keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Bloggaamista ja Blogiexpoilua

On jälleen se aika vuodesta, jolloin äänestetään :)






Kun ryhdyin kirjoittaamaan Inton ja Torstenin kuulumisia bloggeriin tammikuisena päivänä mooonta vuotta sitten, en osannut kuvitella miten rakkaaksi alunperin puolihuolimattomasti ja suurinpiirtein vasemmalla kädellä näpyttelemäni blogi minulle muuttuisi. Miten bloggaamisesta on hiljalleen tullut luonnollinen osa arkea ja tietysti juhlaa ja miten kivaa on ollut raottaa elämääni teille sanoin ja ennen kaikkea kuvin. Visualistina kuviin ei pääse tällaiset harmaat työpäivät kuten tänään mutta toisinaan täytyy tyytyä harmaisiin hevoseluhetkiin ;)
Olen ollut onnellinen kun olen saanut blogiini kertakaikkiaan parhaat lukijat. Te olette vuosien saatossa tuplanneet iloni ja auttaneet kantamaan suruni, olette jakaneet arjen väripaletin kanssani.

Jos Playsson.netin järjestämässä Blogiexpossa palkittaisiin lukijat, te kaikki olisitte pystinne ansainneet! Olette parhaita. Valitettavasti Paras lukija kategoriaa ei tänä vuonna ole, mutta monta muuta kuitenkin.
Käykää äänestämässä omaa suosikkianne viidessä eri kategoriassa. Jos joku osa-alue on vieraampi, eikä yhtä ylitse muiden löydy, voi sivujen yli hyppiä, sivulta viisi löytää allekirjoittaneen blogin Vuoden visuaalisimman blogin kategoriasta. Valitse oma suosikki ja anna äänesi :)
Aikaa äänestää on 13.11 saakka ja äänestämällä voi muuten osallistua myös arvontaan, ohjeet löytyy Playssonin sivulta. Ja jos sunnuntaina 20.11 kalenterissa ei ole varauksia, kannattaa suunnata paikan päälle Lahden Jokimaalle nauttimaan Blogiexpon livetunnelmasta jonka Playsson iloksemme järjestää (allekirjoittanut ei valitettavasti pääse paikalle).

Lumista keskiviikkoa! 

Ps. Eilen iltamyöhään ruuvailin Torstenille kantahokkeja kenkiin kiinni, mutta niistä ei näiden kinosten keskellä taida olla mitään hyötyä. Sen sijaan tilsakumit olisivat olleet pop :) No, ei kevyempi päivä haittaa ketään, lumimyräkkää pakoon voi suunnata lasilliselle viiniä ja niinkin kevyttä elokuvaa katsomaan kuin Bridget Jonesin Babya - miten musta tuntuu että tällä hetkellä näitä vauvajuttuja tulee joka puolelta?! ;)) Mies varmaan huokaisee helpotuksesta kun näin julkisesti paljastan, että haluan ratsastaa Torstenilla vielä täysipainoisesti ainakin pari vuotta - niin, tai ainakin sellaisina päivinä kun on hyvä ilma. (Torsten saattaa olla toista mieltä, se olisi varmasti jo valmis jäämään äitiys/siitoslomalle ;)) Palataan! 

18 kommenttia:

  1. Sait ääneni jo ennen tätä postausta. Sulla on hevosblogien monipuolisimmat ja yllätyksellisimmät kuvat joten olet mielestäni visuaalisin blogi, täältä löytyy aina jotain mikä ilahduttaa lukijaa. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  2. Olisit voinut olla useammassa äänestyksessä. Rotu blogi, Hyvän mielen blogi ja luonnollisesti Visuaalinen blogi. Äänestin blogiasi.

    VastaaPoista
  3. Oikein sydämessä läikähti kun kuvat osui silmiin. Into oli upea hevonen. Toki Torstenkin on, mutta Intossa oli kuvissakin sellaista arvokkuutta ja karismaa jota muilla hevosilla en ole nähnyt.
    Ääni meni Jillan blogille, luonnollisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli <3 Niin upea. Jotenkin Inton aikaan Torsten jäi vähän Setähevosen karisman varjoon, tietysti olihan se aika pikkupoika vielä silloin. Nykyään Torsten on alkanut ottaa hyvin samaan tyyliin tilaa ja tilanteita haltuun kuin Into. Torstenilla oli maailman paras opettaja ❤️
      Kiitos tuhannesti äänestäsi!

      Poista
  4. Ääneni lähti sinulle!
    Pari vuotta sitten tähän aikaan päädyin blogitallin kautta lukemaan blogiasi ja olen kyllä niin iloinen siitä! Blogisi tuo hyvän mielen, tekstit ja kuvat eivät petä koskaan.
    Tosi kiitollinen ja iloinen olen myös mahdollisuudesta nähdä sinua ja Tortenia ja jopa käydä ponnyn selässä, sitä en olisi kyllä ikinä uskonut! kiitos siitä ja kiitos blogistasi. Toivottavasti me lukijat saadaan nauttia siitä vielä pitkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ❤️ Ja terkkuja Torstenilta 🐎 Se ei kuulemma aio lopettaa blogitähtenä olemista vielä pitkään aikaan ;)

      Poista
  5. Äänestetty sua jo ennen tätä postausta <3

    VastaaPoista
  6. Sun blogi on niin blogien timantti, äänestetty on ja kannustettu kaikkia tuttujakin äänestämään suomen parasta hevosblogia 💎❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, kiitos sinulle kauniista kommentistasi ja äänistä ❤️💎

      Poista
  7. Kävin myöskin äänestämässä sua jo aikaisemmin! ❤

    VastaaPoista
  8. Torsten ja Inton vaikuttavat postauksen kuviin taltioidussa hetkessä niin onnelisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Into ja Torsten yleensä olivat aika onnellisia, mutta erityisesti silloin kun he pääsivät laitumelle riekkumaan ;)

      Poista