tiistai 4. helmikuuta 2020

Nyt se on selvää

Clancyssa ei ole löydy mitään vikaa


Viikko sitten treffattiin ellän kanssa meillä, puolivuosihoitojen merkeissä. Perus raspaukset ja rokotukset Torstenille, ja vähän extrahoitoja Clancylle. Torsten sai kehuja hienosta pepsodent-hymystään ja otti rokotuspiikinkin rauhoituksen alla kuin mallioppilas konsanaan. Totesimme, että ehkä sitten kaksvitosena sen voi antaa jo ilman rauhoitusta :D 

Clancya tutkittiin vähän yleisesti, kerrattiin oireita ja sitten laitettiin klipperi laulamaan. Oikeastaan ainoa mitä ei vielä oltu tehty, oli suoliston ja sisäelinten ultraaminen, joten siitä aloitettiin. Toki hevosen suolistoa ei näe mitenkään kokonaan, mutta hyvällä tuurilla ultraamalla saattaisi nähdä, jos joku ei olisi kunnossa. 

Kuten arvata saattaa, ultrasta katsottiin vain priimaa suolistoa ja sisäelimiä eikä merkkiäkään kasvaimista tai tulehduksista. 

Lopulta ell totesi, että hänen mielestä oireet viittavaat kaasuähkyihin ja olenkin osittain samaa mieltä. Luulen, että osa lievistä kohtauksista on jo opittu tapa = aina kun joku tuntuu ikävältä, reagoi Clancy samalla tavalla helpottaakseen oloaan. Toisaalta on myös mahdollista, että suolistossa on kapeampia kohtia, joista ruoka ei mene oikein läpi ja sellaiset voisivat aiheuttaa vatsanpuruja. 
Loppujen lopuksi, ainoa asia millä saattaisi saada varmuuden olisi leikkauspöytä ja siihen en lähtisi.

Mäski-valmisteen syöttämisen jälkeen kaikki vatsaongelmat ovat mielestäni hieman lieventyneet, tiedä sitten mistä se kertoo, ja Clancy on voinut hyvin. Rokotusloma sujui rauhallisesti ja nyt on palailtu pikkuhiljaa töiden pariin. Nekin on sujunut ihan kivasti. 

Ihan kivasti meni Torstenkin tänään laitumella ♥️ Me ollaan tässä kuussa oltu yhdessä kohta kolmetoista vuotta! Kaikesta on Torsteninkin kanssa matkan varrella selvitty... Ja nyt tunnetaan toisemme melkeinpä liian hyvin. Ei enää mitään salaperäisyyttä tässä suhteessa :P Ja hyvä niin. Torstenin luona olo on, kuin kotona olisi! 











Virtaa Clancylla piisaa edelleen :P


Ja oikeastaan sen takia uskon, ja erityisesti viimeisen parin viikon hyvän käytöksen perusteella, että Clancyllakin on vielä toivoa. Uhma helpottamassa? Toivotaan niin! 

lauantai 25. tammikuuta 2020

Huomenta

Lauantaiaamuna














Mikään ei voita puuroaamiaista ♥️ Kaurapuuroa, isoa kuppia kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Sesongin Sweetiet on aika kirpeita, vaativat ripauksen sokeria ylleen. 

Hevosilla on tällä viikolla alkanut laidunkausi. Maa on vihdoin jäätynyt niin että pohja kestää mahdolliset spurttailutkin. Niitä on harrastanut lähinnä Torsten - kevättä rinnassa, kuvittelee olevansa orilaitumella :D 

Ulkona puskee lumikellot nurmikolta ja syreeneissä on liian isot silmut. Ei auta kuin pitää sormet ristissä, ettei liian kovia pakkasia enää tule. Jotenkin tässä vaiheessa ei enää kaipaa tippaakaan lunta tai kovaa talvea.

Tänään pitäisi vähän siivoilla. Ei mun lempiharrastus, mutta aurinko paljastaa vähän liian tehokkaasti pölyt ja risut lattiolla. Ja heinänkorret. Vaikka alkuun kapinoinkin robotti-imuria vastaan, on se oikeasti ollut melko hyvä ostos. Kerran tuli yläkerrasta rytinällä alas mutta kesti senkin. Kissat eivät ole siitä moksiskaan ja kyllä se suurimmat pölyt nappaa mukaansa. Ei valitettavati kuitenkaan korvaa ihan kaikkea siivousta :D 

Rätti käteen siis. Iltapäivällä yritetään saada Vegemessuille liput ovelta. Tämä päivä oli tiketissä myyty jo loppuun, juuri kun olimme ostamassa lippuja. Huippua, että vegeruoka kiinnostaa! Voisin kuvitella että tuollaiset messut olisi täydellinen tilaisuus päästä maistelemaan uusia juttuja - kun ne on valmistettu parhaimmaksi versioksi. Mä olen vähän hukassa vielä näiden "korvikkeiden" kanssa, joten en malta odottaa että pääsee maistelemaan oikein valmistettuja tuotteita. Mikäli siis päästään sisään :D 

Aurinkoa teidän lauantaihin 🌞

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Taivaanrannan maalari

Torsten peltohommissa

17.25 piti katsoa ensin taivasta ja sitten kelloa. Kun taivaanrannassa joku vielä maalaili upealla oranssilla sävyllä. Puoli kuusi illalla! Valo ♥️ Tervetuloa takaisin!

