tiistai 30. syyskuuta 2014

Työntäyteistä arkea


Olemme eläneet ilman parasta Into ystäväämme pian kaksi viikkoa. Torsten on toisin sanoen laiduntanut kahden viikon ajan yksin. Se on ponin orivuosien jälkeen pisin aika yksin oleiluun. Joka ikinen päivä katson Torstenia, mietin, miksi toiset päättävät pitää hevosensa yksin. Toisaalta ymmärrän - kivan tarhakaverin löytäminen on vaikeampaa kuin uskoinkaan. Sellaisen, joka ei potkisi ja simputtaisi kaveriaan, vaan olisi sosiaalinen ja kiltti. Ja tietysti hevosten kemiatkin saisivat kohdata. (Tosin nyt ollaan siinä tilanteessa, että minulle kelpaisi kuka vaan toinen hevonen, joka ei vaan potkisi. Toivottavasti Torstenillekin.) Tähän mennessä olemme kokeilleet Torstenin kanssa muutamaa eri vaihtoehtoa, mutta vielä toimivaa ratkaisua ei ole löytynyt.




Ylipäätänsä oma arvo- ja ajatusmaailma hevostelua kohtaan on joutunut pohdinnan alle. Kun aiemmin hevoset saivat huoleti pitää useita vapareita putkeen, etenkin näin kesäisin, jolloin I & T nauttivat elämästää laitumella ilman huolen häivää, ei Torsten ole seissyt Inton poisnukkumisen jälkeen päivääkään. Harvinaisella vapaa-ajallani haluan olla tallilla, sillä alitajunta sanoo, että muu tekeminen on pois Torstenilta. On kamala ajatus, että hevosen elämässä ei olisi mitään muuta sisältöä, kuin tehdä töitä tai hengailla omistajan kanssa. Olemme töiden lomassa harrastaneet terapiaa istumalla poikien laitumella. Meille se on ollut aina tärkeä osa hevosten kanssa touhuamista, ihan joka tallilla ja kaikkina vuodenaikoina. Istua laitumen, tarhan tai vaikkapa maneesin reunalla, viettää picniciä ja katsella ja seurustella omien hevosystävien kanssa, useita kertoja viikossa. Olemme jatkaneet samalla linjalla. Yksinäisen hevosen katselu on henkisesti raskasta - ja kuitenkin uskon sen olevan hyvin terapeuttista, meille kaikille. 



Joten, kun Torstenin ainoa sisältö elämässä on käydä töissä, on siitä yritetty tehdä mahdollisimman mielekästä. Enimmäkseen olemme tuulettaneet ajatuksia maastossa, mutta muutaman kerran ollaan myös hypätty ja pikkuhiljaa koulukiemuratkin ovat palaamassa lukujärjestykseen. Tämä viikko alkoi dressagejumpalla, joka sujui oikein hyvin. Vastalaukat ja isot kahdeksikot erilaisilla taivutuksilla saivat ponia melko tasapuolisesti niin sisä- kuin ulkoavuille, joten tänään oli helppo aloittaa työskentely poikien laitumella, johon olimme kasanneet kaksi tuttua "kenttäestettä". Iso, avara tila toi kuitenkin ponille flashbackin hottisponnystä, joka vielä hetki sitten kulki lähinnä sladissa esteiden seassa, ja kuskille muistutuksen siitä, miten hienosti Torsten on kehittynyt hyppyjen kanssa - moista käytöstä kun ei ole nähty pitkään aikaan. Nopeasti tilanne nollaantui, saimme molemmat itseluottamusta takaisin ja pystyimme suorittamaan muutamat hyvät lähestymiset hyppyineen, johon olikin hyvä lopettaa. Hieno Torsten. 






Erilaisia ystäväyrityksiä.

