lauantai 28. joulukuuta 2013

Kevyet tarhakeventelyt

ennen illan bilettämistä





Torstenin liikutus - ratsastukseksi sitä ei voi kutsua - kesti ruhtinaalliset parikymmentä minuuttia. Vaikka vain humppailimme, on ihana huomata, miten suuri ero on kontaktissa hevosen suuhun raspaamisen jälkeen. Ei kuolaimeen puremista, kielellä pelaamista - ja tuntuma on paljon kevyempi. Jospa sitä jo ensi kerralla yrittäisi ottaa ohjat käteen ja ihan vaikka ratsastaakin ;)





Inton liikuttaminen on kevyttä. Ennen joulua Setä vietti paljon vapaa-aikaa. Nyt pyhien jälkeen on ollut Sedän aika palata takaisin työelämään - edes puolipäiväiseen malliin. Vähän keventelyä tarhassa ja loppulaukat maastossa. Muutaman päivän työputki, vaikka vain maastossa suoritettuna, on notkistanut Setää jo kivasti. Nivelnesteet on lähteneet liikkeelle ! Mieli Intolla on koko ajan ollut korkealla, mutta nyt innokkuus ja huomionhalu on edenneet ihan uusiin ulottuvuuksiin. Sedästä on tullut - jos niin voi sanoa - vähän härski ! Kyllä ihmisiä voi heiluttaa ja töniä, ihan vaan rakkaudesta ;) Tehdä jatkuvasti namiratsioita. Säikkyä vesilammikoita ja juoksuttaa Torstenia. Se kaikki on ihan OK, kun on kaksikymmentäkaksi vuotias - ja nimeltään Into ;)

Ihanaa lauantaita! :)

8 kommenttia:

  1. Into alkaa olla elementissään :)

    Kävin illan suussa poimimassa poijat sisälle ja siellä se Into hakkasi Torstenia pallolla :) Ihana hyperaktiivinen seniorihevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, Torstenille tekee hyvää tietää paikkansa tässä maailmassa :D

      Poista
  2. Onpa ihana pohja tarhassa! Ilmeisesti haketta? Mistä hankitte ja onko liukas näin sateisilla keleillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhanpohja olikin yksi syy vaihtaa tallia, joten on se kyllä hyvä! En tiedä mistä hake on, mutta se ei vaikuta yhtään liukkaalle.

      Poista
  3. Mahtaa nyt vituttaa kun vaihdoit maneesitallista pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ei yhtään. Yksi vuoden parhaista päätöksistä :) Enemmän harmittaisi, mikäli pojat seisoisivat pienessä savitarhassa näillä sateilla :)

      Poista