torstai 10. marraskuuta 2016

Vartin treenillä sixpäkki kesäksi

ja maailmankirjat sekaisin













En ymmärtänyt jännittää edellisenä iltana nukkumaan mennessä seuraavaan aamuun heräämistä. Jotenkin oli niin luottavainen mieli, että kyllähän aikuiset ihmiset osaavat äänestää omaksi parhaakseen.

No ei mennyt asia ihan niin - neljässä vuodessa voi joko hitaasti rakentaa tai äkkipikaisesti tuhota - toivotaan hartaasti sitä ensimmäistä vaihtoehtoa jenkkilän uudelle pressalle. 

On tähän päivään herätty muutenkin kummallisissa tunnelmissa. Meillä täällä etelässä on enemmän lunta kuin teillä siellä pohjoisessa. Siis paljon enemmän. Kinokseen jos menee seisomaan saattaa ehkä jäädä näkyviin pipon tupsu. 

Ja tiedattekö ne ostoskanavien videot öljytyistä sixpäkeistä, samalla kun ruudun alareunassa pyörii teksti muka toimivasta tosi vaivattomasta viidentoista minuutin treenistä jolla saa ihan samanlaiset absit? Sellainen treenihän on ihan oikeasti olemassa. Syvä hanki ja reippaasti kaviota toisen eteen, vartti päivässä riittää ja takuuvarmasti keväällä loimien alta saa kuoria muskeliponin. Torsten ei ole enää ihan yhtä innoissaan lumen tulosta.

Kuin kirsikkana tällaisen lyhyen kaavan treenin avulla kerkeää iltaisin harrastamaan myös normielämää - tarkoittaa siis sitä ettei ole vielä puoli kymmenen aikaan tallilla jos vähän vielä harjaan poniani, vaan sitä, että voi kaivaa esille pikkumustan pikkulauantain keskelle. Ystävän kanssa nautittiin Westerback Stockmannin liikkeen avajaisisten tunnelmasta; timantteja, kuohuvaa, upeita kelloja, hyvää seuraa, what can be better. (Ja vielä vähän skumppaa, kolmannen lasin kohdalla osasimme jo kieltäytyä.)

Ja jotta ilta olisi tasapainossa, ehkä vielä yksi kauhallinen Ben&Jerrysiä ja jaksollinen Frendejä. Asioita joissa jenkit ovat osuneet kultasuoneen. 

Tällä tavoinhan se vartin treeni koskee muuten vain Torstenia. Vaan mitäpä sitä ei hevostemme hyvinvoinnin eteen tekisi ;) Kivoja lumitreenejä sinullekin!

22 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! :) teetkö muuten joulukalenteria tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole tekemässä varsinaista joulukalenteria mutta joulukuulle on kyllä luvassa vähän extrajuttuja :)

      Poista
  2. Mielettömän timanttista menoa, hangessa ja iltajuhlissa, siis mitä ig kuvista stalkkasin.
    Oot superkaunis ja Torsten on upea.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou wau, kiitos! 💎 You made my day :)

      Poista
  3. Hei Jilla,
    alkuun kiitokset ainutlaatuisesta blogistasi. Täällä viihtyy, olet lämmin ja vieraanvarainen bloggaaja.
    Olen pidemmän aikaa katsellut Torstenin kuvia, miten poikkeuksellisen oikein ratsastettu hevonen se on. Olisin utelias kuulemaan hiukan syvällisemmin treenimetodeistasi, mitä tavalliseen ratsastukseen kuuluu ja mitä ylipäätään Torstenin elämään sisältyy.
    Myös oma treenaamisesi kiinnostaa, tiedän että vitsailet pullan puputtamisesta, mutta ei tuollaista lihaskuntoa ja kehonhallintaa saa tekemättä mitään? Torsten näyttää isoliikkeiselle hevoselle ja istut eleettömästi kuvassa kun kuvassa ja videoilla, satulalla tai ilman. Miten teet sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos ihanasta kommentistasi!

      Torstenin treenit, hmm, no varmaan ykkösasia Torstenin kanssa on pitää balance hauskanpidon ja työn välillä. Töissä tosi harvoin humputellaan, maastoilua lukuunottamatta, eli kyllä mä aina vaadin sitä itsensä kantamista ja aktiivisuutta. Joskus (usein) sen saa ihan ilmaiseksi ja joskus pitää pyytää vähän enemmän. Aika tavallista ratsastusta meidän treenit on, vähän jaksotellen mitä milloinkin tehdään - väistöjä, kokoamisia, siirtymisiä tai vaikka eteen ratsastuksia, kaikissa yhteisenä teemana lavat ylös ja nopeutta hitaisiin takajalkoihin. Mä voin näistä raapustella, etenkin Torstenin muusta elämästä, ihan omiakin postauksia :)

      Mulla ja Torstenilla on sellainen täydellinen rasituksen ja rentoutumisen kombo ratsukkona, Torsten rasittuu ja mä rentoilen ;) Mulla on ihan oikeasti todella huono kunto etenkin koko syksyn ajan piinanneen flunssan jäljiltä, eli tällä hetkellä tehdään tosi lyhyitä työpätkiä että itsekin jaksan kantaa itseni. Vatsa- ja reisilihakset tarvitsisivat pikaista aktivointia, tasapaino onneksi löytyy jotenkin luontaisesti, vaikka kyllä mä varmaan muksahtelisin alas selästä joa Torsten joskus päättäisi aloittaa sivuloikan harrastuksena. Onneksi se tuntuu olevan maailman kiltein ja pysyy raiteilla hötkyilemättä :D

      Poista
  4. Upeat kuvat, kunnon hankitreeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä kyllä Torstenkin vähän puhisi lyhyestä treeniajasta huolimatta!