Itsekin olen päässyt jälleen takaisin työrytmiin. Päivät kuluvat koululla opettamassa, ja Torstenin liikutuksen lisäksi iltoja vietetään toimistolla. Arki vyöryy päälle, halusimme tai emme. Ja kyllähän me haluamme. Ihanan, tutun ja turvallisen arjen, joka ei koskaan enää ole samanlaista, mutta joka veisi jälleen mukanaan. Kun vain Torsten saisi jakaa omansa yhdessä uuden ystävän kanssa, olisi arki jälleen iloitsemisen arvoista, muuallakin kuin töiden parissa. 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sunnuntain maastolta

terveisiä :)










Aurinkoisen lenkin kruunasi kunnon mutakylpy! Hevoselta, joka ei koskaan ole savea turkkiinsa halunnut, on kovin eriskummallista käytöstä, että viimeisen viikon sisään on Poni kahteen kertaan mutakylvyistä nauttinut ... Taisi mutakylpyjä rakastava Into siirtää lahjansa Torstenille...


Näillä eväillä kohti uutta viikkoa - oikein hyvää alkavaa maanantaita myös sinulle!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Painonsa arvosta kultaa

Olen enemmän kuin kiitollinen kaikista kauniista, kannustavista ja lohduttavista kommenteistanne. Iso kiitos teille! < 3


Vietin illan ystävien olohuoneessa, picnicin merkeissä. Tuli taas todettua, että hyvät ystävät ovat enemmän kuin painonsa arvosta kultaa. He osaavat antaa sinulle juuri sitä, mitä milläkin hetkellä elämässä tarvitset. Hiljaista tukea, hyväksymistä, naurua, iloa ja voimaa. 

Ja jos ystävät ovat painonsa arvosta kultaa, niin on myös Torsten - ihan koko kesäpainollaan ;) Kaikki on vain sujunut niin hyvin. Kouluratsastus on kylläkin edelleen hyvin pitkälle jäissä, kun ponin (ja kuskin) henkisen jaksamisen varmistamisen lisäksi koulusatulamme on liki käyttökelvottoman epäsopiva. No, ei meitä häiritse ollenkaan maastoilla ja hypätä pieniä esteitä. 



Tämän päiväinen agenda oli hypätä muutamia pieniä "kenttäesteitä". Veryttelimme autonrenkaista tehdyn esteen avulla kentällä, ja sitten suuntasimme ratsastuskäyttöön tehdylle hiekkatienpätkälle, johon olimme kasanneet kolme helppoa estettä. Poni selvitti kaiken leikiten, ja tuntui olevan oikein tyytyväinen itseensä työnteon jälkeen. Ihan niinkuin pitääkin. 


Ohhoh, ehkä vähän liioitelty takapuolen nosto ... 


Joten kaikesta huolimatta, täällä voidaan jo aavistuksen paremmin. Suru tulee aaltoina. Kun tänään on ollut hyvä päivä, eilen oli vaikeampaa. Nautitaan niistä hyvistä päivistä, surraan huonompina. Olen onnekas, kun saan olla Torstenin, perheen, ystävien ja teidän ympäröimänä, elämän kaikissa tilanteissa. 
Kaunista viikonloppua, teille jokaiselle < 3 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pikkuhiljaa

Pienin askelin on pakko jatkaa normaalia elämää - tai mikä nyt sitten on normaalia.
Liikuttaa yksi hevonen, harjata yhtä hevosta, pestä yhdet kuolaimet, tehdä yhdelle hevoselle iltapuuro. Katsella yhden hevosen laiduntamista. Kirjoittaa blogia yhdestä hevosesta.
Maastoilu yhden hevosen kanssa on ehkä turhinta, mitä voi tehdä.
 Käydä hevostarvikeliikkeessä ja ostaa yksi likitti? Ylipäätänsä hevostarvikeliikkessä käyminen tuntui kovin ankealta - ihan kuin se ei olisi ollut lainkaan soveliasta.




Kahdeksan vuoden ajan jokaisena päivänä on ollut hoidettavana kaksi hevosta. Kaksi maailman parasta hevosta.
On siis täysin epänormaalia huolehtia vain yhdestä hevosesta.







