tiistai 19. toukokuuta 2015

Bloggaajan kiiltokuvaelämä

Sitä tavallista arkea


Postasin aamulla kuvan ihanasta, hitaasta aamusta blogin facebook sivulle. Kun omat oppitunnit alkoivat vasta kymmeneltä, kerkesi aamulla istua terassilla, juoda kahvia ja lukea uusinta Dressage-lehteä. Rakastan lehtien lukemista, mutta lopulta läppäri vie voiton, ja aikaa lehdille jää vähän. 

Myöhästyin töistä kaksi minuuttia. 


Hurjan kolmen tunnin työpäivän jälkeen siirryin tallille, minulla ja Torstenilla kun oli sovittu treffit Eevan valmennustunnille. Virallisena lepopäivänä, eli sunnuntaina poni vain hierottiin, ja eilen kävimme maastossa nauttimassa kesäillasta. Tänään Torsten ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta siitä huolimatta saimme ihan mukavia pätkiä vaikeissa asioissa. Treenasimme He A:1 rataa, mikä saattaa olla sunnuntaina edessä pikkukilpailuissa, mikäli siltä silloin tuntuu ;) Alla pitkä pätkä videota; harjoittelun jälkeen ratsastin myös koko radan videolle ja lopuksi T & T näyttää, miten laitumesta otetaan kaikki irti :)


Kun Torsten ei oikein missää vaiheessa istunut tarpeeksi syvälle takajalkojensa päälle, se oli aika matala ja ponneton erityisesti laukassa. Raviohjelmaan olin melko tyytyväinen, samoin jälkimmäiseen takaosakäännökseen. Niissä mun pitäisi olla vain tarkkana, etten käännä ilman kokoamista.

Illansuussa kävin shoppailureissulla kylän omassa Primassa. Kyllä sinnekin saa pitkälle toista tuntia kulumaan, kun ei osaa päättää, minkä väriset alushousut ostaa. Ne kun olivat pakollisella ostoslistalla, ööh, erilaisten ratsastuksesta johtuvien hiertymien vuoksi... 
Toinen hetki vietettiin vertaillessa itsestäänruskettavia, ja nyt pidetään sormet ristissä, etten huomenna olisi kovin oranssi. Loppuaika kuluikin sitten kassalla. Posket punoittivat kun tosi söpö kassapoika viikkaili siinä niitä alushousuja, ja kun kello oli minuuttia vaille yhdeksän, jouduin toteamaan, ettei mulla olekaan tilillä tarpeeksi katetta. Onneksi masteri oli mukana - ja haha, sen laskukin maksettuna ;)

Sellaista tänne tänään! Ensi kerralla sitten jotain vähän järkevämpää ;)

16 kommenttia:

  1. Teidän ratavideo näytti hyvältä! Itse olen samaisen radan muutaman kerran käynyt ruudussa tahkoamassa, ja tuo suunnanvaihto laukassa (vai miksi sitä nyt kutsutaan, iski täysi tenkkapoo! :D) on ollut itselle tosi vaikea. Nyt se on alkanut sujua jo, mutta sen voin sanoa että ei ole helpoimmasta päästä tämä A-rata, hevonen pitää tässä olla jo aika koottuna. Mutta ihana katsoa sinulta vähän pitempi video ja vielä niin, että sai kuulla mitä valmentaja siellä sulle huutelee - herkkua! :)

    Ja tuohon alkkariongelmaan... Itse löysin siihen ratkaisun yllättävältäkin taholta. Kaveri kehui nimittäin Victoria's Secretin alushousuja tosi mukaviksi juuri nimenomaan ratsastuksessa, ja mun mielenkiinto heräsi niin paljon että oli pakko kokeilla. :D Pistin tilaukseen parit hipsterit ja ai että! Niissä ei ole saumoja ollenkaan reunoissa tai haaraosassa, ainoastaan tosi ohut takaosan keskellä, niissä on sopivan leveä haarakiila ja peittää koko persuksen niin, etteivät kyllä hinaudu sinne minne aurinko ei paista....:-D Ja vielä tosi söpöt! Kyseessä siis on nimenomaan ne alkkarit, jotka on tehty sellaisesta ohuesta, uimapukukankaan kaltaisesta materiaalista. En tiedä yhtään mitä se on, mutta mulla on niitä jo ratsastusalkkareiksi muutamat :) mä linkkaan sulle tähän mistä puhun: http://tinyurl.com/oardqqg. Noi on arkikäytössäkin tai siihen tiettyyn aikaan kuusta pala taivasta! Mulla ei kyllä IHAN kamalasti ole ruukannut ikinä hiertää, mutta sen verran ja kuitenkin niin usein, että jotakin pitää asialle tehdä. Joku taika noissa vaan on, kun ovat niin ohuetkin..

