tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tuomiopäivän tunnelmia

Eläinlääkäritreffejä ja tummia pilviä


Perinteinen puolivuosihoito oli muuttua tuomiopäivän näytelmäksi. Omassa päässäni - Into kun on ollut viimeisen viikon ajan tosi huono. Maanantaiaamuna, ennen Talliklinikan eläinlääkärin, Minnan iltapäiväistä käyntiä, soitin ja pyysin häntä ottamaan Setähevoselle kaikki mahdolliset ja mahdottomat dropit avuksi epämääräiseen ontumiseen.


Kun iltapäivä viimein koitti, ikuisuudelta tuntuneen työpäivän jälkeen, kävelin laitumen portille pelonsekaisen jännityksen vallassa. Vastaani käveli kuitenkin kaksi puhtaasti liikkuvaa hevosta :)) Minnan nähdessään Into pöyhisti rintaansa entisestään ja veti vatsana sisään. Ihan kuin Setä olisi Minnalta kysellyt, että ketäköhän tohtori on tulossa hoitamaan, minä en ainakaan ole yhtään kipeä :)) 

Juostessa oej lievästi ep, käännöksissä, jotka Intolle ovat ne suurin ongelmien aiheuttaja, ei ollut juurikaan vaikeuksia. Pitäisi varmaan asua eläinlääkärin kanssa samalla tallilla ;) HY50 suoneen ja metacamia vaikeisiin päiviin. Muutoin mennään niinkuin tähänkin asti, päivä kerrallaan. Raspauksesta ei merkittävää sanomista, rokotus jätettiin välistä. Ei Into ihan niin paljon kisoissa ramppaa, että tarvitsisi kahdesti vuodessa tarran rokotuskorttiinsa ;) Eläinlääkärin mukaan joulukuussa nähdään. Aika näyttää.


Pitää vielä antaa erikoismaininta hienosti käyttäytyneestä Torstenista, joka raspattiin ja rokotettiin karsinassa, ilman, että suun kautta antamani rauhoituslääke domo kerkesi ryhtyä vaikuttamaan. On siitä tullut fiksu poni :)

Krapulainen Torsten ... Koskaan en enää koske laidunruohoa vahvempiin aineisiin ... 

Into ei esitellyt loistavaa oloaan vain ellälle, vaan illalla molempien poikien päästessä vielä laitumelle - Torsten oli melko krapulainen ja perässä raahattava - totesi Into taluttajana olleen äidin aivan liian hitaaksi. Niinpä Setä hevonen otti ja ryösti - kahteen kertaan :))

Laitumella oli ihanaa katsella mahtavaa salamataivasta - niistä ei kyllä yksikään valitettavasti tallentunut kameraan - ja elämästään nauttivia hevosia. Lämpimän kaatosateen osuessa kohdalle, oli helppo suunnata kohti kotia. Helpottuneena ja onnellisena :)

Lälläslää, säikähdittepäs!











Torstenia kiinnosti kovasti piknic-korin sisältö ;)









<3

19 kommenttia:

  1. Niin upeita kuvia taas kerran! :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat!
    Onko sun hevoset laitsalla 24/7?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ei ole, eivät ole olleet enää vuosiin. Laiduntavat 7-20 ja nukkuvat karsinoissaan yöt :) (Tai ainakin osan siitä ;))

      Poista
  3. Siinä on toki puolensa kun asuu ellän ja kengittäjän (meillä niitä on itseasiassa kaksi!!) kanssa samalla tallilla ;)

    Ihanat kuvat, hienosti näkyy tuo sade kuvassa! :))

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia ja ihania uutisia, näistä on hyvä blogiteksti tehty. :D

    VastaaPoista
  5. Into <3

    Taianomaisen upeat kuvat olet ottanut, Hieno hetki hyvin tallennettuna.

    VastaaPoista
  6. Minusta on hienoa että et heti hätkähdä vaikka tuleekin ukonilma, moni ottaa hevoset heti sisälle, vaikka hevoset nauttivat ainakin meillä kun sataa, ei ole ötököitäkään ;) Joskus olen ottanut ne sisälle jos ite on ollu vaikka lähössä johonkii, mutta noh, melkein turvallisempaa siellä ulkona on kun tallissa, jos salama vaikka iskis talliin..

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meidän poikia ukonilma haittaa :) Tietysti eivät vietä öitään ulkona, sitten ehkä ottaisin yöksi sisälle jos olisi kova ukonilma, ehkä. Mutta ötököitä ei tosissaan ole, se on ihanaa! Ja ilma niin raikasta myrskyn jälkeen :)

      Poista
    2. Niin on kyllä ihanan raikas ilma, joskus muutama vuosi sitten vielä menin kauhuissaan kattomaan hevosia ukkoseen, siellä ne söi ja olivat onnessaan =) Meillä on hepat öitäkin ulkona, päivällä jos on tuskakuuma pääsee talliin huilimaan:) joskus on yöt sisällä

      Minna

      Poista
    3. Jos mulla olisi oma talli, olisi hepat myös sisällä lämpötilan noustessa hellelukemiin - olisivat sitten yöllä viileässä ulkona. Ehkä jonain päivänä! :)

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia!!! :))

    VastaaPoista
  8. Hurja, täällä jo vähän säikähdettiin otsikkoa. Ihan loistavaa, että kaikki on hyvin! ^_^
    Mahtavia kuvia jälleen kerran! Todella upea taivas!

    VastaaPoista