Pikkuhiljaa jokainen meistä on kuitenkin alistunut kohtaloonsa.
Upea Ystävämme on pois.
Ja silti aina niin läsnä.
Torsten ei enää huuda. Se on alkanut hiljalleen kiinnostumaan asioista, se liikkuu itse eteen liikuttaessa - tänään olimme ensimmäistä kertaa kentällä. Menneen viikon aikana kun olemme vain maastoilleet. Laukanneet huolia pois pitkillä hiekkateillä. Seurana sohvaperunasta maastoilukaveriksi muuttunut Pätkis, sekä tietysti äiti. Ensimmäiseksi mainittu hankittiin neljä vuotta sitten Torstenille  juuri tähän tarkoitukseen, ettei tarvitse yksin kulkea metsissä sitten kun Setähevosta ei enää ole.



Olen enemmän kuin ylpeä ponistani, joka on osoittanut olevansa viisaampi ja vahvempi kuin olisin uskonut. Me kaksijalkaiset puolestamme kutsumme edelleen ponia poneiksi, iltapuurosta puhutaan monikossa ja laidun tulee varmasti vielä pitkään olemaan poikien laidun. Muutos tapahtuu hitaasti. 


Mutta hitaasti hyvä tulee. Kiitos teille, kun elätte muutoksessa mukana.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Loputon lohduttomuus

Tyhjää. Surua. Loputonta lohduttomuutta.

Viimeiseltä maastolta, 7.9.2014.

On vaikea ymmärtää, ettei Intoa enää ole. Sitä hevosta, joka on kymmenen vuoden ajan tuonut jokaiseen päivään puhdasta iloa. Huumoria ja rakkautta. Se höpsö Setähevonen, joka tuntui vastanneen hyvin viime viikkoiseen nivelpiikitykseen. Se hevonen, joka kiehautti hermoja tiistai-iltana, juostessaan kaksi kertaa vapaana - eikä siihen voinut muuta kuin nauraa. Into sai meidät aina nauramaan. Ihan jokaikisenä päivänä.

Ja sitten tuli keskiviikko. Lämmin, aurinkoinen syyspäivä. Päivä, joka on ollut totta vain pahimmissa painajaisissamme.

Neljältä kaikki oli ollut hyvin, ponit olivat ryhtyneet syömään lisäheinää, joka laitumelle tarjoillaan. Puoli viideltä pitäneet seuraa vesisaaveja huoltavalle tallinpitäjälle. Kuudelta illalla äitini sai tallinpitäjältä soiton, että Into makaa laitumella. Varttia vaille seitsemän sovittiin että Viikin hevossairaalan päiystävä eläinlääkäri lähtee ajamaan Kirkkonummelle. Samoihin aikoihin pääsin itse tallille lähdettyäni töistä kesken vuoron.
Intolla oli ähky. Ehkä pahempi kuin koskaan aiemmin, mutta ähkyjä hoidetaan ja ähkyistä toivutaan.
Kävelytimme Intoa odotellessamme päivystysteamia joka saapui tallille tunnissa.
Kipulääkityksen jälkeen alkoi tutkiminen. Kymmentä yli kahdeksan jouduimme toteamaan, että ei enempää. Eläinlääkäri oli löytänynt rasvakasvaimen, lipooman, jonka varsi oli kiertynyt ohutsuolen ympärille. Tilanne vaatisi hätäleikkausta - jonka onnistumisprosentti on huono.
 Ei tämän ikäistä hevosta enää leikata.
Talutin Inton tarhaan. Kipulääke oli vaikuttaut välittömästi, Into oli kovin rauhallinen. Luotettava.
Pimeyden laskiessa, hiljaisuuden vallitessa, nukkui rakas Into ikiuneen perheemme ympäröimänä. Kyynelien kastelemana. Niin kauniina.
Talutin Torstenin tarhaan. Se meni haistelemaan, nuolemaan Intoa. Se ei voinut ymmärtää. Olimme hetken yhdessä, kunnes Torsten osoitti haluavansa takaisin talliin. Omaan karsinaan, jossa se lohduttomasti huutaa. Omaa Intoaan, parasta ystäväänsä.

