perjantai 7. lokakuuta 2016

Yhdessä

Mielipiteiden kirjoa


Eläinten viikko on tehnyt tehtävänsä. SEYn hevosen puolesta kampanja ja siihen päälle Ellikin kirjoittama eläinlääkärin haastattelu räväkällä otsikolla ”Yksintarhaus on eläinsuojelurikos”, pistää toivottavasti jokaisen hevosen omistajan tai harrastajan miettimään oman eläimen hyvinvointia. SEY on saanut kampanjaan valikoidusta pääkuvasta osakseen kiroilua ja kiitosta. Täältä satelee sitä jälkimmäistä, omatunto kolkuttaa. Ei, en ole veivannut hevosillani rollkürria (vaikka Into sitä aina mielellään tarjosikin ;)) mutta paljon muuta on vuosien varrella ollut pielessä, ja sen ymmärtäminen näin yksilötasolla on mielestäni koko kampanjan ydin. Se että on tehnyt jotain oikein ei sulje pois sitä tosiasiaa, että todennäköisesti jotain muuta hevosen elämän osa-aluetta voisi parantaa. Siinä vaiheessa kun täytyy puolustella omaa hevosenpitoa ja keskustelu menee tyyliin hevoseni voi sairaan hyvin, koska pääseehän se hammaslääkäriinkin kaksi kertaa vuodessa -siinä missä omistaja käy ehkä kerran kymmenessä vuodessa, ollaan hakoteillä eläinten pidon ja eläinten viikon perimmäisestä tarkoituksesta. (Ja btw, ihminen yleensä menee hammaslääkäriin viimeistään silloin kun särkee, hevonenhan ei tätä osaa tehdä.) 
Hevoseni inhimillistämisen mestarina väitän, että liiallinen hevosen ja ihmisen vertailu on pahasta, ja että hyvin usein inhimillistäminen tapahtuu tilanteissa jotka näyttävät vain meidän harrastajien kannalta hyvältä. Hevonen tekee tunnin päivässä töitä vrt. ihminen tekee helposti yli kahdeksan tuntia päivässä töitä, lopputulos;  hevosen on siis paree kulkea jumppatunti kunnolla! Aika harvoin kuulee vertailua, jossa ihannoitaisiin esimerkiksi sitä, että hevoseni saa seistä sisällä 18-20 tuntia vuorokaudesta, voi kun itsekin saisi viettää saman verran aikaa pienen vessan kokoisessa tilassa.

Eläinsuojelulaissa ei ole vielä määritelty pakollista ulkoilua saati sen kestoa, tilaa, pohjaa ja virikkeitä, joten on turha mennä asioiden edelle, mutta toisaalta, miksi tyytyä minimiin. Eläinsuojelulaki on antanut viitteitä hyvästä hevosenpidosta, kuten; ”Hevosen tulisi päästä päivittäin vapaasti jaloittelemaan tarhaan tai vastaavaan. Tarhan tulisi olla riittävän kokoinen niin, että hevonen pystyy liikkumaan kaikissa luonnollisissa askellajeissaan.” sekä ” Tarhan ja kulkureittien pohjan tulee kestää hevosten liikkumista erilaisissa sääolosuhteissa. Pohjan tulee olla turvallinen ja riittävän kuiva.” Lähde: Hippos/Hyvä hevosen pito-opas. 
Hevosen tarhaus on (pitäisi olla!) niin isossa roolissa hevosen elämästä, että siinä soisi kaiken olla just eikä melkein kondiksessa. Ja kyllä, tiedämme olevamme Torstenin kanssa etuoikeutettuja kun kotitallimme jokainen tarha on vähintään ison maneesin kokoinen ja pohjiin on upotettu pienen maneesin verran rahaa jotta ne kantavat kelillä kuin kelillä. Omatuntoni ei venyisi kivaan ratsastusharrastukseen jos hevoseni seisoisi a) suurimman osan päivästä sisällä b) savitarhassa c) pienessä (ihanmikävainpohja) tarhassa d) ulkona ilman heinä- ja vesitarjoilua e) yksin. Ja hei, silti toisinaan omatuntoni kolkuttaa, ainakin jos en ole sahannut poneille uutta pajupuuta tarhaan kaluttavaksi ;) Virikkeet ovat hevoselleni tärkeitä mutta mikään tai kukaan ei pysty korvaamaan hevoselle lajitoverin seuraa, sen niin fyysisesti kuin psyykkisesti tuomia hyviä puolia. Vaatii aikaa ja vaivaa järjestää hevoselle ystäviä jos omia heppoja ei ole useampia (ja jos ne eivät tule keskenään toimeen) mutta toisaalta mikään ei anna suurempaa onnistumisen tunnetta, kuin katsella hevosten leikkiä - ihminen kun ei koskaan pysty olemaan hevoselle paras ystävä. Tai sitten jotain on pahasti pielessä.

Torsten on taas tuntunut oikein hyvältä treeneissä. Mikäs pellolla humppaillessa, ilta-auringossa uusissa Equestrian Stockholmin varusteissa :) Torstenilla yllä ihana Emerald värinen kouluhuopa ja itselläni pitkähihainen poolopaita, molemmat tuotteet saatu blogin kautta. Ja pst, ensi viikolla tulossa blogiin alekoodia Equestrian Stockholmille - jää sitten enemmän rahaa hevosen hyvinvointiin ;)


















Ihanaa viikonloppua, niin sinulle kuin eläinystävillesi! Nautitaan toistemme seurasta, yhdessä :)

56 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa. Rohkeasti olet hevosten puolella, arvostan.

