tiistai 22. marraskuuta 2016

Selvinpäin vatsahaavaa ja muita stressileveleitä

Eläinlääkäripäivä










Kuvat taattua marraskuu laatua. Viime viikolla treenattiin maastoilun lisäksi useampana päivänä myös kentällä. Pony on hienoin ja ratsastaja varailee ihan pian taas istuntaopettajan. Ja personal trainerin.

Maanantai tuntui kestävän ikuisuuden. Vatsahapot jylläsivät, tiedättehän te miten töitä ei pitäisi tehdä tyhjällä vatsalla, mutta eihän sellaiselta jännitykseltä mitään pystynyt syömään. Torstenia odotti iltapäivällä eläinlääkäri, ja sitä varten olimme harjoitelleen kovasti viime viikot. Pistosharjoituksia on tehty kuulakärkikynällä vaihtelevalla menestyksellä, mustelmia löytyy sieltä täältä. (Ei siis onneksi ponista.) No sattuuhan sitä, kun nyt ei vaan sitä eläinlääkäriä sattuisi. Aikana, jolloin pidin naksutuskoulusta lähinnä naurettavana, olinkin itse melkoinen pelle, sillä nyt naksuttelun ansiosta ollaan tilanteessa, missä Torstenille tilattiin ensimmäistä kertaa sitten nuoruusvuosien rokotus ilman suuhun laitettavaa rauhoitusta. Toisin sanoen poni, joka osaa halutessaan käyttää sekä hampaitaan että kaikkia neljää jalkaansa kropan lisäksi täsmäaseena maailmaa vastaan, saisi olla täysin selvinpäin ottamassa piikkiä kaulaan. Vähemmästäkin syntyy vatsahaava, siis omistajalle. 

Aloitimme raspauksella missä ei mitään mainittavaa, sähköporan ja kaikki se kesti paremmin kuin allekirjoittanut joka pikkuruisenkin reiän poraamiseen haluaa puudutuksen, tosin en ole ihan varma kumpi satttuu enemmän, puudutuspiikki vai itse poraus. Takaisin Torsteniin, joka ei olisi voinut olla hammashoidossa coolimmin ja mitä suun kuntoon tulee, täytyy kyllä antaa propsit micklemien suitsille. Kun mikään remmi ei paina poskia kiinni hampaisiin, on varmasti helpompi tehdä töitäkin :)

Ja sitten koitti totuuden hetki, onnistuisiko rokotus ilman rauhoitusta (ja jos ei niin saadaanko ellän kanssa sumplittua uusi aika kahden päivän sisään, miten niin jätin rokotuksen viime tippaan), mutta turhaan olin päivää syömättä ollut. Porkkanaa eteen ja supernopeat liikkeet eläinlääkäriltä, that's it and everyone was happy! 

Raspaus. Sähköpora ja sen meteli on ok mutta klipperillä ei mitään asiaa edes lähellä ponia? Loogista??


Huh. Seuraavan kerran piikitellään ensi vuonna. Sitä silmällä pitäen tietysti jatketaan harjoituksia, mutta tämä viikko ollaan kyllä niin lomalla. Ei tehdä edes aivojumppaa tyhjällä vatsalla, ehkä vähän harjoitetaan metsurin hommia, todennäköisesti myös vesileikkejä parissakin muodossa ja chillataan. Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

P.s. Ens kerralla laitan sotameikin kuntoon niin ei näytöt säry, sori! ;)

14 kommenttia:

  1. Ihana lunki Torsten! 😍 Just tänään itse mietin että apua kohta pitää taas rokottaa, Nallen reaktio on täysin saman tyyppinen kuin Torstenin, paitsi että se on rauhoitettunakin 20x nopeampi 😬😅😅 ehkä pitää kokeilla porkkanahämäystä 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Torsten on kyllä käsittämättömän hyvä tuossa raspauksessa. Ja siis neulojenkin kanssa jo aika hyvä, tosin suoneen ei vielä pistetä mitään, ehkä tulevaisuudessa 😏 Mutta kääk, Nallehan on siis ihan vaarallinen! Miten te teette rokotuksen? Pystyykö suoneen laittamaan mitään? Torsten on samalla tavalla rauhoitettuna, domo kun rauhoittaa ehkä lähinnä päätä ei jalkoja - käytättekö tekin sitä? Ihan pelkät pokut ei kyllä ole ennen auttaneet, Torstenilla lähinnä auttoi että se ymmärsi että saa palkkaa ja kiitosta kun vaan yrittää kestää tilanteen 😅