      Poista
  5. Mä toivoisin jo blogiin erilaisempiakin kuvia, nimenomaan Torstista. Nää Jilla ratsastaa pellolla ilman satulaa kuvat toistaa kovin itseään. Kommentti tarkoitettu positiiviseksi kehitys ehdotukseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos tästä. Mä olen kyllä siinä mielessä eri mieltä ja varsin tyytyväinen tilanteeseen, että pääsee useamman kerran viikossa ulos isoon tilaan ratsastamaan - onneksi monelta muulta bloggaajalta löytyy vaihtelevia supermaneesikuvia :) Yleensä kun valoisaan aikaan ratsastan pellolla ja sitten pimeään aikaan kentällä mutta silloin valokuviin ei riitä valoa. Ja mitä satulattomuuteen tulee, niin sitä varmaan kiroaa myös kaikki jotka ovat meille antaneet satulahuopia blogimainontaa vastaan, mutta mä olen aika laiska ja satuloiminenhan on ihan turhaa työtä, etenkin kun ilman penkkiä ratsastus on paljon hauskempaa ;)

      Mutta oikeasti, vinkki vastaanotettu, toiveesi toteutukoot ihan pian.

      Poista
    2. Lukijana katselen mielummin valoisia ja laadukkaita ulkokuvia kuin jotain pimeitä maneesisuttuja joita tosiaan useampi blogi pursuaa ja moni läpi vuoden.
      Nautin siitä että Torsten näyttää ettei tarvitse olla kultahippu pohjaa jotta voi liikkua ja näyttää upealle ratsulle.

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi :) Onhan tämä ihan luxusta jos pystyy ulkona ratsastamaan - kääk mitä vesisateita ensi viikoksi on luvattu! Ehkä mekin sitten lainataan traileri ja ajetaan maneesille, jos on pakko.....

      Lumi on kyllä pohjana tosi hyvä ja kun täällä eilen menin kirjoittamaan kiltistä Torstenista joka ei tee sivuloikkia ja omasta hyvästä tasapainostani, niin kokeilinpas eilen ihan minimaalisen sivuaskeleen seurauksena itsekin lumipohjaa ;)

      Poista
  6. ^ sama!
    Torsten on niin timangi 💎❣
    Pääsitkö eilen Cheekin kaa yhteiskuvaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Torsten on 💎😍❤️🐴☀️🦄

      En päässyt kun en ymmärtänyt kysyä ;)

      Poista
  7. Olipa hassu tilanne tässä tovi sitten! Ajeltiin mökkiä kohti ja kiinnitti huomion, kun pellolla oli ihan tosi tutun näköinen hevonen. Ikinä en ole Torstenia livenä nähnyt ja tuntui tosi hassulta tunnistaa teidät siinä ohi huristaessa.

    Toivottavasti saitte kivoja kuvia eikä kuvaaja paleltunut! Hienot olosuhteet ainakin kuvaamiselle :D

    En suunnitellut ryhtyväni blogin seuraamista kummoisemmaksi tirkistelijäksi mutta niin tässä näköjään silti kävi! Stalker alert :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha onpa hauskaa! Siinä me pellolla aina pari kertaa viikossa humppaillaan, aina tulee tutuilta viestiä koska on ollut ratsastamassa, jos joku sattuu ajamaan sopivaan aikaan pellon ohi :D

      Ja joo, toi meidän kuvaaja on kyllä ihan pro. Satoi tai paistoi tai oli sitten -20 astetta pakkasta, aina se vaan on mukana jos kuvia tarvitsee - äiti on paras ❤️ Näinä viime päivinä mä oikeasti olen ihmetellyt miten se jaksaa lähteä mukaan, pellolle vievää tietä ei ole aurattu joten pari sataa metriä pitää kävellä umpihangessa että sinne pellolle pääsee 😳 😅🙈

      Mutta kiitos kun tulit jättämään kommenttia ja mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
    2. No, onpahan kuvaajallakin sixpäkki kunnossa ja piukat pakarat kun umpihangessa tarpeeksi säännöllisesti humppailee menemään :D Kyllä on tehokasta treeniä kun pistää koko tiimin fitiksi kerralla.

      Poista
    3. Todellakin, koska Pätkiskin joutui tekemään ihan hommia päästäkseen eteenpäin hangessa :D Että ens kesänä kaikki muut paitsi ratsastaja on ihan tip top sheipissä 😜

      Poista
  8. Äääh oon iha kateelline noist teijän lumihangista! Täällä lunta ei ole juuri ollenkaan, vähän vaan valkoista maassa. Mutta hienoja kuvia ja magee Torsten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, no on nämä kyllä ihan superit hanget - ensi viikolla vaan voi aika hyvin lumipeite humahtaa kun plussan puolelle mennään... Että sitten riittää loskaa ;)
      Kiitos ja kiitos kommentistasi ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Ihania kuvia! <3 Noi sun toppahousut on aivan ihanan piristävän väriset! Mistä noita saa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Nää on Ice Peakin lasketteluhousut, ihan tosta lähiPrismasta ostettu viime vuonna. On kyllä olleet värinsä lisäksi tosi lämpimät ja käytännölliset, koska näissä on joustava kangas niin ei tarvitse pelätä että haarat ratkeaa kun ponin selässä jumppaa ;D

      Poista