tiistai 11. lokakuuta 2016

Shopaholic

Alekoodia ja treffikutsuja


Yön pimeät tunnit - eli siis Suomessa talviaikaan heti iltapäivä neljästä eteenpäin - on mitä parhainta aikaa nettishoppailulle. Oma sohva, muutama klik - klik ja niin on ihania tuotteita siirtynyt ostoskoriin enemmän kuin olisi ehkä tarpeen mutta ihan oikeasti, joskus heräteostokset on just the juttu.

Esimerkiksi jos tänään meidän maastolenkin varrella joku olisi myynyt villakaulahuiveja tai lämpösukkia, olisin tarttunut niihin ja ollut erittäin tyytyväinen ostokseeni. 

Syväjäätymisen jälkeen IKEAn heräteostoksia tehtiin ravintola-puolella. Lämmin ruoka ei hetkeen ole maistunut yhtä hyvältä, ruotsalaiset osaa suunnitella lihapullia sekä ratsastusvarusteita.

Alehinnoin on tietysti kaikista parasta shoppailla, ja tässäpä teille tämän viikon tuleville pimeneville tunneille ihan oma alekoodi ruotsalaiselle Equestrian Stockholmin sivustolle; 10-16.10. koodilla JILLA saat koko mallistosta 15% prosentin alennuksen! Ei muuta kuin kipin kapin ostoksille - satulahuopia ei ainakaan koskaan voi olla liikaa ja eikös toisinaan tee ihan hyvää hemmotella vähän itseäkin extemporeshoppailulla? :)

Torstenilla ess Emerald-värinen huopa, super! Saatu blogiyhteistyön kautta.  






(tältä huopa näyttää oikean mallin päällä, aika style! Istuu kuitenkin vallan mainiosti vaikkei ihan mallinmitoissa vielä tälla tavoin kesken laidunkauden ollakkaan :))


Ps. Jos luet tätä mainosta päivän valoisien tuntien aikana esimerkiksi työpaikalla, toimii alekoodi varmasti myös siihen aikaan päivästä ;)

Pps. Tervetuloa viettämään aikaa Porsche Horse Showhun Putiikki Ainon ja Equestrian Stockholmin Meet & Greet -tapahtumaan Ratsastuskeskus Ainon ständille P18 lauantaina 22.10 klo 10.30-11.30. Allekirjoittaneen lisäksi tavattavissa myös muita bloggaajia kuten Aada, Sophia, Heidi sekä Erika, Equestrian Stockholmin perustaja Johanna Ingelsson sekä suomalainen esteratsastaja Hanna Tardiveau. Tilaisuudessa tarjolla värikkään seuran lisäksi juotavaa sekä pientä purtavaa. Lämpimästi tervetuloa! :)

14 kommenttia:

  1. Herkullisen värinen huopa🍭 mutta erityismaininta Torstenille. Upea🆘🐎💪🏻👍🏻😍 on.

    VastaaPoista
  2. Miten arvioit noita satulahuopia. Tuo Torstenilla oleva väri houkuttelee, mutta mietin laatua. Pysyykö paikalla hyvin? Kuivuuko nopeasti? Oletko joutunut pesemään, missä ja miten kestää pesun?
    Equilinet ovat omia suosikkejani, mutta niissä saatavuus huonoa ja värit tylsiä, mutta kun ovat ess kanssa saman hintaisia niin arvelluttaa kun mistään halvoista huovista ei ole kyse.
    Mutta se huovista. Torsten on mahtavan näköinen. Kulkee kuin oppikirjassa. Hieno suomenhevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää väri on ihan super, tosi kaunis, jopa paremman värinen luonnossa.

      Ei ole equilinea voittanutta paikallaan pysymisessä, sen olen vuosien varrella todennut - nämä tulevat kuitenkin hyvänä kakkosena! Istuvat kivasti, värikartta on upea ja huovissa sellainen tyylikäs kiilto. Eivät ole mennettäneet väriä saatika muotoa, olen pessyt 40 asteen ohjelmissa. Kuivuvat tosi nopeasti kun materiaali on mukavan kevyttä :)

      Mä olen siis itsekin vannoutunut equilinefani ja kun heidän Rio-mallisto tuli ulos halusin ehdottomasti sen kyyhkysensinisen huovan itselleni. Hintalappu näytti 150 euron paikkeilla joten huopa jäi kauppaan... Siihen nähden nämähän ovat melkein edullisia :)

      Torsten kiittää!

      Poista
    2. Tuo väri on niin upea, oletko kerennyt pesemään jo useammin eli pysyykö värit?
      Ja pesetkö siis ihan kotikoneessa?

      Poista
    3. Hei, olen pessyt huovan kaksi kertaa ja väri on ainakin vielä kuin uusi :) Kesällä saatu Champagne-huopa on pesty useita kertoja ja siinä myös malli ja väri on pysynyt hyvänä :) Ja kyllä, kotikoneessa pyörii kaikki heppakamat, huovat, riimut, loimet ja harjat :D

      Poista
  3. Voi järkytys, miten mahtavan värinen huopa! Tunnustan, että hipelöin jatkuvasti hienoja huopia kaupoissa ja jos ostaisin kaikki, jotka haluaisin, minulla olisi niitä vino pino. Olen kuitenkin pidättäytynyt ostosmaniasta vedoten siihen, että pääsen oman ponini selkään ehkä 20 kertaa vuodessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on :) Supernätti. Ja hei, jos huovan ostaminen tuntuu turhalta mutta haluaa kivoja kivalla uudella huovalla, Torsten kyllä lainaa huopansa näteille tytöille ;) Kunhan sitä ei sitten käytän jälkeen pese, niin tulee tuoksuviestit perille :D

      Poista
    2. Siis kivoja kuvia tietysti!

      Poista
  4. No huh mitkä postikulut! Muuten oisin jopa tilannut omallekin huovan ja itsellekin jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan tästä palautetta eteenpäin. Ymmärrän harmituksesi ja pahoittelen etten tarkistanut postikulujen hintoja etukäteen, kyllä ne ovat liian suuret.

      Poista
    2. Hei vielä,

      Postikuluja on tiputettu joten nyt pitäisi olla edullisempaa tehdä tilaus. Kiitos vielä palautteestasi!

      Poista
    3. Jee! On niin ihania tuotteita :)

      Poista
    4. Hyvä Jilla, noin ne asiat hoidetaan!

      Poista