sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Some kiinni

Earth Hour 


Täällä vietettiin vuorokauden mittainen sometauko. Kiitos hiljalleen iskeneen flunssan, joka lopulta sitten päätyikin yli 38 asteen kuumeeseen. Oli muuten aika vapauttava kokemus olla kaikki lamput pimeenä. Yleensä kun viimeisenä valona vielä palaa some ;)

Torsten on näin ollen viettänyt pääsiäslomansa hieman etukäteen. Kolmen päivän vapaan jälkeen juoksi kentällä tänään varsin pukkirikas ponny. Lomailuhan nyt ei varsinaisesti tee pahaa, mutta vähän harmittaa, etteikö flunssa ja kiireet olisi mitenkään voineet saapua vasta pääsiäisen jälkeen. Olisi voinut rauhassa harjoitella Kyran oppeja ja nauttia Torstenin viime sunnuntaina rennoksi hierotuista lavoista. Tämän viikon ohjelmassa onkin vähän sumplittavaa, sillä la-su olisi luvassa Grantin valmennukset ja pääsiäismaanantaina rataharjoitukset. Joku on joskus kysellyt täällä Torstenin viikko-ohjelmasta. Mä olen tosi huono niitä suunnittelemaan - tai ainakin pitämään niistä kiinni - mutta tälle viikolle on jo pakko vähän suunnitella, että valmennuksissa olisi mahdollisimman hyvin valmisteltu hevonen. Niinpä huomenna täytyy kiivetä selkään ja kevennellä, ti ja ke treenaillaan siirtymisten ja kokoamisten parissa. Sitten vietetään yksi päivä hulia kun allekirjoittanut ei kerkeä tallille ollenkaan ja perjantaina maastoillaan. Tällä reseptillä launtaina kuvittelisin istuvani vetreän ja letkeän, motivoituneen hevosen selässä :)


Omaakin viikko-ohjelmaa treenien aloittelulle olisi varmaan ihan asiallista alkaa hahmotella, mutta ehkä sitten pääsiäisen jälkeen ... ;) Kivaa lyhyttä työviikkoa, toivottavasti teille on virvottu tänään paljon terveyttä!


Ja p.s. Jos jollakin on tosi paljon luppoaikaa ja taitoa tehdä uutta ulkoasua blogille, olisin tosi iloinen :) Toiveissa olisi hyvin yksinkertainen banneri ehkä jopa valkoisella taustalla, ja käyttöön tulevasta bannerista voisin tietysti maksaa korvausta :) jilla.lappalainen@hotmail.com

11 kommenttia:

  1. Voi, täälläkin minä makasin vatsastaudin kourissa to-pe... :( Hyh! Saisi tosiaankin tulla sitä terveyttä nyt sitten ja en jaksa mitään flunssia joten poispois sellaiset :D Pitäisipä muuten omaankin blogiin ehkä kohtapuoliin päivittää tuo banneri, tuo sama on ollut viime elokuusta asti, ups..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yök, vatsatauti on ehkä kamalinta ever. Ja hei, no panic bannerin kanssa, kohtahan on jo syksy ;) (Ei vaineskaan, sulla on nätti banneri ympäri vuoden :))

      Poista
  2. Laitoin sulle bannerin sähköpostiisi :)

    VastaaPoista
  3. Mä voisin koittaa tehdä jonkinlaisen bannerin :)

    VastaaPoista
  4. Voisin kyllä yrittää askarrella jotain, vaikken erityisen taitava olekaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle, ja selkeästi olet taitava! :)

      Poista
  5. Ihania kuvia <3
    Voisin ehkä koittaa väsätä jotain banneria sinulle lähipäivinä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos jo etukäteen jos jaksat tehdä, tosin jo nyt on tullut tosi paljon hienoja ehdokkaita eikä välttämätöntä tarvetta ole :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Öh joo, niin ne suunnitelmat meni uusiksi kun sekoilin päivissä ;)

      Poista