keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ihan pihalla

Kesä on ihmisen parasta aikaa


Eilen se oli, viimeinen koulupäivä. Helsinki Design Schoolin valokuvaajan tutkinnon todistus on hieno! Ihan yhtä tyylikkäästi toteutettu kuin koko kulunut kouluvuosi. Meille on luennoinut Suomen valokuvaajien parhaimmistoa - eikä muuten yksikään ole todennut, että olisi helppo ammatinvalinta. Tai että kun siihen valmistuu, on automaattisesti töitä. Ei, meitä on opetettu markkinoimaan itseämme - se kun meiltä suomalaisilta sujuu niin luontevasti ;) - kukaan kun ei tule kotisohvalta hakemaan. Että tekemällä oppii ja koskaan ei voi tietää liikaa. Älä ole liian kallis tai halpa. Usko itseesi ja luo jotain omaa.

No hitsi - ehkä tähän väliin pieni loma on paikallaan ;D Paitsi jos joku haluaa tosi kivoja kuvia! Tähän ehkä pitäisi laittaa niitä omien kuvien parhaimmistoa - toisaalta tänään kamera oli kädessä kolme minuuttia koirarannalla ja Pätkis on onneksi sen verran handsome että korvaa olemuksellaan kuvista puuttuvan maagisuuden :P 

Kouluvuosi huipentui kokki Teresa Välimäen ruokakuvauksiin.




Valmistujaispäivän hurja ilta vietettiin tallilla, laitettiin ponit yöpuulle ja tänään aamulla saatiin tarjoilla vielä aamupalaakin. Puoli seiskan kieppeillä on astuttu ulkoilmaan, eikä sen jälkeen ole juuri tullut sisätiloissa käytyä. Ihana, hellivä lämpö! Landen puutarha huhkittiin valmiiksi - siinä on melkein välimerellistä tunnelmaa - ponit vietiin päivällä laitumelle ja alkuillasta suuntasimme koirarantsuun. Pätkis pääsi muutaman tunnin vesileikkien jälkeen ensimmäistä kertaa yökyläilemään - me istutaan tälläkin hetkellä ulkona parvekkeella, tiedättekö miltä märkä koira haisee yksiössä ;D Onneksi on edelleen lämmintä. Ja valoisaa!






Huumaavaa aikaa tämä kesä. Parasta ♥

8 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisesta <3

    Täällä on kovin ikävä Pätkistä, voisit tuoda sen jo kotiin. Tai ainakin heti kun märänmeren haju on haihtunut sen turkista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Pätkis on paras! Otetaan se yökyläilemään useamminkin!

      Poista
  2. Onnea valmistumisesta! Millä kameralla/kalustolla kuvaat pääsääntöisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kuvaan Nikon D300s kameralla, putkina Nikkorin AF-S 24-70mm f 2.8 ja Nikkorin AF-S 70-200mm f 2.8 ja toisinaan myös Nikkorin 50 mm kiinteällä putkella, F 1.8.

      Poista
  3. Onnea valmistuneelle! 😄🎓🍾

    VastaaPoista
  4. Onnittelut valmistumisesta! Ja aivan ihania koirakuvia <3

    VastaaPoista