lauantai 20. syyskuuta 2014

Loputon lohduttomuus

Tyhjää. Surua. Loputonta lohduttomuutta.

Viimeiseltä maastolta, 7.9.2014.

On vaikea ymmärtää, ettei Intoa enää ole. Sitä hevosta, joka on kymmenen vuoden ajan tuonut jokaiseen päivään puhdasta iloa. Huumoria ja rakkautta. Se höpsö Setähevonen, joka tuntui vastanneen hyvin viime viikkoiseen nivelpiikitykseen. Se hevonen, joka kiehautti hermoja tiistai-iltana, juostessaan kaksi kertaa vapaana - eikä siihen voinut muuta kuin nauraa. Into sai meidät aina nauramaan. Ihan jokaikisenä päivänä.

Ja sitten tuli keskiviikko. Lämmin, aurinkoinen syyspäivä. Päivä, joka on ollut totta vain pahimmissa painajaisissamme.

Neljältä kaikki oli ollut hyvin, ponit olivat ryhtyneet syömään lisäheinää, joka laitumelle tarjoillaan. Puoli viideltä pitäneet seuraa vesisaaveja huoltavalle tallinpitäjälle. Kuudelta illalla äitini sai tallinpitäjältä soiton, että Into makaa laitumella. Varttia vaille seitsemän sovittiin että Viikin hevossairaalan päiystävä eläinlääkäri lähtee ajamaan Kirkkonummelle. Samoihin aikoihin pääsin itse tallille lähdettyäni töistä kesken vuoron.
Intolla oli ähky. Ehkä pahempi kuin koskaan aiemmin, mutta ähkyjä hoidetaan ja ähkyistä toivutaan.
Kävelytimme Intoa odotellessamme päivystysteamia joka saapui tallille tunnissa.
Kipulääkityksen jälkeen alkoi tutkiminen. Kymmentä yli kahdeksan jouduimme toteamaan, että ei enempää. Eläinlääkäri oli löytänynt rasvakasvaimen, lipooman, jonka varsi oli kiertynyt ohutsuolen ympärille. Tilanne vaatisi hätäleikkausta - jonka onnistumisprosentti on huono.
 Ei tämän ikäistä hevosta enää leikata.
Talutin Inton tarhaan. Kipulääke oli vaikuttaut välittömästi, Into oli kovin rauhallinen. Luotettava.
Pimeyden laskiessa, hiljaisuuden vallitessa, nukkui rakas Into ikiuneen perheemme ympäröimänä. Kyynelien kastelemana. Niin kauniina.
Talutin Torstenin tarhaan. Se meni haistelemaan, nuolemaan Intoa. Se ei voinut ymmärtää. Olimme hetken yhdessä, kunnes Torsten osoitti haluavansa takaisin talliin. Omaan karsinaan, jossa se lohduttomasti huutaa. Omaa Intoaan, parasta ystäväänsä.

Aamun valjetessa, oli monta asiaa hoidettavana. Halusin Torstenille heti laidunkaverin. Torsten ei kuitekaan halua ketään muuta, kuin oman Inton. Torsten lähes juoksi laitumelle, huutaen ja etsien Setähevosta. Laitumella se kuitenkin juoksi pitkin portin pieltä ja osoitti selvästi haluavansa tarhaan jossa Into oli.
Ei käynyt tervehtimässä uutta ystävää, vaan potkaisi sitä kohti toisen tullessa lähemmäs. Lopetimme kokeilun siihen. Aika uudelle ystävyydelle ei ole vielä valmis.
Vietimme aamupäivän Torstenin kanssa tarhassa, missä Inton ruumis oli. Otin pressun Inton päältä pois, jolloin Torsten sai käydä haistelemassa ja jättämässä jäähyväiset vielä kerran Ystävälleen.
Jotta ponin olisi helpompi ymmärtää että hänen ystävänsä on pois. Että vain kuori on jäljellä.
Keskipäivällä saimme Inton kuljetuksen järjestettyä. Valitettavasti toivomamme tuhkaus ei ollut tähän tilanteeseen mahdollista, Lemmikkilehdon välineistö oli menossa huoltoon.