    Ihanaa loppuviikkoa sulle, Torstenille ja hovikuvaajalle! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä tuossa radassa on omat haasteensa, mutta ravi- ja käyntiosuus ovat kyllä kivan simppelit. Nuo laukkakaarrokset (? :D) ovat kyllä meille se kompastuskivi - kaiken muun ohella :D

      Kiitos vinkistä, mä rupeankin selaamaan noita sivuja... Terkuin, Prismasta ei nyt ehkä saanut ihan sellaisia kuin olisin toivonut :D

      Poista
  2. 1.Raviosuudet hienot, laukkaan paikoitellen lisää kantovoimaa niin tulee hyvä. Tosin jos video tunnin lopusta niin pieni voimattomuus jo hyväksyttyä. Laidunosuudessa Torsten näytti sulle keskilaukan;)
    2.Nauruunkuoleminen oli lähellä tuossa alusvaate-kassaepisodissa. Eikö täydellisillä bloggaajilla ole aina miljoonan verran takataskussa ;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkaan aika paljonkin lisää kantovoimaa ... Mutta mistä :D No, kaipa hiljaa hyvä tulee. Esteethän kyllä antaisi voimaa taakse mutta kun T on niin älytön niiden seassa niin täytyy ottaa aika malttilla ne... Ja joo, kyllähän toi keskilaukka sitten lopulta löytyi, sääli ettei ratsastaja selässä ;) Mä olen toooosi varovainen siinä, kun pelkään että kadotan Torstenin tuollaisella laukkalävistäjällä.

      Jos mulla olisi miljoonan verran takataskussa, en ehkä kävisi Prisman alusvaateosastolla. Palkkaisin jonkun käymään siellä mun puolesta :'D

      Poista
    2. Oletko miettinyt palkkaavasi jonkun kokeneen esteratsastajan? Esteet tosiaan toisi voimaa takapäähän, samoin puomit ja kavaletit rytmiä laukkaan :)

      Poista
    3. Olen kyllä - en vain tiedä kuka olisi sellainen, joka a) ymmärtäisi ponin sielun elämää b) viitsisi käydä ponin kotitallilla opettamassa ihan perusjuttuja ...

      Poista
  3. Onpa miellyttävä, asiallinen valmentaja. Toivottavasti laitat jatkossakin videoita valmennuksista. Kuinka usein muuten käyt valmennuksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Eeva on tosi hyvä. Hänen valmennuksissa olemme käyneet nyt vasta kaksi kertaa, edellisellä kerralla kun poni ontui niin ei päästy treenaamaan. Ihanne olisi käydä tyyliin joka toinen viikko, + aina Grantin valmennuksissa kun hän suomeen tulee. (Valitettavasti) hänellä on kisakausi alkanut ja tulee seuraavan kerran tänne luultavasti vasta syksymmällä.

      Muutama vuosi takaperin käytiin parhaimmillaan kolmekin kertaa viikossa valmennuksissa, tänä vuonna alle kymmenen kertaa... Ja olen kyllä ihan tyytyväinen tilanteeseen :)

      Poista
  4. Mä oon hankkinut pyöräilyhousut, niitä myydään pehmustettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä katsoa sellaisia, kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Hanki pehmustetta persiisees ni ei tuu hiertymiä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kauheeta miten mä oon missannut nää kommentit :O nyt hävettää!

      Mutta joo, eiköhän mun takapuolessa oo ihan tarpeeksi pehmustetta :D

      Poista
  6. Pieni vinkki: talkki. Vauvatalkkia iholle niihin kohtiin jotka hiertyy niin ei oo enää mitään väliä mitkä pöksyt jalkaansa laittaa. Olin jatkuvasti ihan ruvella, ennen kun luin pyöräilyfoorumilta tämän talkkiasian :D :D Pirkka-talkki pelasti mun ratsastusharrastuksen..
    - Maria -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkki mutkin sitten pelasti, tosin pari päivää olin myös ratsastamatta. Kiitos siis vinkistä :)

      Poista
  7. Heippa!
    Mulla ei jostain syystä lähes koskaan näy videot, jos ne on "upotettu" blogin tekstiin niinkuin tässä. Jatkoa ajatellen ajattelin kysäistä, olisiko mahdollista saada myös esim. linkki videoon? Tämäkin kai alunperin ladattu youtubeen ja sieltä blogiin? :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mä laitan jatkossa linkit alle :)

      Poista