    VastaaPoista
  2. 👍🏻👌🏻🍀🌻👏🏻

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus! Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Moni hevosenomistaja kantaa niska vääränä rahaa kalliisiin varusteisiin ja lisäravinteisiin, samalla kun eläinparka seisoo suurimman osan vuorokaudesta sisällä pienessä tilassa ja ulkoileekin ypöyksin postimerkkitarhassa. Mielestäni kampanja on ollut oikein onnistunut, onhan se ravistellut myös hevosihmisiä ja herättänyt vilkasta keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On muuten ihan totta, että niihin varusteisiin laitetaan kasoittain rahaa mutta olisi hyvä shoppailla ajatuksella; esimerkiksi huonosti istuvia joka paikasta kinnaavia loimia on (markkinat) hevostallit pullollaan, mutta jos on kivan värinen niin kyllähän hevonen sellaista varmasti arvostaa ;)

      Joten kyllä, olen samaa mieltä. Kaikki kampanjat joilla hevosihmiset saa tarkastelemaan omia tekemisiään ovat onnistuneita, ovathan ne hevosten puolella.

      Poista
  4. Ei lisättävää. Torsten on upea🦄.

    VastaaPoista
  5. Tapiirinenu-Torsten näyttää taas niin tyytyväiseltä elämäänsä :)

    VastaaPoista
  6. Kävinkin jo aikaisemmin lukemassa tämän, mutta nyt ehdin itsekin kommentoida. Tosi hyvin kirjoitettu ja monissa asioissa ei voi kuin nyökytellä ja todeta, juuri näin. Mutta myös muutamia asioita on, jotka vähän särähti korvaani, esimerkiksi se, että tuskin kukaan puolustelee hevosenpitoaan sillä hevosen hammashoidon määrällä verraten omiin hammashoito-määriin kymmenen vuoden aikana. Itsehän kirjoitin tästä juuri tiistaina ja vertasin hevoseni puolen vuoden hammashuoltoa omaan lääkärikäyntiini 7 vuoden takaa, että huomio aika harvoin kiinnittyy omiin tarpeisiin, kun hevoseen menee se kaikki. Mutta itse ainakin tuolla lauseella nimenomaan tarkoitin sitä, että se kuvastaa hyvin asennetta, joka suurella osalla hevosenomistajista on: jättää oman hyvinvoinnin ja hemmottelun vaikka sitten vähemmälle, kunhan eläimelleen pystyy tarjoamaan kaiken sen huolenpidon mitä se tarvitsee - rahasta, ajasta ja omasta jaksamisesta viis. SEY:n kamppanja ei myöskään ollut alunalkaen kauhean järkevästi toteutettu. Sivusto sisälsi paljon virheellistä tietoa hevosesta eläimenä ja sen hoidosta. Lisäksi ulostulo on ollut bussipysäkki-mainonnalla vähintäänkin kyseenalainen näin Helsinki International Porche Horse Show:nkin alla, mutta myös muutenkin. Lähinnä siitä tuli mieleen, että nyt on laitettu kaikki peliin tahratakseen hevosharrastuksen ja ratsastuksen hevosista tietämättömillä kansalaisille ja tätä kautta tehdä hallaa koko alalle ja lajille. Voi olla ja varmasti onkin, että SEY:n tarkoitus oli pelkästään hyvä, mutta siinä kyllä valitettavasti epäonnistuttiin, paitsi sen osalta, että me hevosihmiset kyllä saimme jälleen keskustelun aihetta aikaiseksi hevosen hyvinvoinnista - mikä on hyvä asia. Olisi hienoa, että tällainen iso eläinten puolella oleva yhdistys tekisi yhteistyötä vaikka ratsastuksen lajiliiton ja muiden tahojen, alan ammattilaisten kanssa. Uskon, että sillä saataisiin enemmän voimaa ja asioita tapahtumaan, kuin tällaisella ulostulolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)

      Mä itse asiassa luin juurikin tämän SEYn mainoksen pohjalta tehdyn varsin raivoisan puolustuspuheen jostain blogista missä yhtenä esimerkkinä käytettiin tätä hammaslääkärivertailua, mikä on monen muun vertailun ohella omasta mielestäni täysin absurdia, ihmisten ja hevosten hampaat ja suun käyttö kun ovat todella kaukana toisistaan. En siis ollut edes lukenut kyseistä postaustasi, vielä :)

      Kaiken rahan hevosiin kantaminen on vähän kinkkinen juttu, koska ensin täytyisi huolehtia omasta kehosta ja jaksamisesta ja vasta sitten siitä hevosesta; kampaaja- ja kosmetologikäynnit ei muuten kuulu siihen ihmisen perushyvinvointiin jollei niin halua :) Minulla ei esimerkiksi olisi rahaa tai aikaa hoitaa enemmän kuin yksi oma hevonen, joten vaikka haluaisinkin toisen hevosen Torstenin lisäksi, en niin voi tehdä. Hevoset ovat kallis harrastus kaikin tavoin; kahisevaa palaa ja aikaa kuluu, mutta onneksi tämä ei ole pakollinen harrastus ja jos tuntuu liian rankalta tai siltä ettei selviä, aina voi lopettaa.

      Olen kanssasi erimieltä SEYn kampanjasta enkä näe että he olisivat epäonnistuneet kampanjassa, olethan sinäkin täällä kommentoimassa hevosten puolesta vaikket kampanjaa arvostakaan. Käytännössä olisi kuitenkin ollut ihan sama, minkä kuvan he olisivat bussipysäkeille laittaneet; kannus kaivamassa ratsun kylkeä (no minä en käytä kannuksia, ei koske minua), hevonen seisomassa yksinäisyydessä (no minun hevonen on vähintään katseluetäisyydellä muihin, ei koske minua) tai vaikka kuva kireästä turparemmistä (ei koske minua, en pidä remmejä liian tiukalla). Se kuka haluaa tarkastella omaa hevosharrastustaan tekee niin kuvasta riippumatta, ja loput jatkaa omalla itselleen hyväksi havaitsemallaan tavalla.

