tiistai 25. maaliskuuta 2014

Dressageponny

Ilta-auringossa
















Keväisenä maanantaina päivä oli ihana lopettaa hyvään ratsastukseen, auringon laskussa (yli)innokkaalla ponilla. Torsten oli melkoisen lentoon lähdössä, ja joutui peltojumppailun jälkeen vielä tekemään hetken laukkatyötä kentällä - pellolla se ei oikein onnistunut ;) Ainakaan siinä määrin, mitä ratsastaja olisi toivonut. Poni Torsten olisi mieluusti ottanut mallia Setähevosen lauantaisista skabailuista, ja juossut kilpaa kaikkien viereisellä tiellä ajavien kulkuneuvojen kanssa. Onneksi ei ihan sentään motarin vieressä ratsasteta, vaikkei viisykkönen mikään kevyenliikenteenväylä ole ... ;)

Tänään Torstenia koeteltiin uudemman kerran, kun ponny joutui kentälle töihin vielä ilta kahdeksan jälkeen. Muut hevoset tulivat sisälle, ja tuulinen ilma, ruoka-aika ja tallissa olevat kaverit antoivat kaikki vähän extrapotkua meidän lyhyeen mutta tehokkaaseen treeniin. Lopussa ymmärsin taas takapuolen päällä istumisen tärkeyden, ja Torsten oli todella hyvä. (Olen tästä aikaisemminkin täällä blogissa maininnut ja etenkin in real life voivotellut, että miten käsittömättömän vaikeaa se istuinluiden päällä istuminen toisinaan on. On jopa vähän koomista, että voi oikeasti kadottaa niinkin leveän asian, kuin oman takapuolen.)

Ihanat Into ja Torsten tarjosivat jälleen, tähänkin iltaan parasta terapiaa, mitä ihminen voi vain (rahalla) saada. Hiljainen talli, rauhalliset hevoset, kirkkaat silmät ja rapsutukset. Oikeaa poniterapiaa.

Ja miksi maanantai oli erityisen keväinen? Lounas syötiin terassilla aurinkolasit päässä, ja hevosten kanssa loppukävelyllä bongattiin ensimmäisiä leskenlehtiä. Aika huippua. Keväisen kivaa keskiviikkoa teille :)

21 kommenttia:

  1. Mä en taaskaan voi olla toistamatta itseäni, että Torsten on kehittynyt ihan todella paljon!! :) hyvä te!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi :) Kyllä mä tänään ajattelin ihan samalla tavalla. Vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset ja kuski säätää minkä kerkeää, poni on kuitenkin parempi kuin puoli vuotta takaperin, hyvänä päivänä. Voi vitsi, kun me (minä) vaan saataisiin tämä moodi pysymään myös niiden valkoisten aitojen sisäpuolella!!

      Poista
    2. Noi on niitä parhaita hetkiä, kun voi katsoo menneisyyteen ja huomata kehityksen. :--) Ei voi muuta sanoa kuin wau - ja ihana kevät!

      Poista
  2. Ihanan tunnelmallisia kuvia, teillä on kyllä mahtavat maisemat siellä :) Ja kylläpäs Torsten näyttää hienolta, etenki toi kolmanneks alin kuva on aika kiva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspaikat on kyllä melkoisen toimivat :) Kiitos!

      Poista
  3. Tekisi mieli hyräillä nonstoppina "on niin helppoo olla onnellinen" lausetta, sillä kyllä, on niin helppoa olla onnellinen kun näkee että ponnysetkin on :) Korvat tötteröllä ja rinta rottingilla ne ovat niin kovin kuvauksellisia ja hilpeitä <3
    Peltoilu on pop. Ainakin kameran kanssa ;)

    VastaaPoista
  4. Vautsi vau, Torsten näyttää tosi paljon ryhdikkäämmältä kuin aikaisemmin! Super hyvää työtä Jilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna - mutta kyllä Torsten on vaan niin hyvä, että jos ratsastaja osaisi olla häiritsemättä, sujuisi paljon paremmin :D

      Poista
  5. Toivepostaus treenamisesta,miten olet tehnyt positiivisen muutoksen ponissa? Varustepostaus ja valokuvauspostaus kiinnostaisi myös. Aurinkoista keskiviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideoista, laitan kirjoituslistalle :) Lyhyesti, Torsten ei ole saanut viimeiseen puoleen vuoteen juosta yhtään askelta - vähemmän on enemmän ja T on joutunut opettelemaan odottamista ja itsensä kantamista.

      Poista
  6. Todella tunnelmallisia kuvia! :)

    VastaaPoista
  7. On kyllä hienoja kuvia ja hieno ratsukko. Erityisesti hymyilemään pani tuo Torstenin ylähuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en ollut huomannutkaan tuota ylähuulta ennen kuin siitä mainitsit :D

      Poista
  8. Aplodit (taas kerran) valokuville, niissä oli totisesti hyödynnetty valo upeasti. Ja toiset aplodit hienolle Torstenille. Kolmannet dressageponnyn ylähuulelle, laama <3

    VastaaPoista
  9. Ylähuuli on ihan selkeä tottilais-tuntomerkki ;) sama meillä, nimittäin! Torsten näyttää superhyvältä!
    P.S. Salossa isot aluekoulukisat 1.6...ja Liedossa kesäkuun lopussa. tulkaahan moikkaamaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yksi monista ;) Kiitos. Toivottavasti päästään kisailemaan teille päin :)

      Poista
    2. ne Liedon onkin muuten kansalliset :) mutta tietääkseni on pari alueluokkaakin! ja Salon kisoissa pitäisi ainakin olla hyvät avoimet luokat. Tervetuloa! :D

      Poista
    3. Täytyy seurata kutsuja Kipasta - Salon kisoista bongasin suokkiluokan ;)

      Poista