Ratsastin Torstenilla illan suussa. Halusin liikuttaa sen koska poni siirtyi kavereiden viereen pienemmälle laidunlohkolle ja liikkui vähemmän, jos ollenkaan. Enimmäkseen poni seisoi masentuneena portilla. Kiersimme kaikki tilukset sen kanssa. Poikien laitumelle saapuessamme Torsten jälleen huusi. Useasti. Sydäntäsärkevästi. Etsi Intoa katseellaan jatkuvasti. Lohduttomana.
Illalla talliin jäi hyvin surullinen pieni hevonen.

Rakensimme tänään tallikaverin kanssa pieniä maastoesteitä - olimme niin sopineet jo aiemmin, ja ajattelin tekevän hyvää tehdä jotain mielenkiintoista liikutusta Torstenin kanssa. En kuitenkaan usko, että Torsten oli hetkeäkään miettimättä Intoa. Suru on jättänyt jälkensä myös Torsteniin. Illalla ajoin vielä uudelleen tallille. Laitumella odotti edelleen yhtä sydäntä särkevä näky; Torsten, joka kävelee laidunta ympäri, tarkkaillen ympäristöä, yksin. Odottaen, että hetkenä minä hyvänsä, Into tulee takaisin. Että kaikki on vain pahaa unta.

Syyskuun alusta.

En ole koskaan itkenyt näin paljon. Tuntenut näin suurta surua. Ja vaikka en haluaisi ymmärtää tapahtunutta, ymmärrän. Mutta kuka auttaisi Torstenin ymmärtämään? Kuka lohduttaa Torstenia, jonka elämän ilo, tuki ja turva on poissa? Miten riistävältä tuntuu olla, kun yksi puuttuu. Miten surullista on katsoa yksinäistä hevosta, joka etsii ystävää. Hirnuu, muttei saa vastausta. Odottaa. Turhaan.

Yksinäinen hevonen. 19.9.2014.

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä suuressa surussamme.

82 kommenttia:

  1. Voi Jilla. Voi Torsten. Tyyny kastui kyynelistä tätä lukiessani. Musertava suru. Lohdutushalaus <3

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis kirjoitus. Voimia ja jaksamista suureen suruun, sekä sinulle että Torstenille!

    VastaaPoista
  3. Voi Jilla, sydämeen sattuu tätä lukiessa ja muistot tulevat pintaan. Omasta hevosestani jouduin luopumaan yli neljä vuotta sitten, enkä edes odottamatta, mutta vieläkin tekee kipeää. Saakin tehdä. Kipu on merkki siitä, että jotain todella tärkeää ja rakasta on viety meiltä pois. Eläimet eivät ymmärrä eivätkä muista niinkuin me ja se on sekä kirous että siunaus. Voimia sinulle ja Torstenille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se Ninah on - eikä sillä ole merkitystä, lähteekö rakas yllättäen vai suunnitellusti. Sattuu kummallakin tavalla.
      Kiitos kauniista kommentistasi.

      Poista
  4. Jaksamisia ihan kauhean paljon.

    Parhaan ystävän menettäminen on pahin kipu minkä vaan voi tuntea. Onneksi sinulla on Torsten ja Torstenilla sinut, voitte auttaa yhdessä toisianne jaksamaan. Vielä ei ole kuitenkaan pakko jaksaa, itke niin paljon kuin itkettää, itke kaikki kyyneleet jotka ovat tarpeellisia ja vielä vähän lisää - vaikka paras ystävä ei tule enää takaisin voit olla onnellinen siitä ajasta minkä saitte viettää yhdessä. Kymmenen vuotta on kunnioitettava aika ja voit käsi sydämellä todeta että Into sai viettää sen ajan elämästään onnellisena, kuten sinäkin, te yhdessä. Elämä ei ole koskaan reilua, ei ole reilua se että vain toinen teistä saa täällä jatkaa :(

    Suuri ja lämmin halaus täältä edelleen, teille kaikille. Olette ajatuksissa koko konkkaronkka vaikka ei tunnetakaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi, koko meidän perheen puolesta <3

      Poista
  5. Melkein itkin silmät päästäni tätä lukiessa bussissa. Niin sydäntä särkevää... Jaksamisia <3

    VastaaPoista
  6. Jilla <3 Kyyneleet valuivat tätä lukiessa, jaksamista teille kaikille.

