tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ilman satulaa

Aikoinaan kuvittelin, että minulla oli vaikeaselkäinen hevonen. Hevosen nimi oli Into. Sopivaa penkkiä ei tuntunut löytyvän millään, kun hevosen selkä oli niin leveä. Ratsastin omistussuhteen alussa lähes puolen vuoden ajan käytännössä kokonaan ilman satulaa, niin perustreenit, valmennukset, hyppypäivät kuin vauhdikkaat maastot. Into toimi niin paljon paremmin ilman penkkiä - niinpä sopivan satulan löydyttyä ratsastin Intolla edelleen useita kertoja viikossa ilman satulaa. Poikkeuksena ihan viimeiset vuodet, jos/kun koin tarvetta antaa hevosen selälle enemmän vapautta esimerkiksi keventäen. Niin, tai jos halusin pitää ratsastushousuni siistinä :)


Intossa ja Torstenissa oli kuitenkin vissi ero. En todella ratsastaisi Torstenilla puolta vuotta ilman penkkiä - tai ainakin puolivuotisesta tulisi Torstenille kovin tylsä. Harrastaisimme hillittyä ja hallittua sileätreeniä aidatulla alueella ;) Kuvitella, että kolmivuotiskesällä kyllä sekä maastoilimme että "hyppäsimme" ilman satulaa, ja vielä kuusivuotiaanakin valmentauduimme satulatta - vanhuus ei tule yksin, ainakaan kuskille ! Kun sopiva satula tuli kuvioihin, sitä käytettiin. Joka kerta.

Menneinä kuukausina minulla ei ole kuitenkaan ollut vaihtoehtona ratsastaa Torstenia satulalla päivittäin, satulan ollessa aavistuksen epäsopiva. Ensimmäiset kerrat ilman isojen polvitukien tuomaa tukea tuntuvat aina yhtä hämmentäviltä. Kun selässä ei ole satulalle paikkaa, niin ei siellä kyllä ratsastajallekaan sellaista  ole. Tasainen selkä, mitätön säkä ja lyhyt kaula tekevät sen, että Torstenin laittaessa pään alas, voisin lasketella kuin liukumäessä konsanaan alas. 



Kaikkeen kuitenkin tottuu. Ilman satulan tukea olen oppinut käyttämään reisiäni kääntävänä apuna. Kädet pysyvät paremmin alhaalla ja ohja lyhyempänä. Ohjasta ei tietenkään saa ottaa tukea pysyäkseen selässä, mutta lyhyellä ohjalla saan annettua nopeammat, selvemmät ja pehmeämmät viestit Torstenille. Parasta kaikessa, olen oppinut istumaan hevosen selässä tasan. Molemmilla istuinluilla, mutta myös liikkeen mukana yläkropasta. Satulan kanssa sitä ei huomaa, kuinka helposti jää kaarteissa jälkeen. Satulatta ratsastaessa se taas ei ole vaihtoehtona. Silloin joutuu nimittäin leipomaan kakkua. Monesti myös mietitään, mitä satulatta treenaus tekee hevosen selälle, kuinka kuluttavaa se on? Aikoinaan Into ja nykyään Torsten ovat saaneet kerta toisensa jälkeen kehuja eläinlääkäreiltä ja hierojilta kimmoisista ja hyvin kehittyneistä selkälihaksistaan.  

Ilman satulaa ratsastuksessa on huonojakin puolia. Kovasti eteen puskettavaa ratsua ratsastaessa kantapäät tuppaa nousemaan ylös ja jalka jännittyy. Intolla tätä ongelmaa ei ollut, mutta Torsten tarvitsee sivuttaisliikkeissä sekä laukassa runsaasti tukea ratsastajalta. Lisäksi usean satulattoman päivän jälkeen voi tuntua hassulta istua jälleen satulassa. Silloin homma on kääntynyt päälaelleen. Nykyään Torstenia(kin) on helpompi ratsastaa ilman satulaa, koska siihen on niin tottunut. 



Meille on, toivottavasti, tulossa sopiva satula pian. Sellaisen löydyttyä jatkan varmasti ilman satulaa tasapainoilua säännöllisesti - kumma juttu, ettei enää yksikään satula ole keikkunut puolelta toiselle, kun ratsastaja istuu keskellä. Lohdullista puolestaan on, että satulat on heiluneet sivuttain kaikilla Torstenia ratsastaneilla lähes yhtä paljon. Torsten onkin Inton jälkeen paras opettajani. Istu liikkeen mukana - tai sitten jossain muualla. 

