tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hyvinvoinnin hinta

Torstenin taannoinen, viikon mittainen maneesijakso vieraalla tallilla herätti täällä muutamia kysymyksiä. Miten Torsten otti muutoksen elämässään vastaan? Kokopäivätarhaukseen, pieneen ja rauhalliseen talliin tottuneen suomiruunan elämä muuttui kertaheitolla, kun ratsastaja koki tarvetta päästä treenaamaan lämmitettyyn, hyväpohjaiseen ja pitkillä peileillä varustettuun kouluratsastuspyhättöön.



Olen aina ollut sitä mieltä, että hevosten on hyvä tottua kaikkeen. Tiedättekö, puutarhajuhliin, saippuakupliin ja tonttulakkeihin. Autoihin, juniin, hiihtäjiin. Niin kauan kuin ihminen kertoo hevoselle elekielellään, että kaikki on ok - niin kauan hevosen täytyy luottaa ihmisen tilannearvioon. Hevonen saa kysyä – ja ihminen vastaa, että kyllä, näin homma nyt menee ja se on edelleen ok. Ihmisen täytyy olla hevosen luottamuksen arvoinen.
Koska luottamusta ei voi vaatia, se ansaitaan, sisältyy siihen suuri vastuu. Vastuu hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Oli kyse sitten treenijaksosta, Apassionatan kaltaisesta showbisneksestä tai koulutusmetodeista. 

Kuvat vuoden 2014 huhtikuulta.


Maneesijakson alussa minulla oli esiintyvä, hyväntuulinen hevonen, joka oli tietysti kummissaan uudesta elämäntavasta, mutta joka oli hyvin kiinnostunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Loppua kohti kävi selväksi että olin ahnehtinut liikaa herkkuolosuhteissa valmentautumista, hevoseni hyvinvoinnin kustannuksella. Torsten selvästi väsyi, ärtyi ja stressaantui, eikä silloin suju ratsastus saatika hoitaminen. Ruokahalukin hiukan kärsi. Tilannetta ei parantanut edes maneesivapaa päivä, jolloin maastoiltiin. Ei kiinnostanut itsenäiset laukkaspurtit maneesissa. Sen sijaan DramaKing hevoseni seisoi apaattisena vapaana maneesissa, haistellen oven raosta raitista ilmaa kuin Lena Furbergin sarjakuvien kaivosponit konsanaan. "Viimeisillä voimilla vapauteen ;)" No, Torsten on tietysti aina ollut kovin dramaattinen, ja  kotimatkan jälkeen omaan ihanaan tarhaansa asteli hyvin helpottunut hevonen. Sehän ei tiennyt että muutos ei ollut pysyvä ja mietti ehkä mitä pahaa oli tehnyt kun siltä  evättiin totutut rutiinit; kaveri ja koko päivä ulkoilu. Hoito ja puitteethan olivat upeat maneesitallillakin.
Jatkossa treenijaksot täytyy suunnitella paremmin. Lyhyemmiksi. Stressi kun on hevosen ja hevosenomistajan pahin painajainen. Oli kyse sitten stressaavasta ratsastajasta - tai sitä hevoselle aiheuttavasta kuskista. 

Siksi ihmettelenkin Apassionatan kaltaista hevosnäytöstä, jossa hevoset ovat väistämättä stressaantuneita. Aina pyörien päällä, matkalla jonnekin. Kuinka pitkä on showhevosen näytösikä, kun hevoset altistetaan jatkuvasti parrasvalojen ja matkustuksen aiheuttaman stressin alle? Tämän vuoden näytöstä seuratessa kukaan ei voi väittää, etteivätkö hevoset olisi luottaneet ohjaajiinsa, mutta aina ei ole kyse pelkästään siitä. Jokainen hevosihminen on vastuussa hevostensa hyvinvoinnista, myös silloin kun hevonen kiipeää kuuhun miellyttääkseen omaa ihmistään. Oman hyvinvointinsa uhalla.  Saattaa olla että ensi vuonna en katsomossa ole, tänä vuonna ilmaisliput minut sinne vei, mutta en ole täysin varma onko tämä hevossirkus toimintaa jota haluan tukea. Ehkä olisi oikein antaa hevosille pysyvät puitteet ja ihmiset matkustaisivat niiden näytöksiä katsomaan, eikä toisinpäin? 





Lopulta tullaan siihen perustyöhön, mitä hevostemme kanssa päivittäin teemme. Millä metodeilla opettelemme uutta, vahvistamme vanhaa. Mitä hevonen kokee juuri nyt. Oppimisen riemua, iloa vai pelkoa ja stressiä? Oli kyseessä sitten valmennus, kilpailutilanne tai tuttu maastolenkki, sinä päätät, joka hetki, mitä tilanteita hevosesi eteen pistät. Hevoset elävät hetkessä, muistojaan mukanaan kantaen - eivät tulevaisuuttaan pohtien. 

Myös sellaisia muistoja, mitä viime viikolla Lahassa järjestetyssä valmennustilanteessa mukana ollut, piaffia opetellut hevonen sai. Ei varmasti oppinut piaffia, mutta aivan varmasti sai aimo annoksen opittua avuttomuutta. Eihän se, ihan  todella, voi olla nykypäivän hevosharrastuksessa enää hyväksyttävää? 

Emmehän oikeasti halua tehdä töitä hevostemme kanssa, niiden hyvinvoinnin kustannuksella? 

50 kommenttia:

  1. Hihihi miten ihania kuvia! :D Ja tekstikin mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rosse :) Onneksi on olemassa valokuvia, näistä ihanista hetkistä :)

      Poista
  2. Taas paljon ajateltavaa. Hyvä Jilla! +nuo kuvat, ihanat. <3

    VastaaPoista
  3. Apassionatahan tulee olemaan myös pysyvissä puitteissa, he ovat rakentamassa Müncheniin Apassionata puiston. Totta kai jokainen hevonen varmasti stressaa kuljetusta jne, mutta kyllä ne hevoset olivat silminnähden tottuneita ja rentoja takahuoneen puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että saavat pysyvät puitteet. Toivottavasti reissaaminen sitä kautta vähenee.

      Senni, te olitte ilmeisesti siellä kulisseissa yhteistyön merkeissä? Ei kukaan hullu pyydä suosittuja bloggaajia paikalle ja kerro, että nämä hevoset stressaavat täällä ;) Hienoa kuitenkin, että näyttivät rennoilta - se, että hevonen on tottunut johonkin, ei välttämättä ole positiivinen asia. Kyllä ihminenkin tottuu kaikkeen, ihan karkeana esimerkkinä vaikka perheväkivaltaan. (Tällä en viittaa apassionatan hevosiin millään tavalla.)
      Omaan silmään areenalla kaikki hevoset eivät kuitenkaan rennoilta näyttäneet.

      Poista
    2. Eivät todellakaan kaikki näyttäneet valitettavasti rennoilta. Varsinkin yksi vikellyksessä käytetty hevonen stressasi silmiinnähtävästi.

      Poista
  4. Arvostan ajatuksesi korkealle, hienoa että joku uskaltaa sanoa asiat ääneen, niin kuin tämän Apassionata asian. Kyllä jokainen eläinihminen ymmärtää mikä stressi sirkuseläimillä jatkuvasti on. Upea myös tuo Opittua avuttomuutta postaus ja kuvitus aina mahtava sun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia sinulle kommentistasi! :)

      Poista
  5. Hienoja ajatuksia! Oon ihan samaa mieltä tosta Apassionata-hommasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun jätit kommentin! :)

      Poista
  6. Kädestä pitäen kiitos ettet lähtenyt mukaan median ja blogit täyttäneeseen jeesusteluun piaffevideon tiimoilta. Menee lapsi pesuveden mukana kun asiaa käytetään väärin ja sitä videoa jos mitä, on väärin käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tämä video on jo saanut niin paljon kohua, että sitä oli turha lähteä sen kummemmin spekuloimaan. Nina Kirjorinne kirjoitti blogissaan mielestäni aiheesta hyvin, ettei tämä ole mitenkään ainutkertainen tilanne. Joka päivä tehdään hevosten hyvinvointia uhkaavia päätöksiä.
      Joka tapauksessa, hienoa kuitenkin, että SRL tutkii tapahtunutta, pisteet siitä heille.

      Poista
  7. Moi! Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta hevosista, mutta olen kyllä eläinrakas ihminen. Tänään kuitenkin tapahtui jotain liikuttavaa ja aloin googlaamaan hevosia ja päädyin blogiisi. Asun kaupungissa, mutta olen sukuloimassa keskisuomessa.

    Olen ollut pitkään jokseenkin hukassa/surumielinen, lähdin kävelylle ja törmäsin aitaukseen jossa oli kaksi hevosta. Menin siihen aidan viereen seisomaan ja toinen hevosista tuli siihen lähelle seisomaan. Juttelin sille ja kerroin itsestäni, se toinen kävi kanssa katsomassa mutta lähti pois ja meni toiselle puolelle aitausta.

    No tämä toinen ei lähtenyt mihinkään vaan oli joko metrin päässä tai sitten kohdallani ihan aidan vieressä. Juttelin sille koko ajan, ja jossain vaiheessa aloin antamaan sille kättä nuuskittavaksi sillä halusin kovasti silittää sitä. Aina kun hevonen yritti nuuskaista tai toi suutansa käteni luo vedin sen kuitenkin vaistomaisesti pois. Mua pelotti se hevonen vaikka se ei ollut edes yhtään uhkaava tai pelottava. En ole koskaan ollut kaksin niin lähellä isoa eläintä, mitä en edes tunne. Kerroin sille hevosellekkin että pelkään sitä.

    Siinä se oli koko ajan ja juttelin sille. Jossain vaiheessa aloin sitten itkeä ja sitten se hevonen tuli ihan lähelle ja nojasi siihen aitaan kohdallani. Ja yhtäkkiä huomasin että silitin sitä toisella kädellä päästä ja toisella kaulasta, se oli todella lähellä. Se vaikutti tosi rauhalliselta ja ymmärtäväiseltä. Siinä oli jotain mitä en vaan käsitä!

    Halusin jakaa tän mun tarinani jossain kun en viitsi kavereilleni kertoa näin yksityiskohtasesti tätä, pitävät vielä hulluna kun ei tosiaan hevosihmisiä olla. Oon vaan niin ihmeissäni että se tais oikeesti ymmärtää mun tunteita. Oon nyt googlannu tästä todisteita.

    Ja ihmtetyttää myös se että mun pelko sitä kohtaan ei aiheuttanut sille pelkoa muhun? Eläimethän vaistoaa pelon ja eikö sen pitäisi saada niitä epäluuloisiksi eikä lohduttajiksi.. Osaatko analysoida mulle tota käytöstä, se oli parempi lohduttamaan kun ihmiset! Ei voi käsittää.

    Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos ihanasta kommentistasi :)

      Kyllä nousi kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Ei taida maa päällään kantaa mitään niin pyyteetöntä kuunteluystävää, kuin hevonen on. Kyllä sitä on niin monet itkut itketty omienkin hevosten kaulaa vasten - ja ne vain kuuntelevat. Lohduttavat hiljaa, ovat läsnä :)

      Ei sitä oikeastaan pysty selittämään, tai ainakaan minä en kykene siihen. Ehkä sinulla on pelkoa suurempana tunteena ollut surua, jonka hevonen on sitten napannut itselleen. Jos kovasti pelkää ja vastassa on epäluuloinen hevonen, voi sekin ryhtyä pelkäämään - mutta ei kaikki. Suurin osa hevosista on itsevarmoja, viisaita ja lempeitä, jotka tukevat ihmistä kaikissa tilanteissa. Sellaiseen kumppaniin on sanoin kuvailemattoman hienoa nojautua!

      Ihania tulevaisuuden hevoshetkiä ja kaikkea hyvää sinulle :)

      Poista
    2. Aivan ihana kokemus ensimmäisellä Anonyymillä! Kuten Jilla totesikin, hevoset ovat niin hyviä lohduttamaan..! Minullakin on kokemusta karsinassa itkemisestä. Poni oli ihan lähellä, puhalteli kasvoille ilmaa ja nuoli käsiäni.

      Tuossa Anonyymille tapahtuneessa minusta oli ehkä ihaninta se, että tapahtuman kokeneella henkilöllä ei ollut aiempaa kokemusta hevosista. Niin mahtavaa, jos saa tuollaisen kokea ensimmäisenä!

      Poista
  8. Mä en osaa kertoo kuin paljon tykkään sun postauksista. Kirjotat jotenki mulle mieleistä tekstiö jossa on paljon asiaa joka ei kuitenkaa oo mitää romaani mittasta. Sulla on hyviä ajatuksia joista oon samaa mieltä. Appasionatasta oon itekki miettiny että miten niiden hevosten olot areenan ulkopuolella. Onks ne elmän ilosia ja terveitä heppoja vai väsyneitä ja pelon alasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna :)

      Joo, kyllä olisi mielenkiintoista tietää, millaista showhevosten elämä on areenan ulkopuolella. Ihan niinkuin olisi todella hienoa päästä seuraamaan esimerkiksi Valegron päivä- ja viikkorutiineja. Kilpa- ja showhevosten elämä kun varmasti sisältää paljon samaa; matkustamista.

      Poista
  9. Vaikka tää oli asiatekstiä ja siitäkin olisi varmasti kommentoitavaa, niin päällimmäisenä mua kuitenkin naurattaa tuo kuva, missä Torsten ja Into tuijottaa silmät suurina turvallisen välimatkan päästä tuota varmasti pieniä hevosia välipalaksi syövää vappupalloa! Ja nuo hatut...XD jotenkin syö vähän tosiponien uskottavuutta tuollaiset :'D on ne mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä, siihen eivät ponit heti tottuneetkaan ;) Lopulta Into uskaltautui lähelle, Torsten ei. Kyllä saattaisi Torstenilta pudota silmät päästä, jos se joskus pääsisi seuraamaan poliisihevosen arkea vappuna, kun ilmapalloja on joka kulmalla ;)

      Poista
  10. Oi ihania kuvia kun suomieläimet painaa vappuhatut päässä pellolla :-D!
    Ja oon ihan samalla kannalla näiden ajatustesi kanssa, tosi hyvä teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pakko oli päästää pojat riekkumaan kun olivat niin nätisti ensin poseeranneet vappukuvissa ;))

      Poista
  11. Ihana blogi sulla ja hyvä teksti!:) Ihan pakko tähän omasta hevosesta vähän kommentoida. Heppani ostin noin kolme kuukautta sitten ja se tuli meille isolta maneesitallilta. Meillä pieni kolmen hevosen tallin ja pihan toisella puolen myös pieni kolmen hevosen talli. Tarhoista näkevät toiseen tarhaan heppakaverit. Nämä hevoset siis tarhaavat kolmestaan tosi isossa tarhassa ja ovat koko päivä ulkona. Saa reilusti heinää varsinkin yöksi ja on päässyt liikkumaan kuusi kertaa viikossa. No ongelma tässä on ollut alusta asti imppaaminen. Mistä en tietenkään ostaessa tiennyt. Selville oon saanut, että impannut myös aiemmalla tallilla jonkin verran. Kaiketi stressasi kovasti muutosta, mutta silti ihmetyttää miksi pienellä maalais tallilla imppaaminen yltyy. .? Osaisikko neuvoa, mitä kaikkea kannattaa imppaavan hevosen hyväksi tehdä ja miten sen oloa voisi helpottaa.? Olen jo yrittänyt kaikkea mahdollista, mitä tietoa oon saanut netistä yms. Löytyy jopa makupalapallo karsinasta..:D Kipeän oloinen ei ole hevonen kyllä ollenkaan, kiltti hoitaessa ja ratsastaessa. Syö hyvin yms. Voiko olla niin, että kolmen kuukauden jälkeenkin vielä vaan stressaa uudesta paikasta ja ihmisistä..? Itse olen rauhallinen hevosen käsittelijä ja aina ajan kanssa touhuillaan kaikkea mukavaa. Kiitos, jos viitsit vastata!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) valitettavasti minulla ei ole kokemusta imppaavista hevosista. Yhdellä tallilla imppaavalla tammalla pidettiin pantaa, siitä varmaan on suurin apu, kun hevonen on sen tavan itselleen kehittänyt. Luulisin, että imppaaminen on niin vahva tapa, ja jos se on sitä pitkään tehnyt, saattaa se jäädä tavaksi vaikka olosuhteet paremmiksi muuttuisivatkin. Että hevonen tekee sitä vähän niinkuin huomaamattaan. Kolme kuukautta on lopulta lyhyt aika, joten saattaahan olla, että imppaus jää joskus pois. Tietysti tuo pitkä ulkoilu varmasti jeesaa asiaan, etenkin jos ei ulkona sitä pysty harrastamaan.

      Tsemppiä ja kivoja harrastushetkiä teille :)

      Poista
    2. Niin, ja vaikea uskoa että imppaus yltyisi rauhallisemmissa olosuhteissa, ehkä siihen ei ole edellisellä tallilla kiinnitetty niin paljon huomiota.

      Poista
    3. EI MISSÄÄN NIMESSÄ IMPPAUSPANTAA!! Päivittäkää tietonne ennen kuin moista suosittelette!

      https://elainkoulutus.wordpress.com/2011/11/06/ethan-kayta-imppauspantaa/

      Ja jos eläintenkouluttaja on punainen vaate eikä heitä tarvitse kuunnella saatika uskoa, niin täällä Helsingin Yliopistollisen hevossairaalan yhteenveto josta TÄYSIN samat asiat tulevat ilmi:

      http://www.vetmed.helsinki.fi/hyvinvointikeskus/dokumentit/091118_hemmann_hairiokaytos.pdf

      Lue kysymyksen esittäjä nuo linkit vielä läpi, mikäli eivät ole tuttuja. Itsekin imppaavan hevosen kanssa painivana tiedän miten raskasta sitä on katsella. Erityisesti siksi, että tietää hevosellaan olleen asioiden joskus elämässään huonosti. Mutta älä syyllistä itseäsi ainakaan, sillä tutkimuksissa imppaustaipumuksen on myös havaittu olevan aika voimakkaastikin perinnöllistä. Tietyt yksilöt ovat alttiimpia. Imppaus on tapa, joka ei hevoselta välttämättä jää koskaan kokonaan pois. Sekin pitää tarvittaessa hyväksyä. Tsemppiä sinulle ja hevosellesi kovasti, toivottavasti imppaus siitä vielä vähenee.

      Poista
    4. Kiitos valaisevasta kommentista! Toivottavasti linkeistä on ensimmäiselle Anonyymille apua! :)

      Poista
    5. Toiset hevoset saavat ison avun pannasta, juttele eläinlääkärin kanssa. Meillä parempi pannan kanssa kuin ilman.

      Poista
    6. Niin, varmasti nämäkin on tapauskohtaisia. Tiedän, että tuolla jo edellä mainitsemallani tammalla panta auttoi, mutta toisaalta, niin kauan kun ei itse ole asiaan perehtynyt on vaikea sanoa. Onneksi te muut olette täällä vastailemassa kysymyksiin! :)

      Poista
    7. Imppaukseen pakko vastata, mulla oli Jillan tietämä Ossi joka impannut 3 vuotiaasta, alkoi imppaamaan sisäänratsastukseessa kun ainoastaan liikutuksessa pääsi karsinasta ulos, oli siis ori silloin. Siltä leikattu ennen minulle tuloa kaulasta lihas? joka pitäisi imppaukseen vaikuttaa, ei koskaan vaikuttanut, pannalla koitin aikani, mutta hevonen vihasi sitä ja turhautui, alkoi siis kenkkuilemaan käsittelyssä ja oli kokoajan ahdistuneen oloinen. Kaikkea kokeilin kun tallinpitäjillä meni hermot ja pelkäsivät tavan tarttuvan muihin. No kun sain oman tallin hevosen ollessa 10-v, karsin mahdolliset imppaus paikat aikani, aina se keksi uuden kulman tai kipon tms, sitten luovutin, laitoin metsäisen ison tarhan, siellä lemppari imppaus puu (kuoli 3-vuodessa), ja muutama kohta aidassa joita sitten korjailin tarpeen mukaan. Karsinassa ei enää impannut, mutta aina jos jotain herkkuja sai niin äkkiä imppaamaan, tällä siis jäänyt sellainen endorfiinia luovuttava tila päälle, halusi hyvän maun, ihanan tunteen aina vaan jatkuvan, ja immpaus hälle sen toi. Ossi lopetettiin 27-vuotiaana ihan muista syistä, imppaus ei koskaan meidän kakskytvuotisella taipaleella aiheuttanut ongelmia, paitsi vieraalla tallilla ollessa. Kurja tapa, mutta väkisin sitä ei pois saa. Koskaan ei kenellekkään tuo tapa ole tarttunut, mullakin muutama heppa on ollut

      Poista
    8. Kiitos vastauksista! Linkit olikin jo tuttuja! Todella rasittava vaiva hevoselle ja itselle! Toivotaan, että tämä tästä helpottaa ajan myötä. Viimeistään kesällä luulisi, kun pääsevät isolle laitumelle. :)

      Poista
  12. Hyvä että kaiken piaffe vihapuheen keskellä joku pohtii asiaa laajemmin, unohtamatta mainita omaa toimintaa. Harva meistä on täydellinen ja eläinten kiusaamiseen voi syyllistyä vaikka perusajatus olisi hyvä. Varmastikaan ei piaffehevosen kouluttaja pyrkinyt tähän lopputulokseen, mutta maailma ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Oikein tuo ei ollut, mutta kiva että käsittelit asian näin hevosta ajatellen, eikä sensaatiohakuisesti. Kiitos kun jaksat blogata, välillä kun postausten väli pitenee pelkään että tämä loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä kanssasi!

      Ja no panic, täällä vain ei enää yhden hevosen omistajana ole niin hirveästi juttuja kirjoitettavaksi! Nostan kyllä hattua kaikille yhden hevosen kanssa bloggaaville, joiden jutut pysyvät mielenkiintoisena vaikka postaustahti olisi tiheä.

      (Eikä sekään nyt varsinainen syy ole, mä olen viime elokuussa kirjoittanut valmiiksi kiitos ja näkemiin-postauksen. Hiljaisen kesän jälkeen oli ensimmäinen kerta kun tuli lopettaminen mieleen. Toisen kerran se tuli, kun Into siirtyi enkelihevoseksi, sillä mielessä kävi, miten blogata kun päätähti kuolee. Elämä ei ole ikuista, ihan niinkuin ei blogitkaan, mutta kyllä tämä kaikesta huolimatta pysyy pystyssä, toivottavasti vielä pitkään! Iso kiitos siitä kuuluu teille, ihanille lukijoille sekä kommentoijille.)

      Poista
  13. Ihana kirjoitus ja arvostan suuresti ajatusmaailmaasi. Olet roolimalli monelle ja siksi on ihanaa, että tästä blogista välittyy aito hevosen arvostus.
    Apassionataa en ole muuten koskaan nähnyt, mutta sellainen asia tuli mieleen että vaikka hevoset stressaavat kuljetusta, on hevonen kuitenkin siinä mielessä hassu eläin, että se alkaa tuntea olonsa turvalliseksi sellaisessa paikassa, jossa se viettää eniten aikaa. Esimerkiksi mitä enemmän hevosta kuljetetaan, sitä mieluummin se menee koppiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kopissa olo olisi HYVÄKSI hevoselle. Se on vain tottunut siihen. Hevonen ei kaipaa vaihtelua, vaan pikemminkin sitä, että kaikki olisi aina samalla tavalla. Ehkä Apassionatan hevoset ovat niin tottuneet siihen että ovat aina tien päällä ja vielä oman laumansa kanssa, että ne eivät sinällään kärsi...vaikkakaan sellaiset olosuhteet tuskin ovat millekään hevoselle luontaiset tai parhaat mahdolliset. Mutta kuten sanottu, tämä on vain ajatus,en ole Apassionatassa koskaan edes käynyt (enkä ehkä menekään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos Liisa!

      Tuo on ihan totta, todella hyvä pointti. Samaa oli huomattavissa Torstenissa vierailuvisiitillä, karsinasta tuli sen turvapaikka viimeisiä päiviä kohti. Ei ideaalitilanne, mutta niin ne hevoset toimii. Kummallisesti.

      Poista
  14. Toisinaan on mukavaa olla sun äiti ;)
    Pidin kovasti lukemastani!

    Ja miten lämmin läikähdys käykään läpi kehon kun näkee näitä Inton kuvia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että edes toisinaan :P

      Into <3 Onneksi on valokuvia. Kiitos niistä.

