maanantai 11. marraskuuta 2013

Suomenhevosori Shamaani

Mielikuvituksessa laukkaavat satuhevoset; upeat andalusialaiset, mustaakin mustemmat friisiläiset ja laadukkaat ratsuponit siirtyivät piirrustusvihkojen sivuilta viime vuosituhannen loppupuolella internetin ihmeelliseen maailmaan. Jokaisella hevoshullulla oli mahdollisuus pitää ihka omaa tallia ja omistaa upeita, virtuaalisia hevosia. Hyvän tallin ylläpito ja hevosten kilpailutus vaati tietysti aikaa, mutta onneksi muutaman kerran kuukaudessa pääsi vanhempien työpaikalle notkumaan koneen äärelle ;)
Enpä olisi silloin, onnellisena usean virtuaalisen hevosen ja hulppean tallin omistajana uskonut, että jonain päivänä tulisin löytämään ihka oikean hevoseni - joka btw mielikuvitus unelmissa olisi ollut ehkä hieman toisenlainen - virtuaalihevosena! 
Vaan niin voi ihminen yllättyä !



Muutamia vuosia sitten törmäsin netissä upeaan suomenhevosori Shamaaniin ja oli pakko hieraista silmiä. Shamaanin kuvissa esiintyi kukas muu kuin ikioma Torstenini. Kuvat oli oikein edustavat 2-vuotiaasta oripojasta varsanäyttelyssä otetut, eivät siis mitkään laaduttomat räpsyt, vaan oikein kivat kuvat.
Ilokseni huomasin ettei Shamaanin luonnekuvauksessakaan ollut juuri moittimista ;)
Tämä nättiin pakettiin puettu virtuaalinen, useita ravilähtöjä voittanut hevonen on muuten tuonut huomattavasti enemmän maallista mammonaa omistajalleen, kuin kuvien oikea hevonen, sillä Shamaanin (valitettavasti virtuaaliset, muutoin kyllä kysyisin jotain osinkoa poniin) voittorahat ovat jo aikoja sitten ylittäneet 150 000 (virtuaali)euron rajan, kun taas poni Torsten ei ole vielä aukaissutkaan omaa tiliään, vaan enempi keskittynyt tyhjentämään muiden tilejä ... 


Luonnekuvaus Shamaanista oli hyvin yhteneväinen Torstenin kanssa. Tempperamenttinen hevonen, perisuomalaisella sisulla varustettuna. Ihan en tietysti voi alleviivata, että T antaisi raviradalla aina parhaan suorituksen, mutta muuten osui ja upposi ;) Ja onhan se tosi hienoa, että Torsten pääsi näyttämään kyntensä raviradoillakin - in real life en usko, että sitä tulee koskaan tapahtumaan ;)


P.s. Ja vaikka kovasti Torsten-nimestä pidänkin, niin onhan Sumun Tottiino melko neitimäinen, nätin ballaadeja lurittelevan ensirakastajan nimi.  Shamaanissa on kuitenkin astetta enempi asennetta!
Joten oikeastaaan olen ylpeä että  Torstenini on saanut elää virtuaalielämänsä  juuri Shamaanina. Suurena ja viisaana. Huonomminkin olisi voinut käydä ;)



Oletteko te  muuten joskus bonganneet omia tai tuttujen hevosia viettämässä virtuaalielämää ?

17 kommenttia:

  1. Eikä :D vitsi mikä sattuma! Olen itseasiassa törmännyt muutamaankin eri hevoseen ja on kyllä ollut hauska huomata miten joskus luonnekuvaukset osuu ihan nappiin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tästä on kyllä jo vuosia aikaa, mutta jo silloin luonnekuvaus osui ja upposi ;)

      Poista
  2. Sulla on ihanan positiivinen suhtautuminen tähän ja virtuaalihevosiin! Olipa mukava lukea :) Monet saavat (turhan) hirveän raivokohtauksen löytäessään virtuaalihevosen joiden kuvissa esiintyy oma hevonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä raivoamista! Suurin osa virtuaaliheppailijoista on täysin harmittomia pikkutyttöjä, en usko että ne saa mitään ihan kamalaa tehtyä ;)

      Poista
  3. Oi ihana Shamaaani :)
    Lappalaistytön poniksi täydellinen ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllähän näitä on täällä blogimaailmassa ennenkin vastaan tullut, valitettavasti myös tapauksia joissa ei ollut kyse virtuaalitallista vaan siitä, että oikeasti väitettiin omistavansa jollekin toiselle kuuluva hevonen :/.
    Kiva ettet ottanut tuosta nokkiisi, eipä kai noista virtuaalitalleista kellekään haitaksi ole :).
    Oon muuten törmännyt sellaiseenkin että nuorehkot naisihmiset ovat facebook- profiileihinsa laittaneet kuvia esimerkiksi toisten koirista, väittäen niitä omikseen. Ehkä virtuaalitalli olisi kuitenkin parempi vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo onkin sitten jo ihan asia erikseen! Onneksi tuollaista ei ole osunut omalle kohdalle ...

      Poista
  5. haha, vitsi miksei meikän hevosista ole kukaan halunnut loihtia mitään virtuaaliunelmia!! Ja ihan sama kuka väittää mitä, hippoksen sivuilta kyllä aina löytyy oikeat tiedot hevosesta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin :) Etenkin nykyään kaikilla virtuaaliheppa-sivuilla lukee joka välissä, että kyse on virtuaalihevosesta, niin eipä tuo todellakaan häiritse :)

      Poista
  6. Olen nähnyt virtuaalifoorumilla, että ponini näyttelykuvat on joku ostanut virtuaalitallilleen eli hyvin mahdollista, että minunkin ponini elää myös virtuaalielämää. Ei haittaa minua niin kauan kuin ponin oikeaa nimeä ei liitetä virtuaalitalliin. Itse asiassa tunsin pientä ylpeyttä, kun huomasin, että pikku rimppanani kelpaa jollekin. :D Sen sijaan suutun kovasti, jos ottamiani kuvia päätyy luvatta virtuaalitallille. Nykyään sitä sattuu vähän, virtuaalitallilaisten sijaan kuvavarkauksiin syyllistyvät enemmän bloggaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoin, ihan tosi ylpeenä olin kun oma ponny on päässyt elämään kaksoiselämää! ;)

      Poista
  7. Löytyy kokemusta, sain juuri jokunen aika sitten viestiä yhdeltä heppatutulta, joka kyseli olenko antanut luvan käyttää ottamiani Fannyn kuvia virtuaalitalleilla, kun olivat kuulemma myynnissä jossakin. Ei asia olisi muuten haitannut, mutta kuvien myyjä oli valehdellut ja kirjoittanut kuviin, että olen hänen ystävänsä ja että lupa kuvien käyttöön on, enkä itse kyllä kyseisestä henkilöstä koskaan ollut mitään kuullutkaan. Täytyy myöntää, että kiehahti kyllä kunnolla, kun ottamani kuvat oli kopioitu ilman lupaa ja sitten vielä valehdeltu päälle. :D

    VastaaPoista
  8. Olipas jotenkin sympaattinen teksti! :D

    VastaaPoista