keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pikkuhiljaa

Pienin askelin on pakko jatkaa normaalia elämää - tai mikä nyt sitten on normaalia.
Liikuttaa yksi hevonen, harjata yhtä hevosta, pestä yhdet kuolaimet, tehdä yhdelle hevoselle iltapuuro. Katsella yhden hevosen laiduntamista. Kirjoittaa blogia yhdestä hevosesta.
Maastoilu yhden hevosen kanssa on ehkä turhinta, mitä voi tehdä.
 Käydä hevostarvikeliikkeessä ja ostaa yksi likitti? Ylipäätänsä hevostarvikeliikkessä käyminen tuntui kovin ankealta - ihan kuin se ei olisi ollut lainkaan soveliasta.




Kahdeksan vuoden ajan jokaisena päivänä on ollut hoidettavana kaksi hevosta. Kaksi maailman parasta hevosta.
On siis täysin epänormaalia huolehtia vain yhdestä hevosesta.







Pikkuhiljaa jokainen meistä on kuitenkin alistunut kohtaloonsa.
Upea Ystävämme on pois.
Ja silti aina niin läsnä.
Torsten ei enää huuda. Se on alkanut hiljalleen kiinnostumaan asioista, se liikkuu itse eteen liikuttaessa - tänään olimme ensimmäistä kertaa kentällä. Menneen viikon aikana kun olemme vain maastoilleet. Laukanneet huolia pois pitkillä hiekkateillä. Seurana sohvaperunasta maastoilukaveriksi muuttunut Pätkis, sekä tietysti äiti. Ensimmäiseksi mainittu hankittiin neljä vuotta sitten Torstenille  juuri tähän tarkoitukseen, ettei tarvitse yksin kulkea metsissä sitten kun Setähevosta ei enää ole.



Olen enemmän kuin ylpeä ponistani, joka on osoittanut olevansa viisaampi ja vahvempi kuin olisin uskonut. Me kaksijalkaiset puolestamme kutsumme edelleen ponia poneiksi, iltapuurosta puhutaan monikossa ja laidun tulee varmasti vielä pitkään olemaan poikien laidun. Muutos tapahtuu hitaasti. 


Mutta hitaasti hyvä tulee. Kiitos teille, kun elätte muutoksessa mukana.

38 kommenttia:

  1. Kyllä sä jaksat. Suokit elää aina mukana vaikka mitä tapahtuis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, Into on varmasti aina matkassa mukana <3

      Poista
  2. Suru on syvällä. Ei ole suurta rakkautta ilman suurta surua. Omani hautasin 3 kuukautta sitten. Aluksi suru oli alkukantaista huutoa, pikku hiljaa muuttunut itkuksi, joka yllättää mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Tallilla olen käynyt harvakseen, tyhjä karsina muistuttaa Suuren Ystävän poismenosta.

    Onneksi Torsten pitää sinut tallirutiineissa, hevosen tuoksussa ja lämmössä. Vaikka se muistuttaakin suuresta menetyksestä niin se pitää sinut hevosen elämässä mukana. Se on parasta.

    Voimia hetkiin, kun avaa tallin oven ja ei kuullukkaan tuttua hörinää. Sinä jaksat Torstenin takia ja Torstenin kanssa Nyyti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni suruusi.

      Kyyneleet vierähtivät, kun muistutit rakkaan hörinästä. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista
  3. Kirjoitat kauniisti surusta. Kaikki lohduttava on varmasti jo sanottu, ja toisaalta tiedän, ettei ole mitään mikä lohduttaisi. Sanon tämän, minkä sanon aina kun joku menettää hevosensa (sanon sen itsellenikin joka päivä, sillä kohta minulta lähtee rakas joka on ollut minulla aina, yli puolet elämästäni): hevoset ovat meillä vain lainassa, kukin oman aikana, ja sitten ne palaavat sinne jonnekin, mistä ovat meidän luokse tulleet. Se on ollut minulle yhtä aikaa lohduttava ja lohduton ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voimia myös sinulle tulevaa varten. Kaunis sanonta, niin lohduttava.

      Poista
  4. Pikkuhiljaa, vähitellen sitä mukautuu, sopeutuu tilanteeseen. Vähitellen suru muuttuu kaihoksi ja voi nauraa niille ihanille muistoille, mitkä meille jää. Oman aikansa se vie, itsekin tiedostan, miten sitä ensialkuun välttää edes muistamasta tai muistelemasta, välttää videoiden katselua tai kuvia. Mutta jossain vaiheessa niitä kykenee katsomaan ja muistamaan.

    Arki jatkuu kaikesta huolimatta, turvallinen ja tuttu rutiini auttaa eteenpäin. Ihanan kirpeitä ruskaretkiä maastoihin, ehkä kirpeässä syyssäässä voitte todeta, että Intokin oli hetkisen mukana, tuulen tuoksuna, puiden havinana tai putoavana pisarana aamukasteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi kauniista kommentistasi. Minun täytyy sanoa, että olin miltein hysteerinen, kun tajusin viime torstaina, että saan nähdä Inton videoilla - katsoin yhä uudestaan ja uudestaan viime viikkoina ottamani pätkät rakkaasta Intosta. Ne helpottivat omaa oloani. Toivottavasti, sopivan ajan kuluttua, myös sinun oloa <3

