulu-listaa, juotu glögiä ja leivottu useampaan otteeseen pipareita, tähtitortuista puhumattakaan. Kissatkin on ihan täpinöissään - jotain on selkeästi tapahtumassa! Viime vuonna Rasse ja Basse oli niin nuoria rasavillejä että meillä oli tosi hillitysti joulukoristeita eikä esimerkiksi kuusta ollenkaan. Tänä vuonna tulee kuusikin - mutta vuosien ajan kerätyt lasipallot saavat edelleen jäädä varastoon. Näen sieluni silmin, miten Rasse kiipeilee kuusessa ja pikkasen paksumpi Basse katselee maasta, että kyllä minäkin pystyn... ja sitten kuusi kaatuu... :D Niinpä tänä vuonna mennään koristeilla mitkä eivät itketä jos niillä pelataan fudista. 

Joulufiilistely on ollut marraskuun parasta antia. Niinä hetkinä kun se hyvä ja iloinen fiilis ei ole tarttunut, on mielessä lähinnä ollut ikävä Peikkoa ja nyt parin viimeisen viikon ajan harmituksen aiheena on ollut kipuileva Clancy. Oireet ovat ehkä hieman aiempaa lievempiä mutta harmittavia tietysti. Ruokintaan on lisätty nyt reilusti vatsarehuja, mm. Chia de Gracian Tummy Saveria. Luin että siitä oli moni saanut vastaaviin oireisiin apua. Fingers cross. 

Tämä viikonloppu oli oikea irtiotto arjesta kun juhlimme eilen Teemun työpaikan pikkujouluja Kämpissä. Minäkin laitoin pitkästä aikaa korot jalkaan, punaa huuliin ja tanssittiin pikkutunneille asti Teatterissa. Nostalgiaa, viimeisestä railakkaammasta bilehileyöstä on oikeasti kulunut varmaan viisi vuotta. :D Aamulla oli ihana herätä hotellista ja suunnata herkulliselle brekkarille. Kaupungissa on tosi kaunista, vihreät nurmikot ja jouluvalot. Sopii minulle. 

Pitänee muuten vielä tunnustaa, että makeeton marraskuu meni kirjaimellisesti pipariksi marraskuun puolessa välissä. Olikin kyllä vähän utopistinen ajatus, että kykenisin pidättäytymään sesongin suklaista, pipareista, tähtitortuista.... Jep. Tammikuussa sitten. Tai helmikuussa, vielä parempi. 

Iloa marraskuuhun ♡

Pakkaskuu

ja muutama kuva Clancysta

Nonni, se siitä sitten. Ridakamppeet kaappiin odottelemaan lunta tai kevättä. Meillä on jo toista viikkoa kenttä jäässä. Marraskuun ensimmäisinä päivinä!!! Musta tuntuu, että on jotenkin ironista että kun viimeksi vuosia sitten Torsten asui maneesitallilla, oli joulukuuhun asti plussaa ja kenttä ridakunnossa. Sen koomin pakkaset on saapunut ajoissa... 

Niinä päivinä kun kentällä on ollut edes hieman sulaneita kaarteita ollaan käyty purkamassa energiaa aitojen sisällä. Viikonloppuna tuntui, että ratsastin tikittävällä pommilla, kun nousin parin maastokävelypäivän jälkeen selkään. Se nakkeli niskojaan, otti muutamat kevyet lähdöt ja joutui tosiaan hillitsemään itsensä, ettei olisi vetänyt jättipukkeja ja lähtenyt laukkaamaan :D Niinkuin se teki tällä viikolla juoksutuksessa. Ehtinyt edes kissaa sanoa kun poni läks ympyrälle pukittelemaan ja tekemään tasajalkapomppuja. Että silleen. 

Ratsastuksessa Clancy meni muuten hienosti, niinkuin aina. Vaikka kauempana pellolla levitettiin valtavia valkoisia kankaita mansikoiden suojaksi ja tuuli oli kova. Että jahka se säilyy terveenä, siitä tulee aikamoinen luottoponi. 

Se ei kuitenkaan ole vielä varmaa. Eilen, hieman viiden kilsan metsäkävelyn jälkeen Clancy sai kipukohtauksen tarhassa :(. Viimeisestä kipukohtauksesta on aikaa pian kolme kuukautta ja olin jo melkein varma, että kohtaukset olisivat väistyneet. Mutta ei. Noin tunnissa kohtaus oli ohi ja ponin olo silminnähden helpompi eikä tänään ole ollut huomattavissa mitään normaalia poikkeavaa. Aina silti tylsää, sormet ristissä että oli vain hetkellinen kipu.

 Että ehkä pakkaskenttä ei ole ainoa asia, miksi ridakamat saattaa Clancyn kohdalta joutua pistämään (hetkeksi) hyllylle. Toivotaan ettei se ainakaan pitäisi paikkaansa!