torstai 20. lokakuuta 2016

Behind the scenes

Helsinki International Porsche Horse Show Helsingin Jäähallilla 20-23.10.


Tänään se alkaa, neljä päivää huippuhevosia, ratsastajia ja showta. Amateur Tour-kilpailu on polkaistu käyntiin jo aikaisin aamulla, illalla areenan ottavat haltuun kouluratsastajat.
Tehdään pieni kierros kulisseihin...

Pääareenan pohja saatiin valmiiksi tiistaina. 35 konttia hiekkaa valmiina vastaanottamaan viikonlopun kilpailijat.

Suomenhevoset saivat korkata uuden pohjan ensimmäisenä. Kuvassa upea Palon Hemmo ratsastajansa Kaisa Kähön kanssa. Suomenhevoset esiintyvät Porsche Horse Showssa lauantain iltanäytöksessä.

Toimitsijoiden ruokalasta on suora näköyhteys veryttelyareenalle. Myös yleisö pääsee seuraamaan veryttelyä. Veryttelyajat on annettu ratsastajille minuutin tarkkuudella; areena on käytössä aina aamu kuudesta ilta yhteentoista. Ulkona sijaitsevalla käsihevosalueella hevosia kävelytetään ratsastuksen lisäksi useita kertoja päivässä. Ratsastusalueilla on aina paikalla stewardeja, jotka tulevat tänä vuonna Italiasta, Norjasta sekä Suomesta. Helsinki Horse Showssa on joka vuosi ollut tarkat stewardit, mutta tänä vuonna linjaus on edellisiä tiukempi. Hevosten kohtelu tulee olla pelkästään hyvää, mitään muuta ei sallita ja kaikkeen pitää puuttua. 

Jäähalli sijaitsee vain sillan päässä Laakson ratsastusstadionista sekä hevospoluista. Kansainväliset ratsukot eivät kuitenkaan FEIn sääntöjen puitteissa saa poistua aidatulta kilpailualueelta. Sen sijaan esimerkiksi poliisihevoset sekä Rusan talleilta Suomen kouluratsastuksen maajoukkuevalmentajan Emile Faurien valmentamat hevoset ratsastettiin hallille kevyen liikenteen siltaa pitkin.

Tiistaina saapuivat Longines-esteet. Samoja esteitä käytetään kaikissa World Cupin osakilpailuissa, tämä rekkalasti tuli suoraan Oslon viime viikonlopun kilpailuista Suomeen. 

Puomien maalausurakka on melkoinen :)

Jokaiselle esteelle on kuvat maalaamon seinällä, miltä esteiden kuuluisi näyttää.

Helsinki Horse Show on tunnettu kukkaloistostaan. Oikealla kurkistus VIP-tiloihin.

Pitkät karsinarivistöt on rakennettu Jäähallin viereiselle parkkipaikalle - yhteensä karsinoita on 269 kpl. Kilpailijoita on 18 eri maasta, ja monet suosivat kimppakyytejä pitkälle matkalle. Osa on ollut myös Oslossa World Cupin osakilpailussa ja tullut sieltä Helsinkiin, osa tulee suoraan kotimaasta kilpailupaikalle. Koska matkat ovat hevosille pitkiä, pidetään ennen tärkeitä kilpailuja myös huilipäiviä. Huippuhevosia on tällä viikolla nähty ympäri etelä-suomen talleja sekä Ypäjällä, missä hevoset ovat saaneet viettää rennompia päiviä ennen kilpailusuorituksia, kaukana keskustan vilskeestä.

Tallialue on tiukasti vartioitu eikä sinne päästetä ulkouolisia. (Siksi näissä kuvissa ei ole hevosia, jotka saapuivat paikalle keskiviikkona.)

Vaikka tallirakennukset ovat vain väliaikaisessa käytössä, niissä tulee olla myös hätäuloskäynnit ja karsinoiden on täytettävä kaikki EU-normit.

Karsinat kuivitetaan purullaa, jonka hävityksen hoitaa Fortum, sekä oljella. 

Puru- ja olkikarsina. Esimerkiksi italialaiset vaativat hevosilleen olkea.

Jokaisen kilpailijan tiimi hoitaa itse omat hevosensa, mutta tallialueella on myös tapahtuman järjestäjän puolesta työntekijöitä. Työt alkavat viideltä aamulla ja loppuvat puoliltaöin. Töihin kuuluu hevosrekkojen purku, pakkaus, yleinen siisteys sekä paljon muuta, kuten yleiseurooppalaisten ongelmien ratkaisua - mitä ne sitten ikinä ovatkaan ;)

Huippuhetkiä shown parissa, nähdään hallilla!

Ja pst, sekä perjantaina että lauantaina on mahdollisuus tulla moikkaamaan Horse Shown yhteistyöbloggaajia Ladys Nightiin Brewer Streetille. Mm. minä, Heidi ja Aada ollaan paikalla perjantaina klo 17. Tervetuloa - ja saa sanoa moi myös muualla hallin käytävillä :) 

4 kommenttia:

  1. Kiva tiirailla kulisseihin! Kaikki on niin siistiä, vaikka halli itsessään on vanha ja suorastaan ,rohkenenko sanoa, epäviihtyisä.
    Suomalaiset tallinptäjät voisivat ottaa hish kuivituspolitiikasta mallia. Tuolla ei hevoset asfaltilla/betonilla makaa. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen samaa mieltä kuivituspolitiikasta. Sitä oli todellakin reilusti HIHSin tallissa! :)

      Poista
  2. Mahtavaa kyllä on! Itse en pääse HIHS:iin ollenkaan tänä vuonna, ihanasti pääsee kyllä tunnelmiin!

    VastaaPoista