      Poista
    2. Eiköhän ihmiset ole raivostuneet juuri siksi kamppanjasta, koska kokevat sen epäreiluksi ja paikkaansapitämättömäksi, ja siksi siitä keskustellaan. Kukaan ei käsittäökseni ole puolustanut hevosen huonoa kohtelua, yksinäisyyttä, huonoa ratsastusta tai väkivaltaa, tai minä en ainakaan sellaiseen ole törmännyt. Siinä olet oikeassa ja kuten sanoit, kamppanja sai aikaiseksi lisää keskustelua hevosen hyvinvoinnista, mutta aika negatiiviseen sävyyn. Enkä ole kampaaja- ja kosmetologikäyntejä perushyvinvoinniksi väittänytkään, syömisen ja hammashuollon kylläkin. Eihän bussipysäkkikuva minuakaan koske millään tavalla, silti se ei ole muelestäni oikea tapa lähteä eläimen hyvinvointia edistämään jakamalla vääränlaista tietoa kohderyhmälle, jolla ei ole minkäänlaista kokemuspohjaa eläimestä hevonen.

      Poista
    3. Ei-hevosihmiset näkevät kuvassa väärin kohdellun hevosen. Hevosihmiset näkevät rolkuria, kyseenalaisen treenimenetelmän, jolla kuitenkin pärjää vielä tänäkin päivänä kohtalaisesti olympia-tasolla asti.

      Sitä en ole ymmärtänyt, että mikä kuvassa on niin väärää, eikö se ole totta, onko kuva hevosihmisten mielestä niin normaalia ettei sitä tarvitse kauhistella vai niin harvinaista, ettei sitä oikeasti edes tapahdu? Lähes jokaisesta hevosesta saa samantyylisiä kuvia ihan vaikka lähikisoista, ahdistuneita ilmeitä, suu auki, hevosihmisille se on ilmeisesti normaalia? Tarkoittaako se, ettei käytä treenimuotona ldr:ää sitä, ettei tarvitse kriittisesti tarkastella omaa tekemistään hevosen kanssa?

      Ainoa asia missä näen ei niin kivan tilanteen kampanjan tiimoilta, on ratsastusvaatteissa kyydin odottaminen kyseisen kuvan vieressä. Mutta hei, jokaisen meistä on hyvä tutkiskella omia tekemisiämme ;)

      Poista
    4. Ei, kuvan väärydessä ei ole mitään ongelmaa, kamppanjassa kyllä, siitähän tässä oli kyse. Ihmettelen kyllä todella tämän keskustelun ja kirjoitusten tiimoilta, miksi haluat blogisi kanssa edustaa kilpailutapahtumaa, jossa hevoset eivät tosiaankaan pääse elämään missään määrin hevoselle lajityypillistä elämää? Väkivaltaa ja väärin kohtelua muuten toivottavasti ei tulla näkemään, mutta onhan kyseinen tapahtuma hyvin kaukana siinä tapauksessa omista periaatteistasi. Mutta tätä keskustelua nyt voisi jatkaa vaikka maailman ääriin, joten lopetan tämän omalta osaltani nyt siihen toteamukseen, että kaikkien ratsastusalan harrastajien ja alan ammattilaisten syyttelyiden ja propagandan sijaan tässä tapauksessa hevosien oloihin mm. tehtäisiin konkreettisesti jotain, tehtäisiin yhteistyötä alan ammattilaisten kanssa asioiden eteen ja ennen kaikkea jos kamppanjoidaan, tarkistetaan faktat eikä levitetä mututietoa ja arvailuja, tai väärää tietoa mistään. Nää on mielenkiintoisia aiheita, siksi varmasti itse tähän keskusteluun nyt osallistuin :)

      Poista
    5. Heidi, relax, nauti upeasta hevosestasi ja ratsastusharrastuksestasi, niin minäkin teen, kotona ja mahdollisesti kilpailuissakin. Mukavaa lauantai-iltaa ja nähdään HIHSissä!

      Poista
  7. Minä harkitsen vakavasti että laittaisin hevoseni kuoppaan koska en pysty tarjoamaann hevoselle lajityypillistä elämää. Mun hevonen asuu täyshoito tallilla missä on n. 40 muuta kärsivää hebosta, etelä-suomessa. Tarhailee yksin tarhassa 6-9t/vuorokaudessa. Tarha on välillä mutanen. Asuu yksin karsinassa. Liikutamme 4-5x/ viikossa 1,5-2t kerralla. Välillä talvikaudella on viikkoja että 3-4x/ viikossa. Niin ja käytämme kuolaimet ja satulan. Jos olen ymmärtänyt oikein niin mun hevonen kärsii. Mutta ihme ja kumma kun tulen tallille niin se hirnuu ja tulee iloisena tarhanportille vastaan??? Liikkuu mielellään päällisin puolin näyttää terveeltää ja lihakset oikeissa paikoissa kiiltävä turkki. Vaikka se kärsii ja on onneton :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin muuten vakavasti sitä mieltä, että vaikka edellisellä tallilla Torsten tuli niin iloisesti vastaan tarhassa ja jäi katselemaan perään kun päivän hommat oli tehty, olisin todennäköisesti saanut kaivaa kuopan sille kun se olisi masentunut yksinäisyyteensä. Että on nämä vaikeita asioita - onneksi Torstenista ei enää saisi onnettoman näköistä tekemälläkään :)

      Poista
    2. Asiaa voi myös ajatella niin että hevosen ympäristöä voisi parantaa. Vaikka tämän päivän tilanne ei ole suorastaan huono siinä voi olla jotain jota voi parantaa. Voi olla niin että hevonen tulee heti tarhan portille kuin sen ihminen tulee talille, siksi kuin se on se ainoa tilaisuus vuorokaudessa kuin jotain mukavaa tapahtuu.