Aamun valjetessa, oli monta asiaa hoidettavana. Halusin Torstenille heti laidunkaverin. Torsten ei kuitekaan halua ketään muuta, kuin oman Inton. Torsten lähes juoksi laitumelle, huutaen ja etsien Setähevosta. Laitumella se kuitenkin juoksi pitkin portin pieltä ja osoitti selvästi haluavansa tarhaan jossa Into oli.
Ei käynyt tervehtimässä uutta ystävää, vaan potkaisi sitä kohti toisen tullessa lähemmäs. Lopetimme kokeilun siihen. Aika uudelle ystävyydelle ei ole vielä valmis.
Vietimme aamupäivän Torstenin kanssa tarhassa, missä Inton ruumis oli. Otin pressun Inton päältä pois, jolloin Torsten sai käydä haistelemassa ja jättämässä jäähyväiset vielä kerran Ystävälleen.
Jotta ponin olisi helpompi ymmärtää että hänen ystävänsä on pois. Että vain kuori on jäljellä.
Keskipäivällä saimme Inton kuljetuksen järjestettyä. Valitettavasti toivomamme tuhkaus ei ollut tähän tilanteeseen mahdollista, Lemmikkilehdon välineistö oli menossa huoltoon.

Ratsastin Torstenilla illan suussa. Halusin liikuttaa sen koska poni siirtyi kavereiden viereen pienemmälle laidunlohkolle ja liikkui vähemmän, jos ollenkaan. Enimmäkseen poni seisoi masentuneena portilla. Kiersimme kaikki tilukset sen kanssa. Poikien laitumelle saapuessamme Torsten jälleen huusi. Useasti. Sydäntäsärkevästi. Etsi Intoa katseellaan jatkuvasti. Lohduttomana.
Illalla talliin jäi hyvin surullinen pieni hevonen.

Rakensimme tänään tallikaverin kanssa pieniä maastoesteitä - olimme niin sopineet jo aiemmin, ja ajattelin tekevän hyvää tehdä jotain mielenkiintoista liikutusta Torstenin kanssa. En kuitenkaan usko, että Torsten oli hetkeäkään miettimättä Intoa. Suru on jättänyt jälkensä myös Torsteniin. Illalla ajoin vielä uudelleen tallille. Laitumella odotti edelleen yhtä sydäntä särkevä näky; Torsten, joka kävelee laidunta ympäri, tarkkaillen ympäristöä, yksin. Odottaen, että hetkenä minä hyvänsä, Into tulee takaisin. Että kaikki on vain pahaa unta.

Syyskuun alusta.

En ole koskaan itkenyt näin paljon. Tuntenut näin suurta surua. Ja vaikka en haluaisi ymmärtää tapahtunutta, ymmärrän. Mutta kuka auttaisi Torstenin ymmärtämään? Kuka lohduttaa Torstenia, jonka elämän ilo, tuki ja turva on poissa? Miten riistävältä tuntuu olla, kun yksi puuttuu. Miten surullista on katsoa yksinäistä hevosta, joka etsii ystävää. Hirnuu, muttei saa vastausta. Odottaa. Turhaan.

Yksinäinen hevonen. 19.9.2014.

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä suuressa surussamme.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Näkemiin

Elämäni rakkaudelle
Intolle
20.6.1991-17.9.2014


Ei aamu tiedä mitä ilta tuo tullessaan. 

Kiitos Viikin hevossairaalan päivystysosasto parhaasta mahdollisesta hoidosta kotitallillamme. 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vihdoin täällä taas



Kyllä on muuten viime kerrasta aikaa, kun tämä poika pääsi puikkoihin täällä blogin puolella! Vihdoin saadaan tähänkin blogiin vähän jotain tasoa ... Muutaman kerran on kyllä meinannu silmät pudota päästä pois kun on lukenut ton blondin juttuja täältä, siis että eihän asiat ole menneet ollenkaan sillä tavalla miten se on niitä tänne rustannut ! Ollaan muka saatu enempi lomaa kun koskaan - pyh, kun ei ikinä saa pitää lomaa, ni eihän sitä nyt noin voi sanoa. Niitä muutamia hassuja päiviä mitä ollaan Inton kanssa vietetty kahestaan, ei kyllä vielä lomaksi voi kutsua, vaan ihan tavallisia lakisääteisiä lepopäiviä ne on.