    Suurestakin surusta ihminen (ja eläin) selviää, kumma kyllä, sillä aluksi tuntuu siltä kuin suru ei helpota ikinä. Viime vuonna kun meidän isä nukkui pois, meidän koko perhe koiraa myöden suri. Tavallaan suru muuttaa muotoaan ja tilalle tulee kaipaus ja muistot, niitähän teillä Inton kanssa riittää!

    Olet ajatuksissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emmi, teillä on ollut valtava suru käsiteltävänä. Kiitos lohduttavasta kommentistasi <3

      Poista
  7. Kyyneleet vaan valuu,kaunis kirjoitus ja todella surullista että näin tapahtui.Jaksuja jilla&Salla <3 ~Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja, meidän molempien puolesta <3

      Poista
  8. niiiin surullista... :'( jaksamista ♡♡

    VastaaPoista
  9. Itku tuli täälläkin, surun ja tuskan voi lähes tuntea itsekin tätä lukiessani... Koitahan jaksella!

    VastaaPoista
  10. Sydäntä särkevä, surua ja paljon kyyneleitä. ;( kauheaa että kävi näin. Ajan myötä suru helpottAa muttei koskaan häviä. Into oli hienoin ja upein hevonen mitä tiedä. Tulee aina olemaan. Voimia teille kaikille eteenkin sinulle ja torstelle! :( lepäköön rauhassa into! ;( <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sansku, meidän kaikkien puolesta. Kaunis kommentti <3

      Poista
  11. Kamala miten alkoi itseäkin itkettämään ja surettamaan, tuli heti mieleen meidän kaverukset, mitä jos toinen lähteekin... Voimia hirveästi sulle sekä Torstenille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Turha liian tarkkaan on miettiä tulevaa, sitä kun ei voi ennustaa eikä sille voi tehdä mitään...

      Poista
  12. Itku silmässä sai jälleen lukea.. En löydä mitään järkevää sanottavaa, mutta edelleenkin voimia teille molemmille ♥

    VastaaPoista
  13. Voi ei, paljon voimia sinulle ja Torstenille!:'(

    VastaaPoista
  14. Tosi tosi paljon voimia sulle ja Torstenille! Kyyneleet silmissä piti tätä lukea.. ;(

    VastaaPoista
  15. Tulee päiviä, kun suru muuttuu iloksi, kauniiksi muistoiksi, kiitokseksi siitä, että hyvä ystävä oli läsnä sen ajan, minkä sai täällä olla. Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Marjut. Odotamme sitä päivää.

      Poista
  16. Voimia Jillalle ja Torstenille!
    Itku tuli tätä lukiessa. Oma suokki vanhus meni 1,5 vuotta sitten yhtä äkkinäisesti ja odottamatta...vieläkin on vaikeaa katsoa edellisenä iltana kuvattua videota missä ei ole merkkiäkään siitä mitä seuraavapäivä tuo tullessaan...mun vanhus olis täyttänyt kesällä 28 vuotta. Nyt kun aikaa on kulunut olen miettinyt että ehkä oli hyvä että se meni niin "suorilta jaloilta" koska se hitaasti hiipuminen olisi ollut vaikeaa siinä mielessä että missä tulee se raja että ystävä on päästettävä menemään...nyt ei ollut vaihtoehtoja. On varmasti kamalaa seurata Torstin surua...sitä kun ei voi toiselle selittää. Voimia siis teille, toivottavasti pian helpottaa..edes vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi. Ihan samalla tavalla minunkin on vaikea, mutta toisaalta ihana, katsoa videoita, jotka on otettu viimeisillä viikoilla.
      Torsten suree, mutta muuttuu pikkuhiljaa jälleen omaksi itsekseen. Niin me kaikki.