      Minusta on hyvä että tämänlaisista asioista puhutaan, ei vain tehdä niin kuin aina on tehty siksi kuin se on tuttua.

      Ihanat kuvat kuin aina Jilla!

      Poista
    3. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Emma! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Minusta Jillan kirjoitus on täyttä asiaa ja seyn kampanja herättää tunteita niissä joiden hevoset eivät elä niinkuin omistaja toivoo. Seyn kampanja saa mielensäpahoittajat liikekannalle. Halatkaa hevosianne ja Jillan Torstenille terkkuja; olet upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, erityiskiitos Torstenilta! ;)

      Niin, eli kampanjan pitäisi koskea ihan jokaista koska kukaan ei ole täydellinen. Ja toivottavasti se tekeekin niin!

      Poista
  9. Hieno postaus, täyttä asiaa!
    Itse olen toki ollut jo aiemmin tietoinen, mutta varsinkin nyt kampanjan myötä poden kovia tunnontuskia siitä, miten hevostani ratsastan. Maastopuksutinhan tuo on, mutta varsin vireä sellainen ja tuntuu että joka lenkki pitää ottaa liikaa kuolaimesta kiinni tai hermostun siihen kuumumiseen ja tulee nypättyä ikävästi. Toki se on ratsastajasta kiinni- tuskin heppa höyryäisi menemään jos selässä keikkuisi joku joka osaisi oikeasti ratsastaa ja pitää tasaisen käden. Mutta sitten kun kavioeläin olisi oikeasti lähdössä kiitämään tuhatta, niin ei kai se auta kuin laittaa käsijarru päälle ja yrittää hallita tilanne :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      No tämä onkin just niin vaikeeta tässä lajissa; on tilanteita kun ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin ottaa hevonen rumalla ratsastuksella takaisin alas (jotta ei juosta autojen, junien alle tai ihmisten päälle...). Eräs Into joka aikoinaan varsin intopiukena lähti kärryt perässä kevyestä hölkästä aika hiton kovaan laukkaan maastossa, jouduttiin ottamaan tosi kovalla kädellä takaisin - mä luulen että hevosella on silloin sellainen adrenaliinipiikki päällä, että se ei ole ihan niin herkässä tilassa kuin yleensä... Tai mistäs sitä tietää; mutta harrastuksen takia ei pidä riskeerata omaa eikä muiden terveyttä!

      Poista
  10. SEY:n kampanjan ongelmana on se, että se on tavoittanut väärän kohderyhmän ja niille, joille viesti olisi hyvä, harvoin selaavat ahkerasti blogeja, lukevat ja ottavat asioista selvää. Mainos on enemmänkin provokatiivinen, herättänyt jonkin verran puolustusmekanismia. Mutta tavoittaako tämä kampanja ne hevosenpitäjät, joilla hevonen on siellä tallin takana, yksin, ilman liikutusta ja pääsee jos pääsee suojaan katon alle. Näitä nimittäin on ja aika paljonkin. Siinä mielessä olen samaa mieltä Heidi Pätsin kanssa, että mainoskuvalla saadaan hevosharrastus näyttämään juuri siltä, että hevonen kärsii siitä ratsastuksesta ja niistä kuolaimista. Jos mainonnan tarkoitus on saada ratsastusta kisatasolla harrastavat puolustusasemiin, on mainos siinä onnistunut sangen hyvin. Onko se sitten ollut tämän projektin tarkoitus?

    Mitä sitten tulee siihen, että vedetäänkö kipeästi ohjista, ihan varmasti meistä jokainen siihen joskus syyllistyy, toiset taas useammin, minäkin mukaan lukien. Onko kuolaimet vai kuolaimettomuus parempi vaihtoehto. Suurin osa hevosharrastajista pyrkii hoitamaan hevosensa hyvin ja aika moni nähdäkseni seuraa hevosensa vointia muutoinkin.

    Tekeekö mutapohjatarha sitten huonon omistajan? Kärsiikö se hevonen oikeasti jos tarhasta löytyy mutaa? Miten paljon sitä saa olla? Onko siis tasainen, kuiva tarha mielekkäämpi kuin tarha, missä on vaihtelevuutta, puskaa, puita ja sitä mutaakin löytyy, luonnonpohja? Tai jos hevosella ei ole sävy sävyyn satulaa ja suitsia, ei löydy samansävyistä pinteleitä kuin satulahuopa tai ei ole vaatetus kohdallaan vaan vaatteet ostettu Tokmannin alelaarista.