      Poista
  5. Tosi surullista lukea tämä ja edellinen postaus, olen tosi pahoillani. Valtavasti voimia sinne sinulle ja perheellesi, sekä hienolle Torstenille! ♥

    VastaaPoista
  6. Uskomattoman ihana ja samalla surullinen postaus, hurjasti voimia ja myötäelämistä ♥

    VastaaPoista
  7. Jäätävän surullista. Parhaat ystävät eivät sano Hyvästi, he sanovat Tapaamisiin. Sillä vanhat ystävät tapaavat aina jossakin, joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku lohduttavasta kommentista <3

      Poista
  8. Voi Jilla, tiedän niin tunteesi, sydämessäni ihan särkee kun luen tätä. Mullakin vielä suru tulee yhtäkkiä ja ottaa valtaansa, vanhoja videoita katsoessa, jonkun ajatuksen tupsahtaessa päähän. Voimia ja rapsutuksia Torstenille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Liisa, on se kumma, miten erikoisistakin asioista voi herätä muistoja ja tunteita mieleen. Voimia myös sinulle.

      Poista
  9. Voimia sinulle Jilla! Kirsi tuossa ylempänä kirjoitti kauniisti ja viisaasti. Vaikka arkea täytyy pyörittää ja se tavallaan on helpottavaakin, surulle täytyy kuitenkin antaa oma aikansa. Siten se aikaa myöten muuttuu kauniiksi muistoksi, eikä enää aiheuta pahaa oloa, vaan iloa siitä kaikesta kauniista mitä on saanut yhdessä kokea.

    Ihanaa, että teillä on Torstenin kanssa toisenne. En voi kuin ihailla miten upeasti olet ottanut myös Torstenin surun huomioon. En tiedä ketään, joka hoitaisi hevosensa samanlaisella lämmöllä kuin sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona aina yhtä kauniista kommenteistasi <3

      Poista
  10. Suru on pitkä prosessi, ja muutos ottaa aikansa, mutta – ihan niinkuin kirjoititkin – hitaasti hyvä tulee. Tämän kirjoituksen myötä surun kyyneliin sekoittui jo hymyäkin; niin kiva lukea, että Torsten alkaa löytää elämänilonsa uudelleen. Lämpimiä ajatuksia ja paljon voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, täällä ollaan pikkuhiljaa parempaan päin menossa. Kiitos Saija kauniista kommenteistasi <3

      Poista
  11. "Some horses come into our lives and quickly go. Others stay awhile, make hoofprints on our heart, and we are never, never the same."

    VastaaPoista
  12. Piti hetken keräillä itseään tämän lukemisen jälkeen, ennen kuin pystyi kommentoimaan.
    Tekstiäsi lukiessa olin täynnä surua, mutta samalla huojentunut, että siellä ollaan päästy edes pikkuisen yli ja Torstenkin voi hyvin kaikesta huolimatta. Täältä paljon lämpimiä ajatuksia teille kaikille sinne!

    VastaaPoista
  13. Jos suinkin olisi mahdollista, antaisin Töttiksen kaveriksi.

    Vähitellen elämään tulee sävyjä, lopulta taas väritkin palaavat. Kultainen Into, muistoja riittää varmasti loppuelämän jokaiselle päivälle.

    Lämpimin ajatuksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä Torsten ilahtuisi ;)

      Takuuvarmasti. Kiitos taas Eira <3

      Poista
  14. Arki koittaa väistämättä, suru muuttuu kaipaukseksi ja hienoiksi muistoiksi ja kunnioitukseksi hienolle Wanhalle herralle. Tänään juuri oli yksi niistä päivistä kun Ossi-waaria ikävöin, laumassa kiukettelevien ja niin äksyjen tammojen toimia katsellessa mieleen väkisin tuli, että jos Olavi täällä olisi niin ketään ei kiusattaisi ja kaikki eukot olisivat tyytyväisenä "Orhiruunan" silmien alla, se hevonen oli vaan niin luontainen johtaja, ei koskaan ilkeä, otti alimmat suojiinsa että saivat syödä ja olla ja kuitenkaan kukaan ei sitä koskaan pomona kyseenalaistanut, ihmisille tai mulle kuitenkin aina niin viisas ja vankka kaveri, meni vaikka mihin jos pyysin ja oli kaikkien asioiden kanssa lunki jos kerran se mulle oli ok.
    Näitä Waareja, näitä once in the lifetime otuksia me saadaan paljolti kiittää siitä, millaisia hevosihmisiä meistä on tullut ja se kun ne menettää, koskettaa syvältä.
    Voimia edelleen teille kaikille.

    -Virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Virve <3 Kyllä Ossilla ja Intolla olisi ollut varmasti tarinoita vaihdettavana keskenään, sen verran samankaltaisilta kuulostavat. Ja kuka tietää, jos he ovat niin jo tehneetkin.

      Poista
  15. Yksikään sana ei poista surua, mutta joskus vielä pahin tuska taittuu. <3

    VastaaPoista
  16. Tämä kirjoitus saa yhtä aikaa surulliseksi ja kuitenkin hieman hymyilemään. Suru puolestasi on suuri, ja oma hevosvanhus ajatuksissa mukana. Kuitenkin hyvä kuulla, että eteenpäin menette kaikki. Kirjoitat hurjan kauniisti

    VastaaPoista
  17. Voimia teille,erittäin kaunis postaus

    VastaaPoista