      Poista
  17. Kyyneleethän tässä alkoi putoilemaan..niin kaunista, mutta surullista tekstiä :(♥
    Paljon vielä voimia suureen suruun!

    VastaaPoista
  18. Todella surullista. Varmasti Torstenillekin kova paikka, kun olivat Inton kanssa kuitenkin niin monta vuotta yhdessä. Eläimetkin tuntevat omalla tavallaan surua menetetystä ystävästään. Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit olivat yhdessä miltein kahdeksan vuotta. Eläinten surua on niin lohdutonta katsoa. Kiitos kauniista kommentistasi!

      Poista
  19. Voih... sanattomaksihan tämä vetää :( Onneksi kauniit muistot ovat ikuisia. Iso kasa jaksamisia edelleen, teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, meiltä kaikilta. Ei näihin tilanteisiin tarvita sanoja.

      Poista
  20. En pystynyt olla itkemättä muutamaa kyyneltä tekstiä lukiessani. Menetys on aina raskasta, varsinkin kun se tulee noin yllättäen. Otan osaa suruusi. Muista, kauniita muistoja sinulta ei pysty viedä kukaan!

    VastaaPoista
  21. Itku tuli ja omatkin muistot tulvahtivat mieleen. Voi surua, voi ikävää :'(

    Torsten parka, sille kukaan ei voi selittää, että paras kaveri on poissa, ikuisesti. Ehkä se ajan myötä oppii elämään ikävänsä kanssa. Onneksi te olette Torstenin elämässä ja kuljette sen rinnalla läpi tämän murheen. Inton persoona jätti ison jäljen Torsteniin joten osa Intoa jatkaa kanssanne Torstenissa.

    Ihmiset voivat puhua ja jakaa surunsa ja lopulta järkiperäisesti ajatellen ymmärtää, että teitte sen mikä oli pakko, myös Inton kannalta paras. Into sai elää hyvän elämän kanssanne ja olla oma, valloittava persoonansa metkuineen, kaikkineen.

    Se sai lähteä kunniallisesti, omat hampaat suussa, kengät jalassa, omien ihmisten keskellä tutussa ja turvallisessa paikassa.

    Jonain kirkkaana iltana taivaalla loistaa uusi, kirkas tähti. Inton tietäen varsin omintakeinen tähti. Toivottavasti saatte sitten rauhan mieliinne ja tiedätte, että Into on perillä. Sieltä se seuraa teitä ja tekemisiänne, välillä lempeästi vilkuttaen.

    Koettakaa jaksaa, elämän on pakko jatkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Torstenissa ja meissä, kaikessa mitä teemme. Miten se hevonen kasvattikaan meitä, meistä jokaista!

      Kiitos kauniista sanoistasi ja tuestasi <3

      Poista
  22. Kaunis kirjoitus! Tuli tippa linssiin tätä lukiessani. Jaksamisia teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  23. Ei tässä ole sanoja. Suuren surun aikana mulle on tärkeä ihminen sanonut, että suuri suru on hinta siitä suurenmoisesta lahjasta, kun on saanut rakastaa suuresti.

    Voimia sinulle ja äidillesi surutyöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, suurta rakkautta me saimmekin.

      Kiitos Anne, meidän molempien puolesta.

      Poista
  24. Ihan kamalan surullista. Toivotan isosti voimia!

    VastaaPoista
  25. Todella paljon voimia sulle! Ruudun tälläkin puolen tuli vuodatettua kyyneliä kun tämän luin. Ei ole sanoja millä voisi lohduttaa. Aika parantaa haavat mutta onneksi Into pysyy meidän kaikkien muistoissa iloisena Setähevosena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, iloinen Setähevonen <3

      Poista
  26. Itku tuli, silmät sumeina yritän tätä kirjoittaa. Omatkin tunteet vielä herkkinä Lotan kuoleman takia. Voi miten hirvittävän surullista, voi pientä Torsten parkaa! Liikutuin niin siitä, kun Torsten nuoli ystäväänsä. Hienoa että annoitte sen hyvästellä Inton, varmasti hevonenkin jollain tavalla ymmärtää kuoleman, sen että kaveri ei enää tuosta nouse.
    Voimia teille kaikille, suru on surtava kun on surun aika. Teillä oli valtavan upea hevonen ja ihana pitkä yhteinen aika sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti Liisa, aivan varmasti. Tärkeiden eläinten menettäminen nostaa tunteet herkäksi pidemmänkin ajan kuluttua ..

      Uskoisin, että Inton näyttäminen Torstenille auttaa ponia hieman. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista
  27. Kyllä itku tuli kurkkuun tätä lukiessani..Voimia sinulle ja torstenille :'(

    VastaaPoista
  28. Voi itku. Se kostautuu, jos ei totuta hevosia yksinoloon tai riippuvuussuhteisesta kaverisuhteesta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella surullista, ettei sinulla ole ollut koskaan parasta ystävää, jonka menettäminen sattuu.
      t. Torsten

      Poista
  29. Ano, oliko pakko tulla viisastelemaan? Ei auta Jillaa ja perhettä tuo tieto enää ollenkaan. Ja varmasti tietävät asian.

    VastaaPoista
  30. Nyyh tuli itku kurkkuun! Kaunista tekstiä! Toivon sinulle paljon jaksamisia ja myös Torstenille!<3

    VastaaPoista
  31. Voi kuinka surullista. Olen aina ajatellut, kuinka onnekkaita Into ja Torsten ovat, kun niillä on toisensa. Suru on rakkauden hinta, hevosillakin. Jaksamista teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin minäkin. Ja ajattelen niin edelleen. Toivottavasti Torsten vielä jonain päivänä löytää itselleen yhtä hyvän ystävän, mitä Into oli.
      Kiitos kauniista sanoistasi, meidän kaikkien puolesta!

      Poista
  32. Todella kaunis kirjoitus. Vaikka en teitä muuten tunnekkaan, kun täältä blogista, niin iha itku tuli tätä lukiessa. Ihan kamalaa. Paljon jaksamisia sinulle ja Torstenille!

    VastaaPoista
  33. Voi että, itku tuli täälläkin :'( Hurjasti voimia! ja Torstenille rapsutukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika, Torstenin rapsutukset menevät varmasti perille.

      Poista
  34. Voimia ja jaksamista! Itku tuli väkisinkin lukiessani kirjoitustasi. Ihanaa, että annoit hevoskaverin päästä haistamaan ja katsomaan kuollutta ystäväänsä, ehkä se auttaa hevostakin kuitenkin ymmärtämään paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti auttoi - edes vähän.
      Kiitos kauniista kommentistasi.

      Poista
  35. Voi Jilla, oon miettinyt paljon, sua, Sallaa ja Torstenia - ja tietysti maailman mahtavinta Setähevosta.

    Torsten on niin oikeassa, että vaikka menettäminen sattuu ihan valtavasti, on suuri ystävyys silti monin verroin sen kivun arvoista.

    Toivon, että Torstenille löytyy uusi ystävä - paitsi Torstenin itsensä, myös sinun ja Sallan vuoksi, sillä en voi kuvitella, miten monin verroin raskaampaa on menettämisen tuska, kun joutuu vielä katsomaan vierestä sellaisen rakkaan kärsimystä, jolle asiaa ei pysty selittämään eikä pysty lohduttamaan, ei ainakaan sanoin.

    Valtavasti voimia teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman mahtavin Setähevonen kiittää varmasti kauniista ja viisaasta kommentistasi, joka kyllä pisti allekirjoittaneen jälleen kyynelehtimään. Kiitos Saija <3

      Poista
  36. 10 vuotta sitten koettu sama. Ja vieläkin itkettää ja on ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän hevoset pysyvät aina sydämissämme mukana <3

      Poista
  37. Voi että, itkin tätä lukiessani kyllä niin paljon. Valtavasti voimia ja tsemppejä sinne päin!