Niin, ja se ensimmäinen hankalaselkäinen hevonen. Se hevonen, jonka selkään pystyi heittämään lopulta ihan minkä penkin vaan, ja kaikki istuivat mallikelpoisesti. Niin se ihmisen mieli muuttuu, kokemuksien kautta. 


Oletko sinä varma, että istut täysin keskellä hevostasi? 

19 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia!
    (edelliseen postaukseesi liittyen) Näin sinun messuilla, mutta en viitsinyt/"uskaltanut" tulla moikkaamaan, ehkä vielä joskus sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna - ja olisit vaan tullut moikkaamaan :) Ensi kerralla sitten :))

      Poista
  2. I feel you! Meidän hevonen/pallero on myös leveäselkäinen, lyhytkaulainen ja säkää ei ole nimeksikään. Meillä on sopiva satula, mutta se sopii juuri ja juuri. Menen siis usein ilman satulaa, kiitos että Elliä on siunattu sellaisilla hermon hallinta voimilla ja tasaisilla askellajeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi on tasaiset askeleet missä on helppo istua :)

      Poista
  3. Minulla on takana tasan yksi ratsastuskerta ilman satulaa. Valitettavasti hevonen oli sitä sorttia, jossa selkäranka nousee korkeimmaksi kohdaksi. ei mikään poninpallero. Löysin alkuun ihan hyvin rytmin, mutta sitten alkoi tuntua ikävältä. Kotona huomasin, että takamuksesta oli hiertynyt nahka pois. Haluaisin silti yrittää uudelleen, mutta pehmustettujen housujen kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oma iso suokkini on juuri tuollainen, että sillä on "törröttävä" selkäranka (vaikka on siis hyvässä lihassa, on vain sen mallinen). Kaikki aina vaikeroi sen selässä, paitsi minä :D Kukaan muu ei suostu edes menemään sen kanssa ilman paksua pehmustetta, sattuu kuulemma ahteriin ja hiertää, kun minä en huomaa mitään tuollaista. Minusta se sälkäranka on niin kätevä, kun siitä huomaa että varmasti istuu keskellä! Ja korkea säkä on kätevä kun ei valu kaulalle vahingossakaan. Kai nämä on anatomiakysymyksiä :'D

      Itsekin tykkään kovasti mennä ilman satulaa. Siinä saa jotenkin eri fiiliksen ja tuntuu että istuntaa voi käyttää todella hyvin. Varsinkin sivuttaisliikkeissä huomaa eron omalla hevosellani. On myös helpompi istua esim. ravissa, kun ei vahingossa tule ottaneeksi jalustimista tukea, tunnen siis että on helpompi oikeasti rentoutua ja istua alas!

      Poista
    2. Mitä enemmän heppa saa selkälihaksia, sitä mukavampaa on mennä ilman satulaa :) Ja ainahan voi tosissaan viritellä huovan siihen väliin. Osa hevosista kun toimii niin paljon herkemmin ilman välissä olevaa satulaa :)

      Poista
  4. Se on jännä tunne, kun ajattelee istuvansa laukassa koko ajan oikealla paikalla kaarteissa, mutta ilman satulaa sitä onkin pollen kylkimakkaroilla :D Aika nopeasti satulan kanssa mentäessä sitä heräsi siihen mielikuvaan, miltä tuntui istua keskellä selkää eikä siellä makkaroilla joita edesmenneellä vuokrasuokilla oli päässyt kertymään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Ihan kamalaa miten salakavalasti sitä jääkin roikkumaan jalustimien varaan - ja sitten kun on hetken mennyt ilman satulaa, onkin tosi helppoa istua keskellä :D