    Itse olen sen kannalla, että kun hoitaa oman hevosensa niin hyvin, ettei kanna huonoa omaatuntoa (tosin jos on yliherkkä niin kaikesta saa aiheen mollata itseään) voi olla tyytyväinen, että hevonen saa sopivalla tavalla ulkoilua, liikuntaa, ruokaa ja suojaa. Emme kaikki ole mestareita ratsastamaan, mutta hyvä pitää tasapaino sen hevosen ja oman elämän välillä. Tärkeintä on hyvä suhde omaan hevoseen, ei se miltä se näyttää ulkopuolisille. Meillä on blogit, facesivut, instat sun muut, missä esittelemme kuvinemme, miten hyvältä näyttää. Toivotaan, että se on sitä oikeasti arjessakin. Ettei todellisuus ole toista kuin se, mitä kerromme ja esitämme. Viime päivinä kun näitä on tullut esille, että se annettu kuva ei vastaakaan todellisuutta. Näitä ei tämä SEY:n kampanja ole tavoittanut, heille tämä viesti siis kuuluisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi kommentistasi :) En voisi olla enempää eri mieltä kanssasi SEYn kampanjasta, mutta sehän on hyvä, että on erilaisia mielipiteitä! Mielestäni ratsastuskuvan valinta bussipysäkeille oli onnistunut, koska juuri ratsastuksen harrastajia on niin paljon; ratsastuskoulut, vuokraajat, issikkavaeltajat ja sitten tietysti hevosten omistajat. Myös kilparatsastusta saa ihan aiheesta katsoa kriittisellä silmällä ja mielestäni on hyvä että kilpailijat ovat paineen alla areenoilla; ei se että onko kilparatsastaja tai tavisharrastaja tee kovaa ratsastusta hevoselle yhtään sen paremmaksi tai huonommaksi. On huonoa ratsastusta ja hyvää ratsastusta ja jokaisen tulisi osata erottaa ne toisistaan.

      Mitä tulee mutatarhoihin, tässä taas mielestäni toimisi vertailu; seisoisitko itse mielelläsi mudassa. Puskien ja puiden lomassa ihan takuuvarmasti seisoisi monikin hevonen mielellään :) Varusteissa ei varmaan ole muuta tärkeää kuin että ne olisivat sopivat, näin ei todellakaan joka hevosella ole joten niihinkin voi kiinnittää huomiota - mutta kyllä, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä että jos pystyy harrastamaan ilman huonoa omaatuntoa on hevosella varmasti kaikki aika passelisti.

      Paitsi että pidetäänhän koiriakin häkeissä ja todennäköisesti täysin hyvällä omallatunnolla.

      Poista
    2. Mieluummin seisoisin mudassa kuin hienossa lukaalissa, missä ei ole muuta kuin seinät ja lattia, ikkunat jota ihailla jos muuhun ei enää rahat riittäneet. Minusta tarhausolosuhteet jos kyse on kuivasta, hienosta, tasaisesta tarhasta ovat samat kuin huone, missä ei ole muuta kuin seinät, hienot lattiat ja ovet sekä ikkunat. Mielestäni muta tarhassa on ihmisille se haitallisempi ei hevosille jos poissuljetaan sellaiset tarhat, mitkä kauttaaltaan ovat mutaiset eikä sieltä löydy kuivaa tilaa. Yleensähän ongelmana ovat porttien edustat, mitkä ovat ne mutaisimmat. Ja miten se hevonen osaakin hakeutua piehtaroimaan sinne ainoaan mutakohtaan. Kärsikö se hevonen siitä? Millä siis mittaamme oliko se mutakohta hevoselle epämiellyttävä? Miksi ne hakeutuvat sinne ainoaan länttiin jos sitä kuivaakin on tarjolla, menevät vielä piehtaroimaankin kun se on niin epämiellyttävää. Ongelma ja epämiellyttävyys tulee omistajalle. Jos sitä mutaa sitten on niin paljon, että sinne ei hevosta saa kuin väkisin, niin sitten on varmasti syytä miettiä muita ratkaisuja, mutta mutaa en pitäisi niin suurena epäkohtana jos tarjolla on myös vaihtoehtoisesti kuivaa sekä vaihtelevaa pohjaa, missä hevoset jo luontaisesti liikkuvat enemmän, tähän toki voi vaikuttaa myös korsiruokinnan sijoittelullakin.

      Harvassa paikassa on oikeasti tarjolla hevoselle tarhoja, mitkä tarjoaisivat niille mahdollisuuden viettää ulkoilua lähes normaalisti, missä olisi virikkeitä ja vaihtelua. Suurimmaksi osaksi tarhat ovat joko hiekkatarhoja, ruohotarhoja tai osittain hiekoitettu ja osa maa-ainesta, mikä märällä säällä on mudassa. Kooltaan toiset ovat postimerkkejää, toisissa isoja, mutta muutoin melko tylsiä. Näissä toki voi juosta, hyppiä, kävellä, mutta onko se oikeasti sitä, missä hevoset viihtyvät. Miksi siis odotamme näissä tarhoissa oleville hevosille sitä kesää ja laidunaikaa? Miksi se on niin odotettu jos se tarha on hevosen kannalta hyvä? Minunkin hevoseni on ollut tämänkaltaisessa tarhassa, on ollut kuivaa, mutta sitä kovin odotti sitä laidunaikaa, jolloin hevonen saa liikettä, on iso laidun ja vaihteleva pohja, koska se talvitarha oli tylsä, vaikka olikin syksyn ja talven keskellä siisti.

      Poista
    3. Ymmärrän pointtisi; en vain ole vielä nähnyt niin isoa tarhaa, jossa savea olisi vain portinkohdalla eikä muualla. Hevosethan menevät ainakin kesäaikaan saveen piehtaroimaan suojautuakseen ötököiltä, tai näin olen käsittänyt, ei siis välttämättä siksi että ne rakastaisivat savea ja mutaa - poikkeuksia tietysti löytyy kuten edesmennyt Intoni joka harrasti mutakylpyjä ympäri vuoden, jos se oli mahdollista.

      Isoissa luonnonpohjatarhoissa on tietysti myös se ongelma, että niiden tulee olla käytännössä laitumen kokoisia jotta pysyvät kuivina - kesällä ei mitään ongelmaa ja siksipä kaikki onkin kesällä niin helppoa, mutta syksyn sateiden ja kylmän tullessa pohja ei enää kuivu ja savea riittää. Sitten kun pakkanen saapuu onkin hevosten kiva liikkua rennosti koppuraksi jäätyneessä tarhassa.