    VastaaPoista
  38. Uskalsin lukea tämän kertomuksen vasta nyt. Voimia teille!

    VastaaPoista
  39. Hei! Löysin blogisi googlen kautta, kun etsin tietoa karpaalikanavasta hevosilla. Otan osaa suruusi, kun menetit hevosen, toivottavasti Torsten löytää mieluisan kaverin.

    Mutta itse asiaan: hevoseltasi on ilmeisesti leikattu karpaalikanava. Minkä hintainen leikkaus oli, jos saan udella? Asia saattaa olla itselle ajankohtainen kun hevosellani kys. vaivaa epäillään, ja kiinnostaisi tietää leikkauksen hintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      kiitos osantostasi.

      Torstenilta leikattiin mej karppaalikanavat vuonna 2012, ja silloin hinta oli n. 1800 e. Nykyään voi tietysti olla jo jotain muuta :)

      Poista
  40. Löysin blogisi juuri.
    Aloin itkemään jo lukiessa tätä tekstiä joten sinun surusi oli varmaan hirveä :'(.
    Voimia vaikkakin Inton kuolemasta on jo jonkin aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nellu, suru on kova edelleen <3

      Poista
  41. Voi ei, miten taas päädyn lukemaan tätä ! :( Niin kaunis kirjoitus ja niagara rupesi valumaan pitkin poskia heti. Voi Jilla, voi Torsten. ♥ Suru seuraa ystävyyttä, mutta varmasti kumpikaan teistä ei jättäisi pois päivääkään, mitä saitte kokea maan mahtavimman Setähevosen kanssa. Onneksi elinvoimanne on jo palanneet, vaikkei teistä kumpikaan voi koskaan unohtaa rakasta Intoa. Muistot on varmasti jo kullattu ja te kummatkin voitte muistella Intoa hymy huulilla. Ne kyyneleet jotka tipahtelevat pitkin poskia ovat vaihtuneet jo onnenkyyneliin. Ainakin osittain.

    Into sai varmasti parhaan mahdollisen kodin, perheen, omistajan ja hevosystävän. Sen lähtö oli kaunis, niin kuin noin upean ystävän poismeno kuuluu ollakin.

    Kiitos tästä kirjoituksesta, Jilla. Luen tämän varmasti tuhannetta kertaa ja aina tulen yhtä surulliseksi, mutta toisaalta kirjoitus rauhoittaa mieltäni ja tämän kommentin kirjoittaminen on minulle ikäänkuin velvollisuus. Se tulee suoraan sydämestä.

    Hyvää jatkoa sinulle, Torstenille sekä enkelihevosellesi, Intolle ♥ Jään seuraamaan teitä blogin kautta, kuten olen tehnyt jo parisen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, ihan alkoi itkettämään kesken työpäivän. Intoa on kova ikävä ❤️ Kaikkea hyvää myös sinulle.

      Poista
  42. löysin tämän kirjoituksen äsken,kun olen vasta hetken seurannut blogiasi, itku tuli jo kun ensimmäisen lauseen luki.
    suru ei koskaan lakkaa, mutta sen kanssa oppii elämään, on hyvä tietää että Into on siellä jossain vapaa, nuori ja kivuton. ja usko pois, sinua se katselee sieltä pilven hattaran päältä <3 suuri osanottoni.

    VastaaPoista
  43. Kyyneleet vaan tippuu, toi muistoja mieleen. Vaikkei elämäni hevonen poissa olekaan, se on poissa minun luotani, ja se sattuu.

    Kauheasti jaksamisia sinne. Into pysyy aina teidän mukanne. Teissä asuu aina pala Intoa, joka kulkee teidän mukananne. Jossain Into odottaa, että tapaa teidät, kun teistä aika jättää. Silloin voitte olla yhdessä, maailman loppuun asti. Osanottoni, Jilla!

    VastaaPoista