      Poista
  5. Ilman satulaa on vaan niin paljon parempi! ;) Eikä ole monien epäilyistä huolimatta hevosilla selät kipeytyneet meilläkään. Monesti saa kyllä kuulla hassuja kommentteja siitä että ei satulaa käytä, monilla kauheasti ennakkoluuloja ja epäilyksiä. Ihme homma. Kyllä vaan tasapaino itsellö kehittyy, pääsee lähelle hevosta, reagoi nopeammin, hevonen toimii ja liikkuu paremmin ja istunta paranee. Mainitakseni osan eduista. :) se on tietysti totta, että keventämään pääsee helpommin satulan kanssa ja voi "antaa hevoselle tilaa" kun saa itsensä tarvittaessa irti sieltä selästä. Ei mulla mitään siis satuloita vastaan ole, mutta itse ratsastan paremmin ilman. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaan mieltä :) Mä en kyllä ole välittänyt yhtään niistä satulaton kommenteista, ja kyllä esimerkiksi viime maneesireissulla ratsastelin yhden päivän satulatta. Ja valmennuksissa on käyty usein ilman satulaa myös :D Rikkosta aikoinaan nauratti, kun tulin tunnille Torstenilla ilman satulaa ja otin Inton maneesiin mukaan hengailemaan ... Hepat tykkäs ja tunti meni hyvin ;)

      Poista
    2. Joo ei niistä kannatakaan välittää. :) ihmetyttää vaan että mistä ne oudot ajatukset saa alkunsa. Multa on mm. yksi opettaja kysynyt (ratsastin yhtä ratsastuskoulutammaa tuntien ulkopuolella, oli vähän vaikea. Toimi paremmin ilman satulaa) että "ai meetsä ilman satulaa, ethän sä niin voi tehdä?" Selitin, ja ihmettelin että miksi muka en. "No mitäs sitten tapahtuu kun muut menee sillä?" Öööm... Jaa.. Mitäs tähän vastaisi. :D

      Toinen oli yhden hevosen omistaja joka oli kaverilleni sanonut että "Mun mielestä olis parempi että se menis satulan kanssa. Eihän kisoissakaan voi mennä ilman!" Enkä siis ole kisaamaan menossa, eikä se sinänsä asiaan liity. ;)

      Teidän meno kuulostaa aika tutulta, noin meilläkin tehdään! :)

      Poista
    3. Kummallista touhua. Mulla on kyllä onneksi kaikki opettajat olleet vaan tyytyväisiä, jos joskus olen ilman penkkiä valmennukseen tullut. Kyllä se kehittää niin hyvää tasapainoa, ettei siihen satulan kanssa pääse :)

      Poista
  6. Tästä innostuneena kävin eilen omalla suokillani ratsastamassa ilman satulaa pellolla ja vähän maastossa. En ole mennyt aikoihin, ja oli kyllä huteran tuntuista. Täytyy ottaa tavaksi välillä vapaapäivinä kävellä pieni lenkki ilman penkkiä ja kun tasapaino kehittyy, voisi ratsastella enemmänkin. Pienessä laukkapätkässä kestin hyvin kyydissä, mutta entisenä ravurina laukan jälkeinen ravi ei ollut pienimmästä päästä, ja silloin piti oikeasti keskittyä, että pysyi kyydissä. Onneksi jarru löytyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilman satulaa ratsastus on kivaa :) Ja totta, nuo laukan jälkeiset raviaskeleet olivat Intonkin kanssa, joka myös siis entinen ravuri, melkoista pomppua ratsastajalle ... Jossain vaiheessa siirryinkin ottamaan laukan ihan kootuksi ja siirryin suoraan käyntiin. Tosin siihen harjoitteluun meni jokunen vuosi :)

      Poista
  7. Mikä satula intolle kävi?
    Terv. Leveän ja tasaisen selän omistan suokin omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä mikä vaan. Omana satulansa sillä oli wintecin isabell werth, mutta ratsastin paljon Torstenin albion platinum ulkomalaisuuteen ja stubbenin siegfriedillä.

      Poista
  8. Pidätkö koskaan ilman satulaa ratsastaessasi jotain siinä välissä? Satulahuopaa tms.? Tai osaatko neuvoa mikä olisi hyvä siihen tarkoitukseen? Itse tykkäisin kovasti ratsastaa ilman penkkiä mutta hevosen selkäranka aiheuttaa sen että menee paikat rikki :-D kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intolla ja Torstenilla on ollut aina sellaiset selät, ettei ole ollut tarvetta laittaa mitään siihen väliin... Toisaalta talvisin on voinut olla loimi, jos on ollut kylmää, mutta ehkä joku huopa ja loimivyö voisi olla hyvä ratkaisu? :)

      Poista