torstai 23. tammikuuta 2014

Vakavasti otettavaa kisakalenterin 2014 hahmottelua

ja muutama photo päivän vakavasti otettavasta liikutuksesta



Viimeisimpien ratsastusten perusteella voisin väittää, että ollaan Torstenin kanssa viittä vaille valmiit aloittamaan kilpailukausi 2014. Poni on kehittynyt sitten viime kauden aivan hurjasti ! Ratsastaja ei ihan samassa mittakaavassa, mutta suunta on oikea. Tähän kohtaan tekstiä saattaa tulla korjauksia loppukaudesta 2014; "Kootut tekosyyt miksi kaikki meni metsään aina kilpailupäivänä" ;))



Hyvillä mielin on siis voinut aloittaa tulevan kauden kisakalenterin valmistelua. Tavoitteena on ratsastaa mahdollisimman paljon He A-tason ratoja seura- ja harjoituskisoissa. Aluekisat ovat vielä vähän kysymysmerkki. Riippuu ihan siitä, millä fiiliksellä kausi lähtee rullaamaan. Kovin tiukkoja tavoitteita ja suunnitelmia on turha ryhtyä tekemään, ainakaan vielä. Kuten viime kausi minulle näytti, mikä tahansa on mahdollista - esimerkiksi ratsastajan täydellinen laamaantuminen tuomareiden edessä. Puhumattakaan ratsukon terveydestä. Kokemusta löytyy myös kokonaisen kuusivuotiskauden sairastamisesta ... 

Nyt Poni voi onneksi paremmin kuin koskaan. (koputtaa puuta ...)


Tämän kauden ehdottomasti vaikein asia tulee olemaan rento ratsastaja. Mun pitäisi pystyä nousemaan teknisesti ponini tasolle, sekä pitämään pään kylmänä kilpailutilanteissa. 

Ja on mulla plan B, jos en yllä ponin tasolle. Torsten saa selkäänsä maksullisen naisen, eli ammattiratsastajan ;) Poni on satunnaisesti päässyt toteamaan, että maksulliset naiset tietävät, mitä tekevät. Onneksi ;) Usein Kyran mainitsema mansikkahillo vertauskuvana sopii tähänkin. Kun Torsten on päässyt maistamaan oikealla reseptillä valmistettua hilloa, eivät kotikeittiön kokeilut maistu enää yhtä makealle ;) 




Ensijaisesti lähdemme kuitenkin yhdessä ponin kanssa hakemaan uutta oppia, kivoja fiiliksiä ja täydennystä vaatimattoman rusettikokoelmaamme ;) Väriskaala täytyisi vain muuttaa sinivalkoisempaan suuntaan ;)


"Täytyy toivottaa noille tumpeloille kovasti onnea kisoihin, sitä ne todella tarvitsevat!"

Mitä kivoja koitoksia teille on luvassa tulevalle kaudelle? :) 

14 kommenttia:

  1. Tosi paljon tsemppiä tähän kauteen Torstenin kanssa :-) ja toi viimeinen Inton kielikuva taas sai naurahtamaan ääneen!

    Meillä olis tarkoituksena pysyä molempien terveenä (!!!) ja päästä vähän valmentautumaan ja ehkä jotain seurakisoja kiertelemään. Silleen ettei kuskia jännitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuskeilla on selkeästi sama tavoite ;) Onnea tulevalle kaudelle!

      Poista
  2. Sulla on hyvin realistiset tavoitteet ensi kaudelle- ei pilvilinnoja mutta ei liian helppoakaan :) tuo on niin tuttu tunne kun ei ihan yllä ponin kanssa samalle tasolle ;)

    Meillä on tavoitteena testata rahkeita kenttäratsastuksessa, onnistua esteratsastuksessa ja rakentaa (ainakin mun päässä) pilvilinnoja kouluratsastuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Katsotaan mihin päästään - kyllä mäkin niitä pilvilinnoja päässäni maalailen ;))

      Te tosin voisitte ihan tehdäkin niitä! Onnea kauden koitoksiin!

      Poista
  3. Tsemppiä tuleviin koitoksiin! :) Sulla on ihana blogi, sopivassa suhteessa hevosia ja muuta elämää, mun ehdoton lemppari. Ja ihanat hummat, Into Fan Clubiin on pakko meikäläisenkin liittyä! Mukavaa ja sinivalkoista alkavaa kevättä teille kaikille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! :) kyllä ihanat kommentit tekee aina iloiseksi ! Into kiittää Fan clubin jäsenyydestä :D

      Poista
  4. Tää on käsi ojossa, jos tarttee Torstenia kilpailuttaa! :) Vaikka eniten toki toivon, että saatte homman yhdessä kasaan! Otat tavoitteeksi aluemestaruudet syksyllä, mä oon ihan satavarma, että teillä on hyvät tsäänssit jopa menestykseen niissä! Superisti tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, mä pidän sut mielessä kun haetaan kerta toisensa perään kouluradoilta hylkyjä ;))

      Aluemestaruudet on kyllä aika kovat ... ;) mutta aina voi yrittää!

      Poista
  5. Juu aluemestaruuksia kohti vaan! :) ja tulkaahan taas tännekin suunnalle kisoihin, ehkä törmäillään jos olen hommissa taas jossain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, oli niin kivat kilpailut! Toivottavasti törmäillään :))

      Poista
  6. Onneksi ratsunasi on punainen ruuna. Niille ei juuri sijoutuspaineita ladata eli saat harrastaa juuri niin kuin tykkäät :)

    Tietysti poni ilahtuisi jos joskus pääsisi osallistumaan palkintojen jakoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pöhpah, Torsten voi yllättää :P mikäli ratsastaja sen ponille suo ...

      Poista
  7. Onnea kisakauteen, hyvällä mielellä kisoihin vaan, on se hienon näköinen suokki.
    btw, onko noi bucaksen loimet hyvät, millä täytteellä ne on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki tsemppi tarvitaan! :)

      Nuo bucakset on sillä paksuimmalla, oisko 400 g täytteellä. On ne ihan hyvät loimet :) Torstenilta vaan lähtee tukka sään kohalta ton loimen kanssa, kun sauma osuu siihen. Se ei tosin ole ihan jokaisen hevosen ongelma, Torstenilla on aika lyhyt kaula ;)

      Poista