perjantai 13. joulukuuta 2013

13. luukku

13. Luukku

Lucian päivä 

Perjantai ja kolmastoista päivä, eikä mikä tahansa 13, vaan Lucian päivä! Valoa pimeyteen tuo mukanaan Lucia neito, tuo sisilialainen pyhimysmarttyyri jonka kohtalosta on wikipediaankin kirjoitettu vaikka mitä veretseisauttavia kauhutarinoita. Onneksi kyseessä on kirkon luoma satu, niin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu ;)  Ja valoa, sitähän ei koskaan voi olla liikaa. Ei ainakaan suomen joulukuussa.


Lusse päivä on ollut kohtuu aurinkoinen ja myrskyinen, Seija piti kunnon suursiivouksen ;) Tosin paikkapaikoin on roskaa ja kaaosta kasaantunut. Lyhyellekin tallimatkalle osui kaatuneita puita, ja aamusta valot pitivät discoa. Raikkaiden tuulien puhaltaessa suuntasimme iltapäivän viimeisten auringonsäteiden koristamaan maastoon. Oli kyllä huippu maasto, kohtasimme yhden pendolinon, yhden paikallisjunan, vapaana juoksentelevia kanoja, pari hanhea ja muutaman ihanan lampaan. Ja mitä tekee suomenhevoset? Ei mitään. No okei, hanhet aiheuttivat äkillistä ryhdistymistä ja vaativat hetken uteliasta tuijotusta, mutta se on vain luonnollista. Ei tässä itsekään olisi uskonut hanhiin joulukuisessa maastossa törmäävänsä ;)



Huomatkaa edellä menevä juna :) Se oli valitettavasti nopeampi kuin oma kamerakäsi... ;)



Mutta palataan päivän luukun aiheeseen eli Luciaan.
Minulle lusseperinne on iloista yhdessäoloa, kokoontumista lussejuhliin, glögiä ja kenties joku lussepullakin tulee syötyä. Mutta jottei kaunis perinne menisi pelkäksi piirileikiksi  tekee Folkhälsanin organisoima Suomen Lucia hyvää jo 60 kerran. Tänä vuonna varoja kerätään ikäihmisten yksinäisyyden torjumiseksi. Jos pikkulusset tai tontut lähestyvät teitä lussemerkkejä myyden tai keräyslippaiden kanssa ja aika ja paikka on suurinpiirtein oikea, niin pysähtykää ja osallistukaa keräykseen (joka jatkuu tammikuulle asti) tärkeän asian hyväski. Yksinäinen vanhuus tuntuu nyt kaukaiselle, mutta joillekin se on valitettavasti totta. Joka päivä.

Omaa yksinäisyyden vastaista työtä tein ystävättärien kanssa senaatintorilla Luciaa juhlistaen (ja koska maailma - etenkin hevosmaailma - on niin pieni, törmättiin tietysti myös ohjasajajaamme ja Koffin kuskiin Makeen, joka oli ihania Koffin heppoja paikan päällä näyttämässä :)) ja nyt suuntaamme tekemään sitä mikä tuntuu tänään loisto idealle, mutta josta huomenna voi olla toista mieltä ;) On siis aika baila-bailata :)
Oikein huippua perjantaita ja Lussea kaikille :) Take care, älkää jäätykö taksijonoihin!

2 kommenttia:

  1. Huippu maasto ! Tuntuu että heppasi sun ovat parhaimmillaan kun ympärillä on paljon katsottavaa ja koettavaa. Uteliaat ponikullat <3.

    Lucia Senaatintorilla koettuna on yksi pimeän joulukuun huippuhetkistä. Ensi vuonna ehkä itsekin ehdin paikalle ;)

    VastaaPoista