Muuten tänne kuuluu ihan hyvää, mitä nyt töissä pitää kiirettä. Lauantaina tuli tehtyä oikein kunnon metsäretki, jossa otettiin tallikaverin kanssa välillä vähän skabaa siitä, kumpi nelistää kovempaa. Minäpä tietysti. Sunnuntaina blondi tuli "juoksuttamaan" mua laitumelle, mutta voitin siinäkin - ihan tyydyttävästi se siellä liinan perässä ravas, vaikkei siltä lisäykset oikein tuntunu lähtevän. Ei nyt muutenkaan mitään mistä kehui vois antaa, tai sokrua ainakaan, mutta ehkei se vaa pystyny parempaan. Niin harva kykenee niihin ultimate suorituksiin, mitkä mulle ja Intolle ovat arkipäivää.





Tänään olikin töissä iltavuoro. Se mua pikkase ärsyttää, et miks mä en saa päättää ite millo joudun duuniin. Et jos ratsastaja ei oo ilmestynyt kuuteen mennessä, ni ei sen sit tarvii tulla ollenkaan. Ei tääl mitää yöduunii ruveta painaa! Tai et ois sit ees liukuva työaika? Täytyy varmaa ottaa poniensuojeluliittoon yhteyttä, josko ne tarkistais jostai, et onks iha ok joutuu töihin ilman etukäteisilmoitusta. Enpä muuten usko!




Onneks oltiin pellolla, siellä on sentään työskentelyolot ihan kelvolliset, vaikka hengenvaaralliset olothan sielläkin sit lopulta oli. Et mihin ottaa tässä kohtaa yhteyttä, presidenttiin? Into, joka oli pellolla messissä ja melkein ihan itse otti kaikki nää päheet kuvat, bongas lukulasien löytämisen jälkeen ton hengenvaara-kyltin, ja päätti poistua välittömästi vaara-alueelta. Mäkin sit laukkasin sen perään, ja ohikin, kun kuski käski. Sain kyllä kehuja blondilta, että olisin hyvä karjapaimen. Mä vaa funtsin siihen, et koskakohan se hiffaa, et oon kyl hyvä kaikessa, mut en sit sanonu mitää. Viisaampi vaikenee.


Mä ehdotin Intolle tos iltapuuron jälkeen, et oltais pidetty vähä leffayötä, mut sit se kyl muistutti, et kuorsaan aina ennen puoltayötä, ja tottahan se on. Into kun ei nuku kuulemma juuri yhtään öisin. Anyway siis, mun täytyy nyt antaa tää pädi Intolle tohon viereiseen boksiin, se haluu ruveta surffaileen, ja mä alan varmaan nukkuu. Haukotus, huomenna todellakin otan selvää näistä yövuoroista ja niiden laillisuudesta.

Flexaa syksyn alkua teille, palataan taas!
Torsten xoxo

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kolmen tunnin terapia

Kaksi drinkkiä liikaa. Kaksi tuntia yöunta. Kahdeksan tuntia töitä. 


Asiat laittaa takaisin balanceen omat ponit. Into eilen saatujen lahjapakettiensa takia hörisemällä Setämäisiä viisauksia korvaan. Torsten tuulettamalla ajatuksia yhdessä tallikaverin kanssa vajaan kolmen tunnin maastolenkillä. Paikoitellen mentiin täysiä :) Ja ihailtiin ilta-auringossa kylpeviä maisemia. Hevosen omistajana olemisen parhaita puolia. Nauttia tyytyväisistä hevosista!







Hevosten täyteistä viikonloppua < 3