torstai 28. tammikuuta 2016

Apuja

Mietin eilen loppuverkatessa Torstenia, että miten mulla on näin kuuma. Siksi, että mulla oli paljon vaatteita, ja siksi, että olin tehnyt tunnin ajan fyysistä duunia. Sitten mietin, että ratsastaminen on ihan oikeasti ihan mahdoton harrastus. Kun aikuisten oikeasti, voiko kaikki nämä seuraavat avut muka joskus osua kohdalleen - samaan aikaan?



tuntuma
 
Okei, sulla on elävä suu, jossa on rautaa, ja sitten pitkät narut joita sä pidät käsissäsi. Samaan aikaan pitäisi olla kyynärkulmaa, liikkumatonta kättä muttei kuitenkaan lukittua sellaista, rennot ranteet ja nopeat ja kevyet sormet. Ja pisteenä iin päälle, muista laittaa peukut ylöspäin. Sitten kun oot tarpeeksi hyvä, voit laittaa hevoselle kahdet kuolaimet samaan aikaan, jolloin sulla on tietysti myös kahdet ohjat molemmissa käsissä. Great.
 

 
pohkeet
 
Siinä samalla kun pidät ohjia kevyesti kädessäsi ja mukailet tuntumaa päästämättä sitä missään vaiheessa tyhjäksi, pitäisi hallita myös omat jalat. Reidet, pohkeet ja kantapäät. Piiiitkät jalat niin kuin kaikilla oikeilla kouluratsastajilla - jos on vähän lyhyemmät jalat, voi ryhtyä esteratsastajaksi. Tai ehkä poniratsastajaksi. Joka tapauksessa, jalan pitää olla lähellä. Jalka kääntää, taivuttaa, pyytää eteen ja taakse, ei sentään kaikkea samaan aikaan, siinä voisi hevonenkin mennä sekaisin. Jalka ei saa puristaa, ei heilua eikä potkia. Pohkeiden kuuluisi olla satulavyön takana, varpaat menosuuntaan ja lesti tukevasti jalustimella. Jos on niin hyvä että voi laittaa kahdet kuolaimet voi varmaan laittaa myös kannukset, katsokaas kun mitä paremmaksi tulee sen enemmän voi käyttää apuvälineitä. Niiden juju on siinä, että niitä täytyy osata käyttää oikein.
 



istunta
 
Istunta on sellainen kaiken kattava ratsastusapu. Korsetti kuntoon tukisukkahousuilla, takapuoli timmiksi pomppimalla vasten satulaa ja katse kohti horisonttia. Oikeasti se ei ole näin helppoa, vaikka kilparatsastajat saavatkin sen näyttämään helpolta. Kaiken a ja o on oman kropan suoruus ja se, että tiedostaa omat vinoudet ja pystyy kompensoimaan niitä. Sitten pitää tietysti muistaa, että hevonenkin on vino, ja todennäköisyys että oma hevosesi on kanssasi samaan suuntaan vino on aika suuri. Pitää kuitenkin istua aivan keskellä hevosta, tuntea istuinluut, vaihdella painoa, käyttää syviä vatsalihaksia ja olla ryhdissä. Täytyy osata pysäyttää ja lähteä liikkeelle painoavuilla. Avata lonkkia, että pääsee tarpeeksi syvälle satulaan. Takapuoli ei oikeasti saisi pompottaa, vaan sen pitäisi pysyä penkissä vaikka hevonen esittäisi minkälaisia kevätjuhlakuvioita. Ja edelleen, muistaa pitää pohkeet lähellä ja tuntuman kevyenä.

   
 

 

Ravihöntsäilyä babysuluissa ja avoissa.
 
Jep, like this would ever happend. Siinä missä meillä ratsastajilla on puutteita apujen käytössä, voisi kai sanoa, että myös hevosilla on omat rajoitteensa apujen vastaanottamisessa ja noudattamisessa. Ja sitten on tietysti se kaikista tärkein, mentaalinen puoli, kun pitäisi saada sekä ratsastaja että hevonen haluamaan, vieläpä samaa lopputulosta ja olisi hyvä jos se ei olisi, että loppuisipa tämä pian ;)

28 kommenttia:

  1. Kentän pinta on erikoisen näköinen. Mikä pohja teillä siellä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumirouhe ja hiekka, tosi hyvä pohja erityisesti koulutyöhön, antaa hyvän jouston!