Iltapäivän auringossa ratsastelin myös Torstenilla tänään. Se on sellainen vankkumaton tuki ja turva tässä pöhköjen hevosten tallissa ;D Joskin muistan kyllä, että Tottiino Latino saattoi tehdä 5- ja 6-vuotiskausillaan ihan mitä lystäsi. Koska hän osasi kaiken eikä tarvinnut ainakaan ihmisiä yhtään mihinkään. Sokeritaskun kun vielä olisi saanut tilattua suoraan itselle ettei ihmisten kautta olisi tarvinnut nameja kierrättää... 

Sittemmin Torsten on ryhtynyt ottamaan joitain neuvoja vastaan, vaikka toki tietää itse monesti parhaiten asioista. Pääsin yhtenä päivänä vähän taluttelemaankin Torstenia kaksin ja voi että, kyllä hevostelu on mukavaa kun on aikuinen hevonen rinnalla :D Torstenin selkään mennessähän on kuin kotiin menisi, ja aivan erityisesti pellolla työskennellessä homma toimii.

Ja koska mun ei tarvitse tehdä peltotöissä muuta kuin istuskella, olin aivan umpijäässä kun hyppäsin alas. Aurinko ja vihreät nurmet ovat petollinen yhdistelmä, kun oikeasti meillä on tuullut niin että nenä jäätyy! 

Onneksi villapeittoaikaa on vielä :)  Lämpöä viikkoosi!










Nämä ♥️

maanantai 20. tammikuuta 2020

Riittääkö pelkkä ulkonäkö?

maailman kaunein Clancy

Alan ymmärtää, miksi tämä on ruunattu ihan vauvana.

Aika moni jo varmasti tietää, millä perusteilla ostin Clancyn. Halusin Torstenilla kaverin. Pikkuponi ei käynyt, koska Torsten rakastaa rapsuttelua. Siihen aikaan Peikko ja Torsten eivät vielä kyenneet yhteistarhaukseen. Sen lisäksi olisi kiva joskus maastoilla vaikka kavereiden tai äidin kanssa. Ja olisihan se tosi kiva itsekin ratsastella. Ja kaksi hevosta kotitallissa on liian vähän.

Sitten löysin netistä Clancyn ja kun se vielä oli naapurin tuttu poni, niin mehän jo käytännössä tunsimme toisemme Clancyn kanssa. Sillä oli vaikeana ongelmana haluttomuus liikkua: maastossa, kentällä, maneesissa. Ammattilaiset olivat sanoneet, että anna kasvaa, ja niin se olikin saanut lomailla. Se oli kuitenkin ajo-opetettu ja sen silloisen omistajan polvenkorkuiset lapsetkin taluttelivat ja leikkivät sen kanssa. Lisäksi se oli laumassa pahnan pohjimmainen ja superkiltti. Ja kesti seisomista.

Käytiin sitten katsomassa ponia, ratsastaa en viitsinyt kun ei siitä olisi kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Juostiin molemmat, minä ja silloinen omistaja Clancyn perässä kentällä pitkä piiska kädessä kun se laiskasti jolkotteli menemään. 

Hintapyyntö x€ suli kuumassa kesäsäässä murto-osaan joten poni oli budjettiostos jota ei voinut ohittaa. Sittemmin Clancy on vähintään triplannut arvonsa kun kipukohtauksia saava mutta ihan terveeksi todettu poni on tapaillut eteläsuomen eläinlääkäreitä. Ja lisää tapaamisia on sovittu.


Ruuat on tänä päivänä vedetty riehuvalle kauhukakaralle minimiin. Koko tallissa ei ole väkirehuja, vaan Clancy syö heinää, pellavapuuron ja vatsan hyvinvointiin mäskiä. Liekö sitten hilluminen kännipäissä olemista...

Ostohetkestä tähän päivää, poni senkuin komistuu. Ja kasvaa.
Se liikkuu eteen. Ja sivulle. Ja ylös. Mä en päästäisi yhtään lasta sen lähelle. Enkä oikeastaan ketään muutakaan. Sillä on niin kamala uhmaikä, että mä joudun melkein päivittäin miettimään, mitä ihmettä sen kanssa teen. Pystyynkuolleen kanssa olisi helpompi elää, kuin tämän elämää täynnä olevan, yli-itsevarman helikopterin kanssa. Ihan vielä se ei, luojan kiitos, ole esitellyt erikoisliikkeitään ratsain. Kyttää tietysti jokaista rasahdusta ja lintua, mikä metsässä saattaa liikkua. Ja joka kerta olo on, kuin nousisi 3 vuotiaan selkään. 











 

Nyt on kenttä ollut niin hyvä, että vedettiin kuuden päivän työputki. Osa ratsastusta, osa juoksutusta. Kuudentena työpäivänä käveltiin kentälle naapurin hevosten perässä. Clancy käytännössä ravasi ja pyöri koko matkan, kaviot iski kipinää ja taisi se yhdellä lähdöllä kuopaista asfalttiakin ilmaan. Kentällä laukkasi pukitellen vartin putkeen, ja välillä puhisi häntä tötteröllä showravissa. Alan olla niin sanotusti pulassa tämän lasten- ja tätiratsun kanssa.

Puhumattakaan yleisestä häsläämisestä ja siitä, että suuhun on napattava ihan kaikki mistä saa kiinni. Narut, hihat, pipot, huput, kengät, hanskat, talikot, ämpärit. Ihan kaikki.

Aamuisin tallissa seisoo korvat hörössä silmät tuikkien sellainen namupala, että sydän sulaa joka kerta. Mutta riittääkö se? 
Kauanko uhma voi kestää - ja ennenkaikkea, kestääkö oma kantti pidempään?