      Torsten tarhaa isossa hyväpohjaisessa tarhassa missä pystyy aina liikkumaan - ja kaverin kanssa ne liikkuvatkin paljon, pitäisi laittaa joku päivä askelmittari loimeen kiinni 14 tunnin tarhausvuoron ajaksi :) Omalla tekemisellä voi kuitenkin antaa hevosille myös muuta tekemistä tarhatunteihin kuin toistensa seuran, meillä esimerkiksi on palloja ja tyhjä vesiastia (ehkä paras lelu Torstenin mielestä ikinä ja vesisaavin täyttäjäkin kiittää, ettei tarvitse sitä oikeaa vesiämpäriä monta kertaa päivässä täyttää Torstenin leikkien jälkeen ;)) sekä muutaman kerran viikossa sahaan tarhaan isoja pajupuita kaluttavaksi. Isoja sen takia ettei risuista juuri ole iloa ja olenpas joskus nähnyt Torstenin hyppäävänkin tällaisen pajurungon ylitse :) Heinäruokinta on myös toteutettu hevosille mahdollisimman luonnolliseksi, eli heinät levitetään isolle hakealueelle jotta "kävelevät ruuan perässä".

      Ja oi, olisipa ikuinen kesä jolloin olisi aina tuoretta ruohoa tarjolla ja hevoset voisivat olla vain laitumella - joista monet muuten ovat vain tasaisia peltoplänttejä ilman puita tai muuta puuhaa. Meillä on laitumella aivan ihana "maja" hevosilla, eli iso puu johon ne rakastavat hinkuttaa itseään ja pitää sadetta sen alla, sekä kalliota jossa ne kävelevät uskomattoman ketterästi. Tällä hetkellä, kun on ollut jo aamupakkasia, Torsten menee talvitarhaan syömään aamuheinät ja sitten kahdentoista heinät ne siirtyvät syömään laitumelle - näin ollaan saatu jatkoaikaa laidunkaudelle. Kun sadekausi koittaa, laitumelle ei ole enää asiaa, ettei pohja mene pilalle eikä savessa tarvitse liukastella - on sitten sitä tuoretta syötävää ensi kesänäkin :)

      Poista
    4. Mieletön talli Torstenilla!0

      Poista
  11. Seyn hevosen puolesta kampanja alleviivaa miten puolustuskannalla hevosihmiset on, osa näyttää nurkkaan ahdistetuilta pelkopurijoilta jotka hyökkäävät kaikkea vastaan, alkaen eläinlääkäreistä, tutkijoista ja päätyen bloggaajiin.
    Kiitos kun postasit tulenkäryisestä ja kipinäherkästä aiheesta oman mielipiteesi, moni bloggaaja tyytyy hymistelemään valtavirran mukana sitä miten hirveää on että sey näyttää sen mille ratsastusurheilu näyttää useampien silmiin. Tuskaiselle.
    En vastusta välineitä ja näyttääpä sinullakin kuolaimet ja kannukset ja vielä raippakin olevan😂 mutta toivon että ihmiset miettisivät mitä heidän hevosten päivään kuuluu. Hevosen vuorokaudessa on myös 24 tuntia, mutta hevonen ei itse voi päättää niiden sisällöstä tai sisällöttömyydestä, omistaja sen sijaan omilla valinnoillaan voi. Kaikkea hyvää sinulle ja Torstenille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Allekirjoitan joka sanan :) En olisi edes uskonut että on näin kipinäherkkä aihe ;)

      Ihan lähikisoihin voi mennä katsomaan tuskaisen näköisiä hevosia, niitä näkee joka paikassa ja olisi todellakin syytä miettiä miten hevonen viettää vuorokaudestaan ne tunnit kun ei ole itse paikalla.

      Kivaa syksyä sinulle!

      Poista
  12. On mutatarhoja ja mutatarhoja joissain kastuu kaviot ja joihinkin hevonen täytyy raipattaa aamuisin. Ei ole hevosen paikka sellainen. Torstenin tallilaiset ovat onnellisessa asemassa.

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus. Sey käynnisti hullut päivät joka sekoitti ratsuväen tehokkaammin kuin stockan pyöröovet.
    Yhtäkkiä mutatarhoille, tunnin tarhausajalle ja rumalle ratsastukselle löytyy puolestapuhujia. Kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :D Keskusteltiin aiheesta ei-hevosihmisen kanssa, ja hänen mielestään oli aivan kummallista, miksei hevosia viitsitä pitää ulkona muutamaa tuntia enempää. Niinhän sen luulisi olevan hevospiireissäkin ;)

