maanantai 9. joulukuuta 2013

9. luukku

9. Luukku

Vaihtoehtoinen joulu


Jos kysyisin oppilailtani koulussa, mitä he odottavat joulussa eniten, olisin satavarma heidän vastauksistaan. Lahjat tulisivat top kolme listan toisena, ehkäpä jopa ensimmäisenä. Ja se on täysin okei, kun kyse on lapsista. Niin kuuluukin olla, joulu on lasten juhla (ja aikuisten työnäyte ;)). Kun saman kysymyksen kysyisi aikuisilta, lahjat tuskin yltäisivät top kolmoseen, mutta eivät varmasti olisi siitä kaukana. Se on hölmöä. Eikö jokainen aikuinen osaa itse ostaa ne tavarat, mitkä tarvitsevat? En kuitenkaan voi väittää, ettenkö olisi viime jouluna ilahtunut saamistani lahjoista - eräskin merkkilaukku on ollut päivittäin käytössä. Olisko aikuisilla silti mahdollisuus aineettomien lahjojen jouluun - tai vähintään sen tavoittelemiseen?


Lahjojen antajan ilosta en kuitenkaan osaa luopua. Senpä takia tänä vuonna allekirjoittanut hankkii lähinnä vaihtoehtoisia lahjoja - ja niitäkin valikoiden. Miltä kuulostaisi polkupyörä, huopa tai lukukirjat? Tai pikemminkin kortti, missä olisi polkupyörän tai huovan kuva - ja tieto siitä, että lahja on todella mennyt perille sinne, missä tavarapaljoutta ei ole. Sinne, missä niitä eniten tarvitaan, ja sinne, mistä niistä eniten osataan iloita. Mm. Unicefin kautta pystyt ostamaan lahjoja, jotka toimitetaan apua tarvitseville kehitysmaiden lapsille. Tästä pääset suoraan Unicefin sivuille. Joululahjojen hankinta ei voisi olla yhtään helpompaa - eikä siitä voisi tulla paremmalle tuulelle, kun tietää, että lahja ei todellakaan jää pölyttymään kaapin perälle, vaan siitä on lapsille suuri apu, ellei suorastaan elinehto!

Tänään piti ottaa nättejä kuvia kauralyhde tolpassa, ponit sitä syömässä. 

Toisin kävi ...

Lopputulos oli tämä :))

Torsten sai kuitenkin irtojuoksutuspäivän, kun oli eilen niin hyvä ratsastaa!

Ja virtaa riitti!!





Into keskittyi laiduntamiseen... 



<3
Kuinka monelle vaihtoehtoiset lahjat ovat tuttuja ja kuinka moni on ilahtunut saadessaan tai antaessaan  lahjaksi  aitoa hyvää mieltä "pakkolahjojen" sijaan? 

18 kommenttia:

  1. Annan päivänä on hyvä pohtia antamisen iloa ;)

    Oli muuten huippuihanaa katsella heppasten riemua laitumella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siis toinen riehui ja toinen nautti elämästään omalla tavallaan - syömällä :D

      Poista
    2. Ai riemua eikä riehua ! :D Nyt nukkumaan ... ;)

      Poista
  2. Olen antanut vaihtoehtoisia lahjoja useamman kerran ja saaja on ilahtunut aina kovasti. Itsekin mieluummin ottaisin näitä lahjoja "tavallisten" lahjojen sijaan, minä en tarvitse uutta rompetta, mutta joku muu oikeasti tarvitsee esimerkiksi juuri sen polkupyörän.

    Mielestäni on hanaa, että on mahdollista antaa tällaisia lahjoja ja näin auttaa niitä, joilla on oikeasti pulaa monista asioista!

    VastaaPoista
  3. hups, kirjoitusvirhe paholainen *ihanaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, minulla ei vielä ole mitään kokemusta näistä lahjoista ole :)

      Poista
  4. Mä ihmettelin aluksi miksi vaihdoit halvasta maneesitallista kalliiseen maneesittomaan talliin, kun et rahallisesti muutossa voittanut?, mutta nää kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja alan ymmärtään; sun hevosilla on hunajaiset elinolosuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioissa on aina puolensa :) (voiko tässä lajissa rahallisesti voittaa mitenkään? ;)) Ikävä on maneesia - uskoakseni myös hevosillani; Into rakasti tehdä töitä "areenalla", Torsten tykkäsi peilailla siellä itseään ;) - mutta on molemmat kovin onnellisen oloisia saadessaan olla kotona!

      Poista
  5. Itse kävin tänäkin vuonna hakemassa paikallislehden toimituksen joulukuusen oksalta yhden lapun monien joukosta. Siitä löytyi 11-vuotiaan pojan joululahjatoive. Pelkästään sen lapun hakeminen toi jo niin hyvän mielen :) Nyt paketti on valmiina ja huomenna toimitan sen joulukuusen alle.
    Mielummin lahja lapselle, jonka perheellä ei ole niihin varaa, kuin äidille ja veljelle turhaa tavaraa.

    Täällä jo malttamattomana odotellaan arvonnan lopputulosta ;)

    Carita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuohan on hieno idea! :)

      Hih, arvonnan tulos julkistetaan 15. päivän illalla ;)

      Poista
  6. Nää on niin ihania nämä sun pohdinnot! Mua välillä oksettaa se tavaran haalimis -keskeisyys, mikä etenkin hevospiireissä on aika korkealla. Vähemmälläkin pääsee, eikä kaikki varusteetkaan tarvitse olla aina niin tip top. Saatika sitten heppaelämän ulkopuolella... Mutta kyllä Dee on silti laittanut joulupukille lahjatoiveen omenan makuisesta jolly ballista :D
    Mutta siis itselleni on viimeisten muutaman vuoden aikana tullut hirveän tärkeäksi joulun viettäminen läheisten kanssa, sitä ei korvaa mitkään lahjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja voi, kyllä meidänkin pojat ovat laittaneet vaikka ja mitä toiveita joulupukille... Eri asia sitten, mitä ne loppupeleissä saavat ;)

      Samoin täällä, lahjat on listan häntäpäässä kun mietitään mitä kaikkea ihanaa jouluun liittyy!

      Poista
  7. En tiedä, onko tämä nyt suorastaan vaihtoehtoinen lahja. Kävin viemässä Joulupuu-keräykseen lasten villasukat. Ne saa lahjaksi joku, joka niitä toivottavasti tarvitsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva idea sielläkin, pitäisiköhän itsekin katsella täältä lähistöllä jos olisi joku saman tapainen lahjakeräys-systeemi...!

      Poista
    2. Olisko tämä? :) Sinne voi myös ostaa lahjan.

      http://www.keskuspuisto.org/toiminta/joulupuu/

      Poista