      Poista
  2. Tosten näyttää jotenkin todella hyvältä näissä kuvissa ! Onko ilman satulaa merkitystä sen ratsastamiseen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Torsten on tyytyväinen kun vihdoin pääsi töihin ;) Siinä on sellainen merkitys, että mun on kaikista helpoin istua ilman satulaa, joten vaikka satula ei mistään kinnaa niin saan avut paremmin läpi ilman satulaa.

      Poista
  3. Wau sun tasapainoa ja tuota Torstenin tahdikasta menoa. Hyvälle näyttää!

    VastaaPoista
  4. "Mutta sähän vaan istut siellä..."
    - ratsastusta harrastamattomat since forever :D

    VastaaPoista
  5. Hahah, voihan sitä siellä istuakin mutta jos haluaa jotain muutakin kuin sohvaperunalla röhnöttelyä, niin on tuossa yllä juurikin oikeat käsineet hommaan ;) mut mikässiinä jos selässä haluaa vain olla möllöttää, ei sitä kuitenkaan ehkä ihan ratsastamiseksi voi kutsua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastusta kaikki, oli se sitten vain löhöilyä tai tosi treeniä ;) Ja hikihän voi tulla maastossakin! :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Torstenissa se on sellainen automaattinen ominaisuus, ratsastaja pääsee helpolla ;)

      Poista
  7. Oot hyvä ratsastaa ja Torsten on ihana. Ja noi asiat mitkä oli tossa yläpuolella ni on ihan oikein minä itsekin mietin monesti aika samaa kun tulen tallilta ihan hikisenä ja äiti sanoo et ei se noin rankkaa voi olla ku istut vaa siellä ni sit sanon vaa aina et ei se ihan niin yksinkertasta oo ku pitää tehä jotain et se hevonen menee niinku haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Mona :) Ainakin tuosta ensimmäisen lauseen jälkimmäisestä asiasta olen kanssasi samaan mieltä! ;)

      Joskus toivotan oman äitini tervetulleeksi hevosen selkään - se kun oli esimerkiksi näiden meidän ravibabysulkujen jälkeen sitä mieltä, että varmasti laukassakin moiseen pystyisitte ;D Vielä ei äiti ole tullut kokeilemaan omia ehdotuksiaan Torstenin selkään...

      Poista
  8. Kivan näköistä tahdikasta menoa.

    VastaaPoista
  9. Haha, ihana postaus! Välillä (siis lähes aina) todellakin tuntuu siltä, ettei kaikkia juttuja voi millään saada toimimaan yhtä aikaa. Ja kun vihdoin tulee se hetki, että kaikki on ok, menee sekin ohitse hujauksessa ja joutuukin (taas vaihteeksi) miettimään mihin sitä laittaisikaan kaikki raajansa :D Ratsastus todella on taitolaji! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tää ratsastus yks mission imbossible... Mut sit niillä muutamilla askeleilla elää aika pitkään :)

      Poista
  10. Bongasin tämän tekstin joku aika sitten ja se on aika osuva:
    "Dear non-equestrians, if riding horses looks easy to you, good. That means we're doing our job. Sincerely equestrians"
    Tässä postauksessa tuli hyvä muistutus mitä kaikkea (ja vielä lisää) tämä vaatiikaan.. ehkä lähden ensi ratsastuskerralla vain maastoon ;))
    Hyvä postaus ja hienosti menette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, osuvasti ajateltu!

      t. kaksi päivää maastoillut ;)

      Poista
  11. Kiitos tästä tekstistä! Oon miettinyt miten tämän kaiken kertoisi aloitteliville tätiratsastajille, jotka ymmärtävät jo elämässä hieman huumoriakin. Voi olla että saatan käyttää näitä sinun oivalluksia apuna omien ohjeideni luomisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no näillä opeilla ei ehkä kovin kummoista tulosta synny jos allekirjoittanuttakin katsoo ;D Mutta huumorilla pääsee kyllä pitkälle!

      Poista
  12. "olisi hyvä jos se ei olisi, että loppuisipa tämä pian ;)" naurahdin ääneen :D

    VastaaPoista
  13. Ilo nähdä noin oikein liikkuva hevonen. Torstenilla on todella korrekti rakenne ja liike. Hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Torsten on kyllä hieno - ja yrittää (yleensä) aina parhaansa ratsastajan sähläyksestä huolimatta :)

      Poista