perjantai 2. toukokuuta 2014

Uusien tuulien toukokuu


Osa Hippolaa seuranneista on varmasti jo huomannut, että bloggaan toukokuun hippolan lipun alla. Ihana Voitto Kotiin bloginpitäjä Tiia oli valinnut meidät mukaan, joten en kertakaikkiaan voinut kieltäytyä, vaikka rehellisyyden nimissä tovin asiaa mietinkin. Tervetuloa uusille lukijoille, ja me vanhat (siis tosi vanhat, on taas se aika vuodesta jolloin pitää muistaa muuttaa allekirjoittaneen ikä blogiesittelystä ;)), toivottavasti jatketaan ihan samalla mallilla kuin ennenkin :)



Vappujuhlinnoista hengissä selvittynä - tosin allekirjoittaneen vappu oli rauhallisin moneen vuoteen, sillä aiempien vuosien vahingosta viisastuneena vältin muutaman tunnin pituiset taksijonot ja olin autolla liikenteessä - voi pikkuhiljaa alkaa arki. Ja mikäs sen parempaa, kuin aloittaa se perjantaista! ;) 

Poneilla arkielämä astui myös tänään kuvioihin. Alkuviikosta Torsten on hyppännyt irtona ja työskennellyt ravipuomeilla, pyhien aikaan molemmat hevoset saivat muutaman vapaapäivän, joten oli korkea aika palata takaisin koulukiemuroiden haasteisiin. Ja uskokaa, tänään niitä riitti - siis niitä haasteita ! Paikoitellen fiilis aktiivisista takajaloista oli hyvä, mutta muutoin sekä ratsastaja että hevonen oli vielä lomamoodissa, ja hyvin matalassa sellaisessa ... ;) 
  





Mitä luultavammin huomenna tuntuu jo helpommalta *fingers crossed* - ja myös jopa rasittavan virkeä, tänään vielä kuvausassistentin virkaa hoitanut Setähevonen pääsee hommiin :)) 

Nyt viimeisen banoffee piirakkapalan kimppuun ja viikonloppu moodiin. (Voihan viikonloppumoodissa ratsastaa, voihan? :D ) Hyvää perjantaita teille :)

16 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen Torsten!!
    Kaksipiippuinen juttu tuo Hippola,moni blogi on muuttunut huonommaksi hippolan jälkeen, toivottavasti sun blogille ei käy niin ja toivottavasti sait kunnon korvauksen kun myit ihanan blogisi kaupalliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten kiittää :)

      Niin, on se. Siis kaksipiippuinen juttu. Kuukausi kuluu kuitenkin äkkiä, enkä todellakaan ota paineita, että kirjoitan "jonkun talon alla". Sanotaanko, että alun hankaluuksien jälkeen, jokainen asaitsee toisen mahdollisuuden ;) Minkäänlaista korvaustahan Kuukauden blogit eivät Hippolalta saa.

      Poista
  2. Samaa mieltä kuin edellinen, ei Hippolalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti pysyt matkassa mukana - Hippolan ei pitäisi vaikuttaa blogiini millään tavalla. Itse pidän sitä omana mainoksenani.

      Poista
  3. Hei, ei kait se ole ratkaisevaa _ missä_ kirjoittaa, vaan _mitä_ kirjoittaa ?

    Mukava ele Voitto Kotiin Tiialta kutsua sut kuukaudeksi kylään Hippolaan, ei sellaista varmasti voi ohitttaa kokeilematta !


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sekin on totta. Kaikkea pitää kokeilla!

      Poista
  4. Hei pakko kysästä, mitkä noi sun saappaat on? Kivan näköset :) siis merkkiä ja mallia meinaan.