      Poista
  14. Luinko oikein että toinen bloggaaja otti asiakseen neuvoa sua sun blogissa siitä miten sun tulee toimia esim. HIHS suhteen? Käsitinkö että vihjasi ettet voi esim. tehdä yhteistyötä Hihsin kanssa periaatteittesi (kohdella eläintä hyvin) vuoksi. Jos olisin Hihs organisaatiossa pitäisin tuolle bloggaajalle puhuttelun, oli nimittäin negatiivisin mainos hevosurheilua ja hihs kohtaan, paljon pahempi kuin joku seyn hevoskuva.
    Kaikki tämä koska kirjoitit että jokainen voi pohtia miettimään voisiko harrastuksessaan tehdä jotain paremmin?
    Ei ole asiat ihan terveissä mittasuhteissa kaikilla.
    Tsemppiä sulle ja laav änd piis kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan, luit kyllä ihan totaalisen väärin ja olen pahoillani, jos kommentistani mielensä pahoitti, koska se nyt ei todellakaan ollut tarkoitus. En tiedä miten kahden ihmisen keskustelussa, jossa molemmat kyseenalaistavat toistensa näkemyksiä saadaan vielä vedettyä asia niin, että toinen yrittää neuvoa? :D omalta osaltani siis ihan hyvässä hengessä olen asiasta kirjoittanut mielipidepostaukseen, jonka kaiketi on tarkoituskin herättää keskystelua ja jos tosiaan kyseenalaistamiseni otettiin pahempana kuin itse seyn kamppanja niin kuinkas tärkeänä se eläimen hyvinvointi sillon olikaan ko. henkilölle? :D tosiaankiin, peace and love, ja Jillallekin pahoittelut, vaikka luulenkin, että olet riittävän rento ja hyvän itsevarmuuden omaava tyyppi, että et keskusteluamme ihan henkilökihtaisesti ottanut, niin kuin sen tarkoitus ei ollutkaan ja niinkuin en itsekään sitä kyllä ottanut. Kuten sanoin, aihe kiinnostaa minua, siksi siitä tykkään jutella, etenkin ihmisten kanssa, jotka omistavat keskustelulle hyvät keskustelutaidot! Hyvää syksyn jatkoa ja moikkaillaan ja höpötellään taas kun tavataan :) <3

      Poista
    2. Nyt Heidi sun kyllä pitäisi ottaa sanomisistasi vastuu eikä muutella yhtäkkiä suhtautumistasi noin siirappiseksi sydämien ja muun lirkuttelun kera.

      "Ihmettelen kyllä todella tämän keskustelun ja kirjoitusten tiimoilta, miksi haluat blogisi kanssa edustaa kilpailutapahtumaa, jossa hevoset eivät tosiaankaan pääse elämään missään määrin hevoselle lajityypillistä elämää? Väkivaltaa ja väärin kohtelua muuten toivottavasti ei tulla näkemään, mutta onhan kyseinen tapahtuma hyvin kaukana siinä tapauksessa omista periaatteistasi"

      Tuossa kohtaa menit yli. Sinuna pyytäisin anteeksi.

      Poista
    3. Minusta yli meni siinä vaiheessa, kun ollaan ensin jeesustelemassa kannuksia, remmejä, tarhausta jne.. Ja sitten halutaan kuitenkin tukea hevoskilpailuja helsingin keskustassa. Kulpailuissa hevoset majoittuvat useamman päivän jaboissa jossain kellarissa, kisoissa käytetään kaikenmaailman remmejä jotka ovat kireällä, ratsastajilla 99% on kannukset jalassa. Se kuuluu mielestäni lajiin ja mahdollistaa hevosen säilymisen.
      Hevosilla on ennen kynnetty pellot ja sodassa vedetty tykkejä ja muita juttuja ja sillon on ollut remmit kireällä. Se että jollain on kannukset jalassa, ei hevosta satuta vaan se jos niitä ei osaa käyttää. Olen aikapaljon ollut hevosten kanssa tekemisissä ja nähnyt myös erillaisia tarhauksia niin ryhmässä kun yksinkin. Ei ne hevoset siellä tarhassa juurikaan liiku koosta riippumatta tärkeämpää olisi kuiva pohja.
      Itse olen vegaani, enkä missään tapauksessa tue eläinperäisten tuotteiden tuotantoa. Olen ylpeä siitä että seison aatteeni takana vaikka joku yrittäisi ostaa minut mainostamaan jotain muuta niin ei onnistu. Toivottavasti sinäkin pystyt seisomaan mielipiteidesi takana. Tykkään blogistasi, mutta tälläkertaa pisteet putos takinkääntämisestä.

      Poista
    4. Täh, mistä takinkääntämisestä ^ puhuu? Joka vuosihan Jilla on hihs katsomon eturivissä istunut (ja tehnyt hihs postauksen), niin kuin suurin osa suomalaisista hevosurheilusta kiinnostuneista.

      Poista
    5. Ilmeisesti kaikkien mielestä ei ole kiva että Hihs yhteistyöbloggaajiin on liittynyt omilla aivoilla ajatteleva eläinten ja ihmisten oikeuksista kiinnostunut mielenkiintoinen kirjoittaja. Pidän tuota yhtä kommenttia todella törkeänä Jillaa kohtaan ja järkytyin siitä miten toinen yhteistyöbloggaaja mainitsee HIHS tapahtuman yhteydessä väkivallan ja väärin kohtelun (joita ei siis hyvällä tuurilla nähdä) ja oli kyllä huonoin mainos HIHS tapahtumalle mitä koskaan on nähty ja kuultu.

      Poista
    6. Luulenpa että Jilla tekstissään tarkoitti hevosen jatkuvia pito-olosuhteita, eikä mitään yksittäistä kilpailumajoitusta tms.

      Poista
    7. Kyseenalaista mainostaa kilparatsastusta yleensäkkin, jos ei hyväksy kannuksi tai remmejä. Sama kun kettutyttö kampanjoisi ideologiaansa turkis päällä.

      Poista
    8. Onkohan ano klo 13.45 lukenut koskaan tätä blogia tai katsonut edes kuvia.
      Kannukset näyttää olevan melko usein saappaissa kiinni ja kankisuitsetkin on nähty.
      Ihmeellisiä kommentteja siihen nähden että Torstenilla kilpaillaan ja se asustelee kausittain maneesitallilla.

      Poista
    9. Heidille, ihmettelen HIHS-vetoasi mutta no worries, all good everything.

