maanantai 11. toukokuuta 2015

Deitti-ilta Turussa

ja Torstenin kuulumisia


Ulkoisen habituksen perusteella it's a match,
mutta ratsastajan tason vuoksi ei ehkä kuitenkaan ;)

Näin maanantai-iltapäivänä sitä jo toivoisi, että olisi taas viikonloppu. Kun edellinen oli niin kiva :) Ja toisaalta, kun oli niin kivaa, niin eihän sitä kerennyt ollenkaan varsinaisesti levätä ... Että oikeastaan, onneksi on vielä monta arkipäivää aikaa hengähtää ennen seuraavaa viikonloppua ;)

Viikonloppuna pääsin kyläilemään Emmin luokse Turkuun. Reissua on suunniteltu jo alkuvuodesta asti, ja tadaa, heti puolen vuoden päästä löydettiin molemmille sopiva päivä ;) Emmi omistaa mahtavan suomenhevosorin, Mahtinallen, ja kaksikkoon olemme ensimmäistä kertaa törmänneet kisakentillä. Tänä viikonloppuna minäkin pääsin hetkeksi heilumaan Nallen satulaan - kotipuolella on tullut selkeästi hengattua liian paljon Nalle Puhin seurassa, ainakin jos ratsastustyyliäni funtsii ... Joten suosiolla tällä kertaa on vain kuvamateriaalia todisteena ;)




Lopuksi Emmi näytti, miten Nalle olisi voinut liikkua ;)

Kiitos ihanasta viikonlopusta ja vieraanvaraisuudesta koko porukalle <3

Suomiorin luota siirryimme Turun yöelämään, missä ei ollut lähelläkään niin hienoja suomioreja tarjolla - siitä huolimatta tai ehkä siitä johtuen ilta oli ihan mielettömän hauska. Pilkun aikaan taivaanrannassa häämötti jo pilkahdus aamuaurinkoa <3 Seuraavan kerran treffasimmekin auringon kanssa puolilta päivin ... Iltapäivällä seurasimme hetken Kotimäki Dressagefestivaaleja, kunnes luovutin palelemisen suhteen ja siirryin autoon penkinlämmittimen luokse. Täytyy vielä mainita, että oli tosi helppoa olla kisoissa vain katsojan roolissa - joskin olihan siinäkin välillä omat tuskahetket ...


Anna von Wendt vei lauantaina He A:2 luokassa kaksoisvoiton.

Torsten on tehnyt viime viikolla jo vähän töitäkin. Lauantai-iltana poni liikkui ensimmästä päivää ihan priimasti alusta asti, ja se olikin tosi hyvä ratsastaa. Tekee niin hyvää ratsastaa vieraita hevosia, sillä se antaa aina oivalluksia omankin hevosen ratsastamiseen. Eilen kävimme maastossa nauttimassa auringosta ja vihreistä pelloista, ja tänään sitten jatketaan dressagetreenin parissa. Meille on keskiviikkona tulossa eläinlääkäri, joten ennen sitä en uskalla mitään turhan rankkoja treenejä ratsastaa, vaikka Torsten sellaista ehkä jo vähän kaipaisi ;) Esimerkiksi vihreän syöttely kun menee tällä hetkellä vähän niin, että poni taluttaa blondia eikä toisinpäin... Ehkä tänään siirrytään suosiolla suoraan laitumelle ;)

Mukavaa alkuviikkoa teille, lämpöä ja aurinkoaa <3

Ps. Ainiin. Turun murre. Voi apua. Ja se tarttuukin! ;)
Pps. Ihan muutama hassu kuvaa Kotimäeltä lauantailta luokasta He A:2 ja KN Specialin palkintojen jaosta löytyy täältä.

22 kommenttia:

  1. Noh noh, ei meidän Turun murteessa ole mitään vikaa!! :D
    Vitsit kun harmittaa, ettei meidän raato-Voitto päässyt lauantaina kisaamaan Kotimäkeen. Eipä ole meillä pitkä matka tuonne. Olis suakin saattanut samalla kisareissulla nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no ei nyt vikaa mutta aikamoinen kulttuurishokki ;))

      Höh, no sanos muuta! Ensi kerralla sitten :)

      Poista
  2. Kotimäki on yksi suosikkikisapaikoista. Jospa vielä jonain päivänä...

    Mut hei, tervetuloa uudelleen näille hoodseille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tavoitteita ;) Ja kiitoksia, varmasti tulen teidän hoodeille uudestaan!

      Poista
  3. Kiitos itsellesi vierailusta, oli ihan superhauskaa! :D ja tervetuloa Nallen selkään toistekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, jätetään se Nallen selkä - mutta hei, tervetuloa vaan Torstenin selkään myös ;)

      Poista
  4. Tuttu heppa, nalle on kyllä hieno :)

    VastaaPoista
  5. Hieno Suokkiori, ei ihme ettei tuon jälkeen muut orhit kelvanneet;)!
    Onko sulla enemmän kuvia Kotimäen kisoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ;)

      Joo, on mulla muutama kuva lisää, juuri sain ladattua ne nettiin :) Linkki on tässä; http://innokas.kuvat.fi/kuvat/Kotim%C3%A4ki+Dressagefestival+2015/

      Poista
  6. Voi Nalle miten hieno oletkaan!

    a) olen kade sun treffeistä Nallen kanssa! Teillä on ollut ihana viikonvaihde.
    b) nuo pintelit, oih, tahtoo oppia tuollaisen pro-pintelöinnin. Emmi pitämään pintelöintikursseja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Emmi vielä kääri tyyliin kolme pinteliä takaisin kaappiinkin siinä ajassa kun mä sain kääräistyä yhden ... Että on hän noita pinteleitä ennenkin laittanut ;)

      Poista
  7. Onpa kiva postaus ja hyvät kuvat tuolla kansiossa.

    VastaaPoista
  8. Harmi ettei nähty, olin itse Kotimäessä vasta sunnuntaina kisahommissa! :)
    Ja jos tulet uudestaan Turun suuntaan niin me ollaan sitten varsin sopivasti matkan varrella.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, höh, olisi ollut kiva törmätä! Ensi kerralla sitten :)

      Poista
  9. Kiitos hienoista kuvista,

    VastaaPoista
  10. Upea hevonen tuo Nalle! :-) nyt haluun tommosen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös! Kyllä tuollainen tännekin kelpaisi ;)))

      Poista
  11. Edellinen kommentti ei kai tullut perille asti...
    Mutta ihanan näköinen suokki! Ja oli mukava lukea pitkästä aikaa ratsastuspostausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tainnut tulla ja mun vastausnopeuskin on jotain aivan käsittämätöntä, pahoittelut siitä!

      Ja kyllä, Mahtinalle on kyllä ihan huippu ori :)

      Poista