    Niin ja itse en usko että kuukausi siellä tai täällä tuskinpa sen niin väliä! Harmittaa oikeastaan kun ollaan niin kovin hippola kielteisiä, mielestäni ihan kiva että kuitenkin yritetään vähän nostaa heppablogeja esille ja varsinkin kuukauden blogina saat mainosta ja kävijöitä blogillesi ilman sen suurempaa sitoutumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa ne on ostettu toissa vuonna HIHSistä, sellaisilta italialaiselta saapasvalmistajalta. Niitä ei mun käsittääkseni saa kuin HIHSistä ... tai siis, että ainoa tapahtuma minne täällä tulevat. Mittatilaustyönä teetetyt laadukkaat saappat maksoi 350e. Heillä on kyllä paikan päälläkin paljon malleja, mutta mun pohkeet eivät mahtuneet heidän italialaiskokoihinsa ;)

      Joo, tarkoitus Hippolalla on varmasti hyvä, vaikka toteutus onkin jäänyt vähän valjuksi.

      Poista
  5. Haluaisin teiltä anonyymeiltä kysyä, mihin perustatte nuo väitteenne ja syytöksenne "myit ihanan blogisi kaupalliseksi" ja "ei Hippolalle"? Nyt kun Jilla saa Hippolan kautta ilmaista mainostilaa omalla tänhetkisellä ihastuttavalla blogillaan (minkä suhteen Hippola ei aseta minkäänlaisia vaatimuksia) ja lisää meitä uusia lukijoita (jotka emme syystä tai toisesta blogia muuten löytäisi), se herättää närää teissä vanhoissa lukijoissa??

    Mutta Jilla, olen iloinen, että Tiia sinut "löysi", blogisi on mukava. Tervetuloa joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mainostilana minä itse tämän tilaisuuden otan :) Kiitos!

      Poista
  6. Moikka, ollaan tulossa tulevalla viikolla hoitamaan Hompsu Hampakselle. Mikä päivä sopisi Intolle parhaiten (seuraava päivä kävelyvapaa)? Jos vain vielä olette valmiita antamaan inton meidän kynsiin ;) t. Linda ja Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ensi viikko on aika kiireinen ... Mitä päiviä olette ajatelleet? Voitaisiinko sopia emailitse? jilla.lappalainen@hotmail.com :)

      Poista
  7. ööö. Mitä väliä sillä on, kuuluuko edes Hippolaan vai ei! aivan sama! :D mut kiva kun pääsit sinne kuukaudeksi! :)

    vanha lukija olen, joskus viime vuonna eksynyt tänne jostain ja heti sillä sekunnilla tulin lukijaksi kun tänne löysin :) ihana blogi! :) Ihastuin ensiksi kuviin, kun sulla oli kultainennoutaja mukana kentällä kun ratsastit :D (itselläni on myös sama rotu, nyt 10kk, toki heppaihminen myös olen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet vielä kuvioissa mukana :) Toivottavasti pysyt jutuissa messissä vielä pitkään!

      Poista
  8. En ihan käsitä yläpuolella olevia anonyymejä ja sitä että jonku blogi olisi mennyt huonompaan suuntaan Hippolan myötä :D

    Minusta Hippola on ihanan tiivis yhteisö, missä jokainen on pysynyt omana itsenään ja heillä tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja halu tuoda tietoa yhteisönsä ulkopuolelle. Semmoinen hyvänmielen yhteistyö huokuu heistä ja sinun blogisi on oikein mainio kuukaudenblogi! Mahtavaa mainostilaa saa ihana blogisi ^_^

    Turha ottaa paineita, teet vaan omalla hyväksi todetulla mallilla, niin minusta Hippolalaisetkin on tehnyt, ei he ole lähtenyt muuttamaan minun näkökulmastani mitään. Seurasin montaa Hippola blogaajaa jo vuosia ennen Hippolaa ja en ole nähnyt heidänkään blogeilleen tapahtuvan mitään, paremminkin tuonut semmoista mukavaa yhteisöllisyyttä mausteena. Ihanan avoimia hyvänmielen blogaajia, ihan niin kuin sinäkin! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi!
      Itsekin olen seurannut useita Hippolan blogeja jo pitkään ennen Hippolaa, ja seuraan edelleen.

      Poista