maanantai 24. maaliskuuta 2014

Koti




Viime viikkoina en ole juuri kotisohvaa kerennyt kuluttamaan. Enkä sänkyä. Päivät olen saanut sijaistaa eri opettajia, ja iltapäivisin olen suunnannut duuni numero kakkoseen. Sieltä kotiin - tai milloin minnekkin - on raaskittu lähteä puolenyön jälkeen. Tai aamuyön pikkutunneilla. Että sitten aamulla on voinut taas nousta opettamaan :) 

Hepat on saanut ihan hävyttömän kevyttä liikuntaa. Nopeita maastoja, laidunleikkejä tai kävelyitä. Eivät onneksi ole valittaneet.

Viikonlopun pidin kuitenkin töistä vapaata - täytyy sanoa, että tuntui oikeasti hyvältä. Nukkua, lojua sohvalla, syödä liikaa suklaata. Katsoa sarjoja. Nauttia kukista ja kodista :) Lauantaina kävimme ystäväporukan kanssa syömässä listan kaikki tapakset Kitchenissä ja nauttimalla muutaman drinksun Kiilassa ja Wäinössä. Niin rentoa. 

Todellakin akut latautuneena on hyvä aloittaa taas tuleva, kiireinen viikko. Torstenille sekä Intolle on varattu kalenterista ihan extrapaljon dressageaikaa - ainakin verrattuna edellisiin viikkoihin ;) 

Energiaa ja voimaa alkaneeseen viikkoon !

6 kommenttia: