perjantai 27. maaliskuuta 2015

Once in a lifetime

Sohvalla keskustelemassa Kyran kanssa


Jotenkin sitä ei voi ihan käsittää, miten etuoikeutettu saa olla, kun pääsin Blogitallin edustajana Kyran lehdistötilaisuuteen viime lauantaina. Siinä hän istui, viereisellä sohvalla, juuri niin kunnioitettavana esikuvana, kuin olin aina kuvitellut. Voitte kuvitella sitä jännityksen määrää - tietysti myös siksi, että muut huoneessa olivat oikeasti ammatiltaan toimittajia ja media-alan ammattilaisia. Minulla on kokemusta haastattelemisesta ainoastaan vanhemmasta ratsupoliisista, joka ei päästänyt minua helpolla :) Teininä tuli kyllä haastateltua silloista SuoRan puheenjohtajaa lehteen, mutta se tapahtui sähköpostin välityksellä. Ei sentään kirjeitse. 

Kyra ja ratsastuksen taito on se kirja, joka otetaan esille jos tarvitsen kipeästi apua ratsastuksellisesti. Uusimmasta Hippoksesta ensimmäisenä luetaan naisen kirjoittama kolumni. 
Paljon saisi tapahtua, että jättäisin hänen pitämät klinikat välistä. 

Vuosien aikana yksi ratsastaja on noussut lähes samalle tasolle esikuvieni joukkoon. Tuo brittiläinen nainen, joka voittaa ratsunsa kanssa kaiken, on tietenkin Charlotte Dujardin. 

Kuka on sinun esikuvasi?


(c) Sonja Holma.

Niin, ja mitä siellä sohvalla sitten juteltiin - käy lukemassa kirjoittamani juttu täältä :)

15 kommenttia:

  1. Kyran kirja on suuressa suosiossa täälläkin, ja kyllä, myös Hippoksesta luen ensimmäisenä Kyran kirjoituksen. Kerran lueskelin Kyran kirjaa iltaisella ja kysyin paikalla olleilta, jos saisi valita yhden ihmisen maailmassa, kenen kanssa voisi keskustella, kenet he valitsisivat. Minun valintani oli tietysti Kyra :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyra on varmasti suurimman osan hevostyttöjen ja -naisten esikuva :) Ja tietysti ihan syystäkin, hän on tehnyt kyllä valtavan työn uransa aikana kouluratsastuksen eteen.

      Poista
  2. Kyra on omakin esikuvani. Eihän häntä voi kuin ihailla! Mukava nainen, joka on noussut huipulle taidolla, ei ollut valmiiksi rikas (=ekstravaikeaa päästä huipulle), mahtava kouluttaja ja valmentaja, reilu hevosenkäsittelijä, hyvä selittämään ja perustelemaan. Olen itsekin häntä päässyt tapaamaan joskus vuosia sitten. En keksi oikein mitään negatiivista hänestä, paitsi ehkä sen ettei hän ole minun valmentajani ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä, hänestä ei tule mitään negatiivista mieleen :)

      Poista
  3. Voin kuvitella ton sun tunteen! Muistan hyvin elävästi mun ekan kohtaamisen Kyran kanssa viisi vuotta sitten (onko siitäkin jo niin kauan, apua!) kun menin heille harjoitteluun.
    Edelleenkin elämäni hienoimmat viikot jotka olen hevosurallani viettänyt. Ja kaiken tietämyksensä lisäksi aivan mahdottoman ihana ihminen, hänen kaltaisiaan soisi olevan Suomessa enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun hänelle pääsisikin harjoitteluun, kuulostaa ihan huipulta! Sen jälkeen ei sitten juuri kukaan muu pomoksi enää kelpaakaan ;)

      Poista
  4. Varmasti ollut aivan mahtava kokemus! Kyra on minunkin esikuva ratsastuksessa.
    Olisi kiva jos tekisit toivekuva/sanoista kuviksi (tai miksi sitä kutsutaankaan) postauksen
    (lukijat antavat aiheen. esim toivo, kevät.. ja sinä laitat kuvan aiheesta).
    Tietysti siinä on aika iso urakka, mutta se olisi todella kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko käyttää kuviasi blogissani kollaasin muodossa "lempi blogit" postausta varten? :)
      (laitan linkin sinulle kun postaus on julkaistu)

      Poista
    2. Moikka, saat kyllä käyttää! Paitsi jos skippaat bannerin, se alkaa olemaan vähän turhan talvinen ;)

      Toivekuva-postaus kuulostaa hauskalta, pistetään korvan taakse!

      Poista
  5. täälläkin on Kyran kirja kovassa käytössä ongelmien ratkaisemiseen! Olisipas huippua itsekin päästä joskus jutustamaan kyseistä henkilöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan tosi hyvä kirja. Voi kun Kyra kirjoittaisi vielä uuden kirja, vaikka sellaisen viisi sataa sivuisen ;)

      Poista
  6. Kyra on parasta mitä (koulu)ratsastavalle maailmalle on tapahtunut aikoihin. On suuri kunnia, että hän edustaa maatamme niin hyvällä, positiivisella ja periksiantamattomalla tavalla, hevosta kunnioittaen.

    Kyra on vielä sitä harvinaista sorttia joka on saavuttanut ihan omilla lahjoillaan, sitkeydellään ja oppimisenhalullaan kaiken tuon aseman jossa nyt on. Mikä parasta, hän ei ole unohtanut juuriaan vaan hänellä jos kenellä on varaa olla myös ystävällinen ja kohtelias toisia kohtaan. Nousukkaat erottaa juurikin päinvastaisesta käytöksestä, ratsastavassa maailmassa eritoten.

    Kiitos kivasta postauksesta ja myös siitä klinikkaraportista. Veikkaanpa, että kannusremmien menekki nousi uuteen kiitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, allekirjoitan täysin ajatuksesi.

      Täällä kannusremmit olivat tulossa käyttöön, mutta flunssa pisti vastaan. Torsten viettää neljättä vapaata tänään .... Onpas muuten tosi hyvä asetelma mennä viikonloppuna Grantin valmennukseen.

      Poista