      Poista
    2. No siis jos Torsten noin hyvin sietää rokotuksen ja tietää että hyvä käytös palkitaan ni luulisin ettei piikit ole pitkään teillä enää ongelma 😉 Nalle muistetaan kyllä kaikkien eläinlääkärien toimesta "ai se piikkikammoinen" lisänimellä 😂 Rokotus on onnistunut yhtenä vuonna niin, et kun yrittää lytätä ihmisen seinään niin nopea eläinlääkäri onnistuu tuikkaamaan piikin karsinan ulkopuolelta kaltereiden välistä niin ettei tyyppi edes huomaa.. Viime vuonna auttoi pesusieni riimun välissä niin ettei nähnyt kaulaa 😅 Suoneen on joskus yritetty, tasan kerran on onnistunut silloin kun Nalle oli 40 asteen kuumeessa 😬 Muuten on rauhoitettu lihakseen tai domogeelillä. Rauhoitettuna käy meillä myöskin niin että kun tajuaa piikin lähestyvän niin rauhoitus on tiessään 😅 mä voisin näyttää nää videot Nallelle jos se vaikka ottais Torstenista mallia? 😄

      Poista
    3. Huhhuh, on siinäkin viisas suomalainen 😂 Nallellakin kaulaa riittää, sitä ei varmasti pitele mikään jos hän niin päättää. Nää on kyllä siinä mielessä vähän huvittavia, kun ovat niin olevinaan isoja poikia kunnes tulee pieni neula jota vastaan pitää teutaroida koko voimalla. Vaan eipä ole leikin asia kun joskus niitä neuloja on vaan pakko käyttää 🙄

      Poista
  2. Kuka olisi uskonut että poni kykenee kasaamaan itsensä täysin yhteiskuntakelpoiseksi jopa silloin kun piikkejä on lähellä. Hyvä Torsten! Onni on myös ripeä eläinlääkäri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ei kukaan! Oodi naksuttelulle ja todellakin nopealle eläinlääkärille 🙏🏻

      Poista
  3. On se tosi makean näköinen, varsinkin vika ridakuva on wau, mutta mun mielestä se on tossa rokotusreaktiossa aika raju. Mikset halua rauhottaa, toisaalta taas yleensä sähköporaraspaamiseen täytyy rauhottaa,aika outo hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on myös oma lempparini kuvista! Vaikka meillä on nyt hankitreenien jälkeen ollut vähän tasapaksua menoa treeneissä - masentava marraskuu kills the passion - niin kuvissa se näyttää kuitenkin aika pitkälle omalta itseltään. Täytyy rokotusloman jälkeen palata taas tunneille ja jos kerkeisi joku päivä ratsastamaan peilien eteen, sitä kyllä kaipaisin!

      Ja Torsten on ihan omaa luokkaansa, niin epälooginen tässä eläinlääkärin kanssa olemisessa että huh. Kyllä se ihan oikeasti sattui viime viikolla kun mustelmia tuli nopeista jaloista ja aina T on ollut haka tallomaan varpaita, mutta T on melkein jopa parempi ilman rauhoitusta kuin sen kanssa. Domo eli suun kautta annettava rauhoite kun ei oikein vaikka jalkoihin ja heti sen aavistaessa että neula lähestyy ei rauhoituksesta ole enää tietoakaan. Siksi tuntui jotenkin turhalta laittaa poni moneksi tunniksi rauhoituksen alle kun raspaus sujuu ja piikki on nopea. Se kun on vielä niin paksussa karvassa että olisi saanut aika monta kuivatusloimea vaihtaa illan mittaan ;)

      Poista
  4. Hui, kun se on hurjana muka rokotuksessa :) Onneks oli ripeä Ell niin tuostahan on hyvä jatkaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ei muuta kuin lisää harjoitusta! :)

      Poista
  5. Tosi hyvää edistystä, videolla näkyy miten rauhallinen hevonen on ennen ja heti pistoksen jälkeen, pelkoreaktio saa vielä vähän steppaamaan kun kaulaan kosketaan, mutta positiivisten toistojen kautta tuokin tulee varmasti vähenemään. Hieno rehellinen hevonen ja näkee että se ei ole ilkeä vaan ainoastaan puolustaa itseään silloin kun kokee uhkaa, vrt. raspaus jossa lunki koska ei huonoja kokemuksia? vast. raspaus jossa suojelee koskemattomuuttaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä juuri, Torsten puolustaa itseään (ihan viimeiseen pisaraan saakka 😅) ilman että se haluaisi olla ilkeä. Ja tosi hyvin se tsemppaa itseään, mutta välillä pääsee niin tiloihin ettei vaan voi seistä täysin paikallaan. Harjoituksia jatketaan :)

      Poista
  6. Onpa teillä kenttä priimassa kunnossa.Millanen se on sateella ja eikö nyt ole satanut joka päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä hyvässä kunnossa kuten lähes kelillä kuin kelillä :) Eipä siihen juuri loskaa synny lammikoita tai ole edes upottava kovillakaan sateilla. On aika optimaalinen vähän kosteana, kumirouhe antaa kivaa joustoa.

      Poista