      Poista
  15. okei, my mistake, käytin väärää sanaa, sillä ainahan on mukavaa olla äitisi, aina se ei kuitenkaan ole ollut _helppoa_ ;) <3

    VastaaPoista
  16. Niin hyvä postaus! Hienoja ajatuksia sinulla :) Monikaan ei ole ymmärtänyt, miksi en tykkää apassionatasta ja boikotoinkin sitä. Jatkuva matkustaminen ja lajityypillisen käyttäytymisen riisto eivät ole oikein kellekään hevoselle, vaikka ne tottuisivatkin siihen vuosien saatossa eivätkä stressaisi enää niin paljoa.
    Olin siellä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja taisi olla viimeinen kerta. En ole perehtynyt tämän vuoden esitykseen ja sen tasoon, eli en voi sitä mitenkään arvostella, mutta viime vuonna oli hevosten meno yhtä suun aukomista ja silmävalkuaisten muljautteluja. Ratsastajat (ainakin jotkin) nykivät välillä inhottavasti kangista ja tunkivat niitä kannuksia liiallisen voimakkaasti kylkiin. Ei ollut kauhean viihdyttävää seurata eturivistä, kun pikkuponi vedettiin ruttuun sivuohjilla ja nyki päätään kokoaika että pääsisi pois. Myös yleisön yllyttäminen taputtamiseen ja huutamiseen oli hieman kyseenalaista hevosten seurassa. Olimme myös sitä mieltä, että hevoset olivat hermostuneita areenalla. Mutta toivottavasti tämän vuoden kiertueella oli vähän erilaisempi meininki ja makujahan on erilaisia, itseeni ei vain tuollainen uppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Melissa! Onnistuneesti kuvailit tämän vuoden shown. Sitä se juuri oli. Jos niillä hevosilla ei ole mahahaavaa, niin ei sitten kellään.

      Poista
  17. Hieno kirjoitus ja niin totta. :) Minä olen juuri tuosta mainitsemastasi syystä jättänyt apassionatan monena vuotena käymättä. Minusta ei ole kiva katsoa hevosten temppuja jos samaan aikaan uhrataan hevosen hyvinvointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ensi vuonna tuskin menen enää minäkään. Sinänsä on hienoa katsoa ratsukkojen välistä yhteistyötä, mutta mielestäni parempaa yhteistyötä hevosen ja ratsastajan välillä näkee isommissa ratsastuskilpailuissa, ja mielestäni erityisesti esteradoilla. Korkeaa koulua pääsee harvemmin seuraamaan, missä yhteistyö olisi aivan saumatonta :)

      Poista
    2. Sama täällä. En ole enää vähään aikaan Apassionatassa käynyt.

      Poista
  18. Hyvä postaus, oletko miettinyt mitä tapahtuu jos joudut vaihtamaan tallipaikkaa sellaiseen jossa vähemmän ulkoilua?Jos vaikka haluat maneesitallille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen kyllä. Eipä ole vaihtoehtona!

      Talviaikaan virikkeellisessä, hyväpohjaisessa tarhassa kaverin kanssa olisi ihan ok, jo tarhausaika olisi aamusta vaikka klo 16 asti. Monissa paikoissa tarhausaika on kuitenkin sama ympäri vuoden, ja valoisaan aikaan haluan ehdottomasti kokopäivätarhauksen.

      Poista
    2. Niillä hevosilla on talli saksassa, jossa heposet asuvat. Tän vuoden esityksestä voin sanoa että menivät todella upeasti, ja eivät ne pohkeita & muita apuja kauhean rankasti käyttäneet, yhden kerran huomasimme ystäväni kanssa, yhden hermostuneen hevosen, mutta vikellyshevonen oli kyseessä, mutta ainakin kuulemien tietojen mukaan hevonen oli ensimmäistä kertaa mukana, ja uskon että ihan siksi hevonen oli hermostunut, koska oli ensimmäistä kertaa mukana showssa.

      Puhun siis apassionatasta.

      Poista
  19. Todella hyvä teksi! Jos välittää hevosestaan ottaa nämä jutut huomioon. Ja ekan anon teksti oli todella koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi. Kyllähän se pitäisi olla itsestään selvää, että eläimien hyvinvointi pistetään ensimmäiseksi prioriteetiksi listassa, mutta toisalta, meillä kaikilla on niin erilaiset käsitykset hyvinvoinnista ...

      Poista