      Teille, Anonyymi 8.08 sekä 13:45; En aivan ymmärtänyt pointtiasi tai ehkä sinä et ymmärtänyt minun pointtia. Ratsastan itsekin toisinaan kannukset jalassa, satulavyö kireällä ja piiska kädessä, jälkimmäiseksi mainittu on maastossakin mukana (lähinnä autoja varten :)) enkä siis kritisoi apuvälineitä (nojoo, kuolain- ja turparemmi ja apuohja-viritykset saavat toisinaan ihmettelemään, mutta voi sitä kuolaimettakin olla kovakätinen) saati kilpaurheilua. Seison sanojeni takana, hevoselle voi taata hyvät olot myös kilpailumaailmassa. Tämän aamun järkyttävä uutinen irlantilaisen ratsastajan hevosensa pahoinpitelystä lähinnä vahvistaa sitä, että kaikkia ihmisiä ei saisi päästää eläinten lähelle ollenkaan. On kuvottavaa, että harrastuksen nimiin piiskataan hevosia kuoliaaksi tai että niitä kohdellaan muuten huonosti, niin harrastelijoiden kuin ammattilaisten osalta.

      Kilparatsastus voi kuitenkin olla hieno laji myös hevoselle, ja esimerkiksi HIHSin kaikille avoin veryttelyareena on todella positiivinen uudistus; HIHSissä voi myös tällainen tavallinen tallaaja oppia uutta ja saada intoa ratsastamaan entistä paremmin, eli pienemmin avuin. Viimeiset vuodet HIHSissä olen erityisesti kiinnittänyt huomiota siistiin ja eleettömään esteratsastukseen; sellaista on ilo katsella joten HIHS on ehdottomasti kilpailu jota haluan tukea!

      Poista
  15. Mutta eihän hevonen edes ole luotu kantamaan painoa selässä. Miksi rats.puolen ihmiset eivät keskustele siitä miten tärkeätä se on että hevonen ensin koulutetaan maasta käsin käyttämään kehonsa, kts. akateemistrats. Usein näkee, varsinkin kylmäveriset etupainoisena ja ratsastetaan kovalla kädellä niin että suupielet vedetään korviin asti. Voin hyvin kuvitella että hevonen kärsii tästä ja suussa on haavaumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, hevosen kouluttamiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Mä olen henk koht ajatellut asiaa myös niin, siis liittyen siihen ettei hevosia ole luotu kantamaan painoa selässä - että ei ihmisiäkään ole luotu istumistyöhön ja silti jos sen oikein tekee, ei ole kipuja tai vastaavaa. Tietysti olisi hyvä huomioida että siinä missä on ihmisiä jotka eivät pysty ilman kipuja tekemään istumaduunia on varmasti myös hevosia joilla paino selässä aiheuttaa kipua. Kiitos hyvästä kommentistasi!

      Poista
  16. Tosiasiallinen postaus ja fanitan sun hermorakennetta👍🏻
    Tosi kivasti jaksoit vastata kaikille mielensäpahoittajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos - tosin mun täytyy sanoa että lauantai-iltana lasillinen skumppaa on myös erittäin hyvä keino hermojen lepuuttamiseen :D

      Poista
  17. Tuo kampanja tavoitti minun mielestä lähtökohtaisesti väärät ihmiset. Eli hevosihmiset itse nosti kuvat jne esille. Tavalliset ei-harrastajat eivät olisi huomanneet esim kuvassa mitään väärää. Yllätyin kyllä että sinun mielipide kampajasta on tuo jonka esitit, koska esim liitto näki asian eri tavalla. Materiaali (tehtävävihkot) jotka SEY tuotti olivat hyvinkin provokatiivisia ja keskittyivät mielestäni vääriin asioihin. Lähestymistapa olisi voinut olla neutraalimpi ja nyt tuotiin liikaa esille sitä että esim varusteet ovat huonoja ja ihminen hevosen selässä hevosen huonoa kohtelua. Mielestäni tällä lähestymistavalla ei saada lajiin uusia harrastajia (joita tarvitaan pikaisesti!).

    Noh, tulipas epäselvästi kirjoitettua mutta tsemppiä sulle ja Torstille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liitto voi laittaa ensin omat nurkat ja KIpan kuntoon ja vasta sitten arvostella muiden yhdistysten toimintaa.

      Poista
    2. Ensimmäiselle Anonyymille;
      Jos ei-hevosia harrastava ihminen ei ymmärrä, että bussipysäkin kuvassa on väkivallalla ratsastettu hevonen, hän tuskin huomaisi vaikka joku kiskoisi hevosta suusta kaksin käsin livenä nenän edessä; en minäkään harrasta selfieitä tiikereiden kanssa mutta näen, etteivät ne eläimet voi hyvin. (Tiedän, karsean provokatiivinen esimerkki :))

      Että oli eläinihminen tai ei, ihmiset näkevät sen mitä haluavat. Ne jotka näkevät myös epäkohtia uskaltavat avata suunsa ja tehdä asioiden eteen, toivottavasti, jotakin. Sen takia mielestäni on hyvä, että kuva oli niin raju - vaikka eihän se oikeasti edes ole, aika arkipäivää monelle hevoselle. Niitä kuvia vain harvoin julkaistaan.

      Tuota tehtävävihkoa en ole nähnyt - olisipa ollut kiva sellainen nähdä - mutta hei, pääasia on että jokainen toimii itse ajattelevammin eläinten parissa, sehän koko homman pointti on. Ja ainoa asia mitä yksittäinen ihminen voi muuttaa, on omia toimintaperiaatteitaan!

      Poista
    3. Unohtui toiselle Anonyymille vastaus; mä luulen että laji kuin laji niin liitto toimii just niinkuin tykkää ;)

      Poista
  18. Kiinnitin samaan asiaan huomiota kuin "Anonyymi 9. lokakuuta 2016 klo 9.20". Taitaa tällä toisella bloggaajalla omatunto kolkuttaa. :D

    VastaaPoista